A-studiossa käsitellään toivottavasti vaaliharhautuksia

Vaaleissa lupailtiin kannattajille asioita, joihin ei kunnissa ja alueilla voida vaikuttaa. Soten rahat tulevat valtiolta.
899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä että vasurit joutuu töihin jossa heidän rahat he käyttivät jo 10v sitten. Ei ole rahaa. Kansa alkaa hirttämään vasureita kun mikään ei toteudukaan. Veroa tulee lisää. Tyhmiä vasureita.

Äänestä
  • Hallitus jakaa soterahoja kelan kautta yli 65 vuotiaiden yksityisillä käyntiin, se käsittää 3 käyntiä.
    Tätä hallitus kehuu jostain syystä.
    Tämä pirstoo soten julkiseen
    ja yksityiseen hoitoon, eli hankaloittaa hoitoja tahallaan.
    Halvemmaksikaan se ei tule veronmaksajille.
    Se on tahallista haitantekoa.
    Samaan aikaan hallitus leikkaa julkisenpuolen sotea, se on sitä "Orpon korjaussarjaa" josta varoitettiin jo ennen eduskuntavaaleja.

    Äänestä

Samaa mandraa palveluiden parantamisesta isolla lisärahalla. Mahtavia ideoita. Mikseivät kertoneet äänestäjille.

Äänestä

Nimenomaan. Kaikki lukemani persujen ehdokkaiden kirjoitukset käsittelivät vain sellaisia asioita, joita ei käsitellä valtuustoissa eikä päätetä kunnissa.

Äänestä

Kunnallis-ja aluevaalit myytiin tyhmälle kansalle eduskuntavaalin teemoin.

Äänestä

Älä pilaa sdp n lupauksia ... Plää, pläää, plää🙉🙉🙉🙉🙉

Äänestä

Koko sote yksityistettävä, kunnat saa kilpailuttamalla paremmat ja edullisemmat palvelut.
Turha on turhaa ja sote häkkyrä on turha.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaaleissa lupailtiin kannattajille asioita, joihin ei kunnissa ja alueilla voida vaikuttaa. Soten rahat tulevat valtiolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu