1.loistava monipuolinen tuotanto
2.takana soittavat mainiot orkesterit
3.tuomarin tekstit kuten kurjuuden kuningas tai kryptisempi krokotiili ja käärme
4.Tuomarin sävellykset jotka tuntuu syntyneen suht helepolla suvereeniudella
Ompahan mulla niin monta tuomari nurmio levyä että melkein kaikki studiolevyt löytyy. Musiikillisesti haastavin on hullu puutarhuri joka kuitenkin sävellysten osalta on yksi nurmion parhaimmistoa.
Yksi korvamatokin muun muassa on joka on kappale kova luu "hullu tekee työtä keskellä yötä kun taivaalla loistaa kalpea kuu" ja nurmion hannun raastavat kitarat paiskoo rouhealla säröllä samaan aikaan. Rannanjärvi elää -laulussa raastavan rouheat kitarat soljua hyvin kappaleen melodiaan ja tekstiin. Kappale on kuin runoutta etelä-pohjanmaalta.
eri palkintojakin pokannut uransa aikana joten on kyllä tunnustettu ja ihan syystä että komppaan kyllä heitä. Ostava yleisö ei sen sijjaan oikein koskaan ottanut häntä koko kansan suosikiksi . Näin muistelisin nyt.
Kirjoittaja JUha Pohjola

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.