Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa.
Suomeen tulevista pakolaisista ylivoimainen enemmistö on nuoria miehiä:
Maahanmuuttajien pariutumismarkkinoille osallistumisen sukupuolittuneisuus. Maahanmuuttajina saapuu jonkin verran enemmän miehiä kuin naisia. Lukumäärä ei ole kuitenkaan oleellinen asia pariutumismarkkinoiden kannalta. Maahanmuuttajamiehet ovat aktiivisia pariutumisessa, kun taas maahanmuuttajanaiset eivät ole. Maahanmuuttajanaisten osallistumista pariutumismarkkinoille rajoittaa usein kulttuuri. Jokainen suomalaisen naisen kanssa pariutuva ulkomaalainen mies jättää suomalaisen miehen naisettomaksi.
Kyse on suomalaisen miehen kannalta ikävästä asiasta, sillä yhä entistäkin suurempi osa suomalaisista miehistä pakotetaan vastentahtoiseen naisettomuuteen.
Kaiken lisäksi maahanmuuttajamiehet ovat naisteniskennässä paljon tehokkaampia kuin feminismin kuohitsemat suomimiehet. Lisäksi feminismi on on tehnyt huomattavasta määrästä naisia lesboja, jotka eivät
ole kiinnostuneita miehistä.
Kysymys johtaville poliitikoille:
Parisuhde, seksi ja lisääntyminen ovat elämän perustarpeita. Naisettomuus johtaa itsemurhiin, elämän tarkoituksettomuuteen ja pahimmassa tapauksessa väkivaltaan.
Naisettomaksi jäämisessä ei ole kyse vitsistä, vaan tragediasta, joka kaipaa ratkaisua.
Pariutumismarkkinat ovat muuttuneet entisestäänkin epäedullisemmiksi suomalaisten miesten kannalta.
Miten aiotte taata, että naistarjonta suomalaisille miehille on riittävää?
Suomeen tulevista pakolaisista ylivoimainen enemmistö on nuoria miehiä:
Maahanmuuttajien pariutumismarkkinoille osallistumisen sukupuolittuneisuus. Maahanmuuttajina saapuu jonkin verran enemmän miehiä kuin naisia. Lukumäärä ei ole kuitenkaan oleellinen asia pariutumismarkkinoiden kannalta. Maahanmuuttajamiehet ovat aktiivisia pariutumisessa, kun taas maahanmuuttajanaiset eivät ole. Maahanmuuttajanaisten osallistumista pariutumismarkkinoille rajoittaa usein kulttuuri. Jokainen suomalaisen naisen kanssa pariutuva ulkomaalainen mies jättää suomalaisen miehen naisettomaksi.
Kyse on suomalaisen miehen kannalta ikävästä asiasta, sillä yhä entistäkin suurempi osa suomalaisista miehistä pakotetaan vastentahtoiseen naisettomuuteen.
Kaiken lisäksi maahanmuuttajamiehet ovat naisteniskennässä paljon tehokkaampia kuin feminismin kuohitsemat suomimiehet. Lisäksi feminismi on on tehnyt huomattavasta määrästä naisia lesboja, jotka eivät
ole kiinnostuneita miehistä.
Kysymys johtaville poliitikoille:
Parisuhde, seksi ja lisääntyminen ovat elämän perustarpeita. Naisettomuus johtaa itsemurhiin, elämän tarkoituksettomuuteen ja pahimmassa tapauksessa väkivaltaan.
Naisettomaksi jäämisessä ei ole kyse vitsistä, vaan tragediasta, joka kaipaa ratkaisua.
Pariutumismarkkinat ovat muuttuneet entisestäänkin epäedullisemmiksi suomalaisten miesten kannalta.
Miten aiotte taata, että naistarjonta suomalaisille miehille on riittävää?
Vastaukset 95
Vanhimmat
Jos naista ei saa Suomesta, kannattaa nainen hakea ulkomailta esim. Thaimaasta
Siinä miehessä on jotain outoa jos ei suomalainen mies saa suomalaista naista,että thaikkulaan pitää naista lähteä hakemaan.
Mitä siinä on ihmeellistä. Avioituu naisetkin ulkolaisten miesten kanssa.
49% suomalaisista ei voisi kuvitella seurustelevansa perussuomalaisen kanssa,.
https://yle.fi/a/74-20048413
Persu syyttää maahanmuuttajia siitä, ettei kiinnosta naisia. Kannaisiko katsoa peiliin?
Kaljamahainen, homovitsejä vääntävä ja "matuja" koko ajan haukkuva miesseura ei todellakaan kiinnosta.
Toiset ihmiset suvaitseva, ihmiselämää ymmärtävä ja itsestään huolta pitävä kiinnostaa, jos on vielä vähän ruokonnut ulkonäköään.
Mikään älykkö ei tarvitse olla, mutta asioista pitää pystyä keskustelemaan ja omat mielipiteet perustella faktoilla eikä asenteilla.
Noilla kriteereillä voi päästä toisillekin deiteille.
Juuri tällaiset miehet jää ilman?
Herää jo, en haluaisi toisille deiteille kanssasi.
Siis millaiset?
Persut
Ainakin yliopistokaupungeissa on ollut yleensä tytöistä ylitarjontaa.
Juurikin näin. Helsingissä seksiseuran löytäminen on miehelle tosi helppoa. Parisuhteeseen naiset eivät kuitenkaan kelpuuta ketä tahansa. Akateemiset naiset haluavat yleensä kouluttautuneen miehen kumppaniksi ja lastensa isäksi. Lihakset ja hyvä ulkonäkö ei auta sänkyä pidemmälle, jos päässä ei olle älliä.
Entäs me miehet, jotka emme ole korkeasti koulutettuja emmekä hyvän näköisiä? Me emme saa edes sitä seksiä kuin maksamalla.
Kannattaisiko hankkia sitä koulutusta? Ja panostaa vähän ulkonäköönkin?
On huomattavasti edullisempaa maksaa seksistä, kuin hankkia siiderivalaaksi hyvinkin nopeasti muuttuvaa ahnetta suomalaisnaista elätettäväksi.
Ed kirjoituksessa ilmenee epäkohta: Naisia opiskelee liikaa yliopistoissa.: Niistä tulee ranttuja, woketajia, lesboja, sateenkaarisia , humanisteja, ilmastouskovaisia, joille ei virkoja riitä.
Juuri näin. Juuri syy on se, että koululaitos alakoulusta lukioon suosii tyttöjä. Niinpä tytöt rohmuavat opiskelupaikat poikien edestä.
Rohmuavat? Mee kouluun katsomaan, ei suomipoikaa lukuhommat kiinnosta, pelkkiä videopelejä pelataan kaiket vapaa ajat.
Eli kun opiskelu tuo pääomaa siis henkistä kapasiteettia ei kiinnosta paskan jauhanta.
Kun nuo woken tai ilmastonmuutos asian mainitsit uskontona tai muuten vaan rasistisesti jaottelit ihmisiä, en tiedä miten kunkin seksuaalisuus on sinulta pois, niin luultavasti sinulle riittää se baarin kukkanen jolle taas kelpaa kaikki...
Jos et aio isäksi ryhtyä, niin et sinä seksiä tarvitse mihinkään.
ISO KULLI ja oikea MUTTERI KULLIN PÄÄSSÄ kyllä niiiiiiin Tykkäävät
Kuinkas pakolaismiehet maassamme ovat ratkaisseet ongelman .... niinpä niin , sitäkö naiset haluavat .
Kyllä se on ihan hirveää, jos joku nainen ottaa n....rin päällensä ähkimään.
Eipä sitä kouluttamattomilla miehillä juuri mitään muuta tarjottavaa naiselle ole kuin seksi. Ihan turha heiltä on odotta syvällisiä keskusteluja tms. Jos siinä sitten joutuu valitsemaan petikaverin nukkavierun persulaisen raksareinon ja komean, lihaksikkaan kongolaisen pyörälähetin välillä valinta kohdistuu kyllä jälkinmäiseen.
Kyllä todellisuus on sitä ettei feminismin sokaisemana pysty minkäänlaiseen älylliseen kanssakäymiseen, feministille ei saa sanoa mielipidettä joka ei sovi siihen muottiin.
Raksareinokin osaa ajatella itsenäisesti ja muodostaa mielipiteen, kun taas kongolainen pyörälähetti ei osaa edes kieltä eikä pysty väittelemään feministin kanssa , siitä johtuu feministin valinta.
Nopsin manuaaali 911 GT3. Laittakaa korvan taa 911 GT3. Ilman ralliraitoja 911 GT3.
Kyllähän oli baareissa Tampereella naisia.
Jos vaan haluu niin saa mutta jos sellainen tavis tallaaja raksareijo tai perttibensalenkkari havittelee jotain Lotta haralaa, unohda.
heille on nämä 120kg lähiöiden yh muumit aina varmat nakki tapaukset, siihen tyytykää
savuke huulessa kaupan päälle
Jospa ne kantis miehet katsoisivat avoimin silmin peiliin ja kysyisivät missä on vika.
jos näen säären heiluttajan tai sormeksettoman sormuskäden pyörittelijän vierellä, samalla "näen" siinä heiluvan miljoonan hintalapun, eli rahaa ei ole elättää tai kehtaa köyhänä rinnalle turhaan kun se pilvilinna romahtaisi saman tien
Tunnen monia akateemisesti koulutettuja naisia, joilla on ei-akateeminen mies. Minä näitä miehiä yhdistää? Ensinnäkään kukaan heitä ei ole perinteinen "äijä". Eivät ole seksistejä, rasisteja tai muutenkaan syrjiviä. Yksikään ei ole "persu". Eivät harrasta humaltumishakuista juomista. Ovat maailmansta kiinnostuneita keskustelutaitoisia ihmisiä, jotka lukevat päivän lehden ja seuraavat uutisia. Eivät ole kiinnostuneita salaliittoteorioista ja valeuutisista. Ja mikä tärkeintä tykkäävät lapsista ja osallistuvat niiden hoitamiseen siinä missä nainenkin.
Eli akateemisille naisille kelpaa vain mies, josta feminismi on kuohinnut kaiken maskuliinisuuden pois? Onko tullainen mies lainkaan?
No hyvä huomio!
Kaikki duunarit eivät todellakaan ole vain tyhmiä norttia polttavia ,humalahakuisia rasisteja , kiitos siitä huomiosta!
Itsekin tuon korkeasti koulutetumman kanssa parisuhteessa elävänä totean, enkä ainakaan oman seurapiirin jotka kaikki korkeakoulutettuja parissa tunne itseäni mitenkään ali-arvoisemmaksi!,
Mutta ehkä kaikki on myös omasta käyttäytymisestä kiinni
Sinun käsityksesi maskuliinisuudesta vaikuttaa koomiselta.
Vuosikymmeniä kestäneen vasemmistolaisen mädätyksen ja kaiken vieraan ihannointiin kasvattavan propagandan tuloksena on aloituksessa mainitun ongelman lisäksi "oikeanväristen" sosiaalipummien ja elättien maahantunku ja houkuttelu jota nämä suvakkiämmät vielä jollain "väestöpyramiditeorialla" perustelevat ..
Onko sinulle tullut mieheen, että jäät ilman naista siksi, että useimmat naiset pitävät ajatuksiasi vastenmielisinä?
Ottakaa mallia miten tyttöjä ja naisia pitää kohdella niin saanti on varmaa.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/3798c478-a3ab-496f-b1f2-f9dbb57c8271
Naiset antavat paskoille ja n...lle, mutta eivät kunnon miehille
piff diddy on rahakas alfa mies, kunnon mies ei ole , eli käteen
ne kellä rahaa, voi valita jotain käsi veikkoilun tilalle, muut ei
Mitä järkeviä ne kongolaiset sitten oikein osaavat puhua, kun ovat niin, meidän naisten mieleen?
No ei kyllä mitään järkeviä osaa puhua persukaan.
Jos mies kokoillan ottaa huomioon naisen seksuaalisen koskemattomuuden niin katsoohan nainen että voi vittu mikä luuseri kun ei mitään "riskiä" uskalla ottaa.
Tuossa pitäisi uskaltaa ottaa se "riski" että syyllistyy vähintään seksuaaliseen häirintään ellei jopa sormi raiskaukseen. Ja tuohon "riskiin" yhä harvempi on valmis suomalaisista.
Raiskauksen yritys voi sitten johtaa petipuuhiin. Jos ei edes yritä niin ilman jää.
Jos tuo on sinun käsityksesi, pysy erossa naisista jatkossakin.
Voi itku mikä onneton luuserin aloitus. Poliitikkojenko se muka pitäisi hommata hänelle römpsää kun itse ei kykene eikä pysty? Ei voi kuin nauraa.
Tärkein syy persuuteen on p....n puute
Maahanmuuttaja naiset varsinkin nuoret, pidetään kotona nyrkin ja hellan välissä. Eivät pääse markkinoille.
Nuorempana ei tarvinnut sinkkuna olla pitkään, mutta nyt yli nelikymppisenä ei tahdo enää löytyä emäntää. Olen ollut sinkkuna 2016 lähtien. Ehkä se vanheneminen syö miestä ja viehätysvoimaa. On toki tiedossa, että viittäkymmentä lähestyvät naiset alkaa tähyilemään jopa kolmikymppisten suuntaan. Jokunen puuma joskus onnistuukin, kunhan on vielä ulkonäköä ja muut asiat kunnossa.
Lateks jääminen tarkoittaa ettei omista tankkeria...
Ei hyvään seksielämään naista tarvitse.
Kaalimadosta ja muista välinekaupoista löytää kelpo leluja.
N. 1/2 pareista päätyy eroon ja lasten yhteishuoltajuus on yleistä.
Säästä rahaa, kierrä suomi-/länsinainen.
Tiesitte varmaan ulkomaalaisten kateuden miesten tehdessä poikia.
Ei se ole mies eikä mikään joka ei naista saa.
Kulttuuri-marxismi mitään huolta, ettei kunnollinen valkoinen mies saa naista.
Aivan tavallisia miehiä ja naisia näkyy olevan parisuhteessa pilvin pimein.
Venäjällähän ne on paneutuneet tuohon ongelmaan. Avotonta naista kohdellaan kuin huoraa nyt ovat viellä lisänneet tuohon että myös lapsettomia naisia kohdellaan huorina.
Yhteiskunnan paine sitten ajaa NAISET etsimään puolisoa. Siellä lisäksi nuoria miehiä tapettu urakalla (ukraina) joten ei ole äijänkäppäröillä puutetta.
No venäjällä prostituutio on ollut naisille normaalia lisätienistiä, eikä sitä siellä päin outona pidetä. Moni Suomeen päätynyt vaimo on puolisonsa venäjän prostitutomarkkinoilla suomalaisen aviomiehen itselleen löytänyt.
Tuoko nainen kuitenkaan mitään lisäarvoa elämään. En usko että elämä siitä paremmaksi muuttuisi.
Suomessa tuo tuskin muuta kuin lisärasitetta. Venäjällähän voit muijjas hakata jos ei esimerkiksi siivoa ja pidä kotia puhtaana eli siellä naisesta aivan pirusti hyötyä kotona.
Mies kelpaa nykynaisen korkeintaa lapsen siittäjäksi. Sen jälkeen mies ulos ja lapsi vieroitettaan täysin isästään.
Ongelmat nähty ja tunnistetaan. Munaton länsi tuskin kykenee noita asioita korjaamaan.
49% suomalaisista ei voisi kuvitella seurustelevansa perussuomalaisten kanssa. Siksi persumiehet jäävät usein ilman naisia!
https://yle.fi/a/74-20048413
99,9 % naista ei voisi kuvitella seurustelevansa Kelan elättivassarin kanssa.
Ei kädellinen mies naista mihinkään tarvi
Aikuiselle miehelle on nöryyttävää joutua veteleen hanskaan kuin joku teinipoika.
Aika usein naisen vastaus läjesymisyritykseen on "vedä käteen"
Niinpä sitten .moni semmoinen kunnian mies ihan hommoilee itseltäänkin salaa. Ratkaisu se on sekin. Ja se joka on aktiivisempi ei kuulema ole edes homo.
Persumiesten kannattaisi opetelle homoilemaan niin ei tarvitsisi suotta naisia vaivata. Sebu Tynkkynen voisi tarjoilla aiheesta koulutusta.
Suomalaisen naisen perrse on maailman tarkin kompassi
ai miksi?
No se osoittaa aina jo nuoresta pitäen etelään.
Juuri noin. Suomi naiset ovat hirviöitä
Alkuvuoden aikana oleskeluluvan on saanut 10314 naista ja 11440 miestä. Nuoria aikuisia näistä oli 9229.
Eniten muuttoa on ollut Filippiineiltä, Venäjältä, Vietnamista, Bangladeshista, Sri Lankasta, Nepalista ja Kiinasta.
Minun on vaikea nähdä, miten maahanmuutto pakottaa miehiä vastentahtoiseen naisettomuuteen, vaikka seikkaperäisesti selitätkin, miten naiset ovat resurssi, jota pitäisi olla miehillä riittävästi käytössä. Ehkä se johtuu siitä, että pidän naisia ihmisinä, joilla on itseisarvo.
Kortilla saa ja digitoimalla pääsee.
Sanoisin että suomalainen nainen jää ilman suomalaista miestä tasasan yhtämonta kertaa kuin suomalainen mieskin ilman suomalaista naista.
Molemmat voi lohduttautua sitten vaikka ulkomaan hetelmillä.
Jos tavallinen mies onnistuu naisen kanssa pääsemään treffeille, nainen on joku 200 kiloinen siiderivalas tai sitten joku puhkipantu vanha lortto.
Tässäpä syy miksi (persu)mies jää ilman. On liian vaativa.
Vanha vitsihän se. Käteenvedon SM-kisoja järjestettiin jo joskus 50 vuotta sitten.
Johtopäätös; kouluissa on lisättävä homoseksin opetusta.
Respektiä - Seksikirja pojille kaikille oppimateriaaliksi kouluissa.
Seurauksena vähemmän itsemurhia ja enemmän onnellisia nuoria miehiä.
Sanoisin, että omaa kilpailukykyä on pidettävä yllä. Ei todellakaan saa kuvitella, että pelkän mies-sukupuolen vuoksi on oikeutettu naisseuraan. Itsestään on pidettävä huolta.
Pitää peseytyä. Vaatteet on pestävä. Parturissakin pitää käydä. Kuka nyt röllipeikoista piittaa. Naisetkin tekevät vastaavia huoltotoimenpiteitä. Miksi miesten pitäisi saada luistaa omasta huollostaan.
Olen nainen, ja mulla on n. 8 vuotta itseäni nuorempi hyvin toimeentuleva puoliso. Kuvitteleeko kukaan, että nuorempi ja hyvännäköinen mies pariutuisi hienhajuisen, epäsiistin pöljän kanssa. Ei tietenkään. Itsestään täytyy pitää huolta niin ulkonäön kuin aivojenkin osata.
Kellään ei ole oikeutta saada parempaa kuin itse on. Toinen merkittävä asia on oma itsetunto.
Jos et usko itseesi, ei kukaan muukaan usko, että olet muiden veroinen. Mene tanssikurssille tai kuntosalille. Seuraa uutisia, että pysyt ajassa mukana. Hanki harrastus, mikä tahansa, että voit osoittaa, että sinulla on jotain omia juttuja, ei siis pelkkiä mamman ja iskän kertomia "totuuksia". Kyllä se siitä.
Miehet ja naiset eivät osaa enää rakastaa eikä rakastella. Se vaaditaan, jos haluaa perheellistyä. Poliittinen riitely, netti ja työllisyyspolitiikka vaikuttavat negatiivisesti.
Koulutetut, sivistyneet, avarakatseiset ja suvaitsevaiset nuoret naiset eivät kiinnostu koulupudokaspersuista, jotka vain öyhöttävät rasistista vihapuhetta ja joille moraali, empatia ja henkilökohtainen hygienia ovat koko lailla tuntemattomia asioita.
Mutta samaiset naiset antautuvat jostain Kongosta tulleelle viidakkoasujalle, josta on sivistys kaukana.
Suomalaiset miehet kyllä kelpaavat oikein hyvin, kunhan olemus on hyvä. Minäkin tunnen monta potentiaalista miesehdokasta, jos ei olisi omaa.
Itse pidän miehistä, jotka osaavat jotain. Metallin osaajat ovat tosi cool, koska en itse ymmärrä riittävästi metallin syvintä olemusta. Rakentajista en oikein tykkää, koska he eivät ymmärrä alle tuuman tarkkuutta. Puusepistä tykkään, koska isäni oli erittäin taitava puuseppä. Itsekin osaan puutöitä, ja haluaisin oppia enemmän. Minähän olen vain insinööri.
Hankkikaa pojat hyvä ammattikoulutus. Se on kova sana, ja olkaa ylpeitä siitä, mitä osaatte.
Pääsiäismunat saa tuntemaan yhdellä kikalla suuremmalta kuin kuvittelee.
Naiset tykkää erilaisista rikollisista ja muista väkivaltaisista miehistä. Mies joka on tappanut saa naisen kiimaiseksi. Murhaajat saavat valtavasti postia naisilta vankilaan, sillä monien naisten haave on seksi väkivaltaisen murhamiehen kanssa.
Samasta syystä ovat kiinnostuneet afrikkalaisista ja muslimitaistelijoista
Ei kriminaalit varmaankaan kiinnosta useimpia naisia. Veikkaan , että kriminaaleista kiinnostuvat vain itsensä syrjäytetyiksi itsensä kokevat naiset. Lihaviakin syrjitään.
Joillekin muualta tänne tulleille pulska keho on oikein kaunis. Jos itse hyljeksit lihavaa naista, niin joku muualta tullut haluaa hänet. Minäkin tunnen varsin hyvin syöneen naisen, jolla on jatkuvasti itseään paljon nuorempia tummapintaisia rakastajia
Ei mikään ihme luusereita kaikki.
Ite oot. Naisten vika kun mies jää ilman.
Vatkuli rukkanen saa kyytiä.
Ei ihme että että syntyvyys laskee, kun naiset on kadonneet Suomesta.
Kyllähän maailmassa naisia on, niin täällä Suomessa kuin muuallakin.
Ei kannata haikailla sellaisen naisen perään, joka ei ole aidosti sinusta kiinnostunut, vaan ulkomaalaisesta, antaa heidän mennä jonkun ulkolaisen puolisoksi, parempi niin.
Ihmisillä on huolia ja murheita ja on vain positiivista luetella ne vaikka nyt täällä.
Ole 70v. mies, en koskaan ole ollut avioliiton onnelassa, eikä naisia ole ollut eikä sen puoleen halujakaan, vielä vähemmän nyt kun naiset ovat entistäkin suvaitsemattomampia vasemmistolaisia kuin joskus 50 vuotta sitten, vaikka oli niitä stalinisteja jo silloinkin.
Homo en sentään ole Luoja paratkoon, siunatkoon ja varjelkoon (olen siis natsirasistifasistipersu ja kristittykin vielä jos vasemmistolainen tekee henkilöarvioinnin). En ole asunut Suomessa 26 vuoteen joten siitä on aikaa kun pääsin sieltä pois eikä takaisin ole mielitekoja tulla. Ok, olen muutaman kerran lomaillut. Omillani olen toimeen tullut.
Mielestäni seksi on rankasti yli korostettu vaikka ei se ole se maailman tärkein asia. Seksi on tarkoitettu lasten tekoa varten avioliitossa miehen ja naisen välillä. Mikään ei kumminkaan estä ihmisiä kerjäämästä ikävyyksiä sekä itselleen että muille ja niitä myös varmasti saa kuten mustasukkaisuutta, itsetunto- ja mt. ongelmia, aivan joutavia vertailuja, suorituskyky paineita, draamaa, parisuhde väkivaltaa, murhia yms. sp. taudeista puhumattakaan kun käyttäytyminen on kuin koiralaumassa.
Entä sitten irtosuhteista syntyvät lapset joka on jo oma lukunsa sinänsä sitten?
Elämässä on tehtävä valintoja ja niistä on kannettava myös vastuu, liian helposti ne voi ulkoistaa yhteiskunnalle.
Olisi hirveätä olla riippuvainen jostain naisesta tai koko ajan pelätä, milloin tämä pettää tai jättää tai keksii milloin minkäkin syyn hormonien ja vuodenajasta riippuen, että olen toiminut jossain asiassa väärin täysin tiedostamattani.
Höh, vuosikymmeniä valitettiin suomalaisesta tautiperimästä ja toivottiin, että maahanmuutto parantaisi geeniperimää. Nyt kun se niin tekee, niin oikeistolaiset kokoomuslääkärit eivät enää sitä haluakaan, vaan katselevat Tere Sammallahden maahanmuuttokriittisiä videoita.
Ellette naista löydä ei muuta kun thaikkuihin tai filippiinelle.
Miehiä tuli laumoja, naisia muutamia. Perheenyhdistämisellä lippusuku. Hyöty Suomalaisille, jotka maksaa kaiken?
Suomessa jätettiin 2024 turvapaikkahakemuksia 2 948 kappaletta. Tuon määrän sukupuolijakaumalla ei ole mitään merkitystä.