Kokoomus saanut Perussuomalaisista hyödyllisen typeryksen

Yllättävää että puolue jossa on Mestari antoi vetää itseään nenästä samalla kannatuksensa romahduttaen
21126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kokoomus ei saanut raakoja kovan arvon teesejään läpi vuosikausiin kuin vasta Perusuomalaisten ansiosta.

Äänestä

Riikka tuhoaa puolueen sisältä päin...

Äänestä
  • Joo.

    Äänestä

Tyhmien eväät syödään aina ensin.

Äänestä
  • Juurikin näin. Ja persuille jäi luut käteen !🤭

    Äänestä

Halla-ahoa ei ole kunnallispolitiikka kiinnostanut, eikä työn jälkeä siinä näy. Eduskunnan puhemiehen pestistä puolestaan on kertonut, että hänen tärkein tehtäväalueensa on Ukrainan asiat. Ei kai silloin suomalaisten ääniä ole jaossakaan? Miksi se täällä edes oli ehdolla?

Äänestä
  • Halla -aho ei kuitenkaan osaa mitään. Eihän fiksu ole. Eikä oppinut. Asperger tyyppi, jolle kirkkoslaavin ja venäjän kielen on pakkomielle. Ja rasismi !

    Äänestä

Persujen kannattaisi lukea vaikka täältä heistä kirjoitettuja mielipiteitä, kansan suusta eikä leikkiä keskenään nuolemassa haavojaan. Omassa kuplassaan kaikki persut ovat sokeita näkemään mitään vikaa missään tekemisissään tai johtajissaan.

Äänestä
  • Sama vika on siellä toisellakin puolella, että sikäli. Ei sielläkään tavata nähdä virheitä toiminnassa. Ja sen kansankin mielipide vääristyy kuplan sisällä. Ei tavallinen kansa keskity vihaamaan toisiaan siten, kuin äärilaidat.

    Äänestä

Persuille riitti kun pääsivät hillotolpalle ja sen jälkeen oli helppoa pettää äänestäjänsä ja alkaa odottamaan palkkiovirkoja ja muita bonuksia.
Persut paskaakaan välittää kansalaisista ja varsinkaan niistä vähävaraisista joiden edustajana esiintyi.
Nyt on löysät housussa ja heille jäi vain maahanmuuton vastustus.

Äänestä
  • Asiaa kirjoitat. Rahankiilto silmissä koko sakilla.

    Äänestä

Dum

Äänestä

Vihervadsemmistoa surkeampaa ei kuitenkaan ole olemassakaan. PS valovuoden edellä

Äänestä
  • Älä viitsi persuilla.

    Äänestä

  • PS on lahko, jota johtavat vihaa täynnä oleva alkoholistin tytär , ihmisvihaaja ,purentavikainen Purra ja hänen syrjähyppynsä inrtovertti, sylkeään syövä, punanaama änkyttäjä Halla-aho. Joten ei ole ihmekkään että tekemiset ja osaaminen ovat vain ihmisten kiusaamista, aliarvioimista ja haukkumista. Kumpikin näistämainituista ovat omien ongelmiensa takia kieroonkasvaneita ihmisvihaajia.

    Äänestä

Kun Ukrainaan tulee rauha, Mestari varmaan alkaa taas kiinnostumaan Suomalaisten asioista

Äänestä

Peruja ei suomalaiset kiinnosta, ovat vain maahnamuuttovastaisia MAGA-lippikset päässään. Jota ainakaan järki ei pakota.

Äänestä

ÄO0

Äänestä

Ps johto pilasi puolueen.

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

Halla-aho on introvertti , yhden asian idiootti. Eisen enempää. Ja rumakin on .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yllättävää että puolue jossa on Mestari antoi vetää itseään nenästä samalla kannatuksensa romahduttaen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu