Ay-jäsenmaksu ei ole tulonhankkimiskulu, millä verovähennystä on perusteltu

Anonyymi-ap

Jäsenmaksun verovähennys on ollut harhaanjohtamista. Vähennys on tehty brutosta, minkä takia joka tapauksessa on joutunut pulittamaan satasia liiton kassaan.

Liiton jäsenmaksu ei ole tulonhankkimisvähennys, minä sitä perustellaan. Ei ole. Sama palkka on jäsen tai ei. Useilta pidätetään jäsenmaksua joka tilistä, minkä takia netto suurenee, jos ei maksa jäsenmaksua. Se on totta.

Liiton jäsenmaksu ei ole tulonhankkimisvähennys, mutta työttömyyskassan jäsenmaksu on, koska et saa ansiosidonnaista, ellet ole kassan jäsen. Liitto ja kassa ovat kaksi eri asiaa.

SAK:n pomot itkee, että ei tule mittään. Se vain osoittaa heidän ammattitaidottomuuttaan neuvotella. Tosiasia on, että joukkovoimalla ei ole saatu aikaan mitään hyvää vuosiin. Ei mitään. Jos neuvottelut ovat kariutuneet liiton neuvottelijoiden kyvyttömyyteen, niin valtakunnansovittelija on ottanut homman haltuunsa. Siinä ei lakkoilu auta. Lakot ovat vain vahingoittaneet työnantajia ja lakkoilijoita. Lakkokenraalit ovat saaneet poseerata lehdissä ja televisiossa, siinä kaikki. Lakoista ei ole ollut mitään hyötyä. Sen takia itku on hah hah hah.

Liiton jäsenmaksun verovähennyksen poistaminen on teko perustuslaillisen vapauden puolesta. Ei ole ollut oikein, että jokainen veronmaksaja on pakotettu paikkaamaan kuoppaa, jonka jäsenmaksun osittainen vähennys on saanut aikaan. Jokainen veronmaksaja on osaltaan maksanut 50 euroa, että 190 miljoonan kuoppa on saatu tasoitettua. Se on väärin.

Jäsenmaksun verovähennyksen poistaminen on oikein. Miksi vasta nyt!!!!!

87

441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myös kaikilta säätiöiltä verovähennys pois. Toisi verotuloja valtion kassaan satoja miljoonia.Mutta,mutta? Ainakin RKP panisi vastaan.

      • Anonyymi

        Tämä on vielä toinen kysymys, mutta olet osittain oikeassa.

        Kaikilta ei yleishyödyllisiltä pois, kuten Ay liikkeitä. Ay liike ajaa yhden ryhmän etuja ja ei ole mitenkään yleishyödyllinen.

        Yleishyödyllisillä pitää oikeus olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ay liike ajaa pienen ammattiryhmän etua työttömien kustannuksella

        Myös työnantajilla on omat ay-liittoihin verrattavat liittonsa, ja vastaavat edut valtion puolesta, muista se.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ay liike ajaa pienen ammattiryhmän etua työttömien kustannuksella

        Ole hiljaa kun et mistään mitään ymmärrä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ay liike ajaa pienen ammattiryhmän etua työttömien kustannuksella

        Ei aja kaikkien kansalaisten, eikä ehkä myös oikeasti työttömienkään. Moni lakko on jarruttanut työpaikkojen lisääntymistä.

        Mutta ajaa tai ei, siltä vähennysoikeus pitää poistaa, se ei ole oikeudenmukainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös työnantajilla on omat ay-liittoihin verrattavat liittonsa, ja vastaavat edut valtion puolesta, muista se.

        työnantajajärjestöiltäkin meni verovähennykset mikä on aivan oikein.

    • Anonyymi

      Kristalliin sijoittaminen muistuttaa tähtiin sijoittumista. Työssäolopommit odottaa kaiken räjäyttävää katkaisinta.

      • Anonyymi

        onko tämä jotain huumekieltä ?

    • Anonyymi

      Säästöt olisivat noin 200 miljoonaa euroa vuodessa.

      Jos tämä verran voidaan säästää SOTE kuluista, ei ole mitään epäselvää.

      Ahne SAKn johto haluaa koko ajan lisää rahaa kiinnteistösijoituksiin ja korkeisiin johdon palkkoihin.

      Jäsenmaksujen verovähennys vaan heti pois.

      Yksinyrittäjät, eläkeläiset, maanviljelijät jne. ei halua tukea jo muutenkin rikkaita paperi miehiä.

      • Anonyymi

        Ekkö nyt tollo ymmärrä että työnantajaliitot saa myös näihin kiinteistösijoituksiin rahaa.

        Ei sen vertaa ole korvien välissä että näkisi kokonaisuuden.
        Yrittäjillä on omat kassansa ja liittonsa, maanviljelijöilä samoin. Eläkeläiset ei kuulu tähän, niille kyllä löytyy vielä keppiä tavalla tai toisella.
        Olekko ikinä kuullut tai nähnyt kirjainyhdistelmää MTK ?
        Tarkottaakohan se Maailman Tyhmimpiä Kirjoituksia ?

        Kyllä ja tottakai se pitää poistaa myös niiltä samoin yrittäjiltä liittojen jäsenmaksujen vähennysoikeus.

        Tässä hakee tollo nyt oikeudenmukaisuutta. Ja vähennysoikeus on poistettava, koska se ei ole oikeudenmukainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ekkö nyt tollo ymmärrä että työnantajaliitot saa myös näihin kiinteistösijoituksiin rahaa.

        Ei sen vertaa ole korvien välissä että näkisi kokonaisuuden.
        Yrittäjillä on omat kassansa ja liittonsa, maanviljelijöilä samoin. Eläkeläiset ei kuulu tähän, niille kyllä löytyy vielä keppiä tavalla tai toisella.
        Olekko ikinä kuullut tai nähnyt kirjainyhdistelmää MTK ?
        Tarkottaakohan se Maailman Tyhmimpiä Kirjoituksia ?

        Hyviä esimerkkejä, esimerkiksi MTK. Ei ole Ay liike. Ja jokainen MTKn jäsen veroissaan maksaa Ay liikettä. En ota kantaa pitääkö sen jäsenmaksujen vähennysoikeuden osalta tehdä muutoksia.

        MTK (Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto) ei voi järjestää lakkoa samalla tavalla kuin työntekijäliitot, koska se ei ole työntekijöiden ammattiliitto, vaan tuottajajärjestö. Se edustaa maanviljelijöitä, metsänomistajia ja maaseutuyrittäjiä, jotka ovat pääsääntöisesti itsenäisiä elinkeinonharjoittajia, eivät palkansaajia.

        MTK ei myöskään osallistu työehtosopimusneuvotteluihin tai palkkaneuvotteluihin, jotka koskevat työntekijöitä, koska sen jäsenistö ei ole palkkatyössä olevia vaan työnantajina toimivia tai itsenäisiä yrittäjiä.

        MTK valvoo maatalouselinkeinon harjoittajienetuja. Olen varma että myös on loppaamassa puolueita kun käydään hallitusneuvottelua.
        MTK on siinä edunvalvontajärjestö missä ammattiliitot ovat.
        Kaiken lisäksi kun liittyy metsänhoitoyhdistykseen tulee kylkiäisenä MTK jäsenyys.
        On sama kun ruotsissa kun liittyi liittoon niin kylkiäisenä tuli sosiaalidemokraattipuolueen jäsenyys.

    • Anonyymi

      Lehdistö aloittamaan heti demareiden ja SAKn hokemien toistamisen. Eikö tässä maassa saa enää tasapuolista journalismia. Vähennyksen poistolla on muutakin myönteistä:

      1. Valtion verotulojen kasvu
      Poistamalla vähennysoikeuden valtio saa enemmän verotuloja, koska jäsenmaksuja ei voi enää vähentää verotettavasta tulosta.
      Tämä voi auttaa kattamaan muita julkisia menoja tai pienentämään alijäämää.

      2. Neutraalimpi verokohtelu
      Kritiikkiä on esitetty siitä, että verovähennysoikeus suosii järjestäytymistä ja asettaa järjestäytymättömät eri asemaan.
      Poisto voi lisätä verotuksen neutraalisuutta, kun kaikki työntekijät ja työnantajat ovat samassa asemassa riippumatta järjestäytymisestä.

      3. Vähemmän hallinnollista työtä
      Verovähennysten hallinnointi vaatii byrokratiaa sekä verottajalta että liitoilta.
      Poistaminen voi vähentää hallinnollista työtä ja yksinkertaistaa verojärjestelmää.

      4. Kannuste tarkastella liittojen toimintaa kriittisesti
      Jäsenmaksun todellinen hinta nousee ilman verovähennystä, mikä voi saada ihmiset pohtimaan tarkemmin, saavatko he vastinetta maksulle.
      Tämä voi kannustaa liittoja kehittämään palveluitaan ja olemaan tehokkaampia.

      • Anonyymi

        Kyllä pienistä asioista täytyy olla kade ?
        Onko vanhemmat jättäneet huomiotta ?
        Onko matematiikan koe suoritettu ?
        Paljonko verovähennys on 30 €:n jäsenmaksusta kk, jos maksaa 20 % veroa ? Siis vuodessa 72€ enemmän. Sen jo maksaa lisää siitä hyvästä, että nämä työläisiä vihaavat saadaan ruotuun.
        Minkähälaista hallinnoitia tämä vahennys vaatii ?
        Voi verrata kaupan kassakuittiin, jossa on "hallinnoitu" alv:n osuus pikana.

        ... Kyllä pienistä asioista täytyy olla kade ?..

        Lähes 200 miljoonaa euroa ei ole pieni asia. Se on enemmän kuin viimeiset Sote leikkaukset.

        Nyt se noin 200 miljoonaa hukkuu ay n tehottomuuteen ja leviää ympäri Suomea, kun sen voi käyttää oikeaan ja suunniteltuun tehtävään.

        Ymmärrätkö, että se on veronmaksajien rahaa?

    • Anonyymi

      Ruotsista ja Tanskasta poistettu aikoja sitten.

      Saksassa on mutta silti järjestäytyminen alhaista.

      SAKn johto puhuu omien palkkojen puolesta ja YLEn toimittajat heti tukemassa.

      • Anonyymi

        Onko noin niinkuin kokonaiskuva Ruotsin, Tanskan ja Ruotsin osalta hallussa ?
        Kerropa mihin ilmoittamasi Saksan järjestäytymisaste perustuu ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko noin niinkuin kokonaiskuva Ruotsin, Tanskan ja Ruotsin osalta hallussa ?
        Kerropa mihin ilmoittamasi Saksan järjestäytymisaste perustuu ?

        Siis Ruotsin, Tanskan ja Saksan osalta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko noin niinkuin kokonaiskuva Ruotsin, Tanskan ja Ruotsin osalta hallussa ?
        Kerropa mihin ilmoittamasi Saksan järjestäytymisaste perustuu ?

        Hyvä kun kysyit, aika hyvä kuva on, 80 luvulta lähtien.

        Sen mitä Ruotsi on tehnyt vuosikymmeninä, on auttanut ehdottomasti duunareita.

        Suomi siirtyy pikkuhiljaa samaan suuntaan, joka mahdollistaa yhteiskunnan kehittymisen ja vaurastumisen.

        Näen että Ruotsissa oli samanlainen tilanne 80 luvulla mitä Suomessa on vasta viime vuosina lähdetty purkamaan. Kiitos viisaampien demareiden siellä modernisointi tapahtui ko 90 luvun alkupuolella.

        Vaikeudet Suomessa näkyvät esimerkiksi tässä vähennysoikeuden poistamisessa. Ei ole tasapuolista, mutta ei vaan saada purettua.

      • Anonyymi

        >Palkansaajien järjestäytymisasteen kärkisijan jakavat Tanska ja Suomi, joissa järjestäytymisaste on yli 70 prosenttia.

        Pohjoismaissa ammattiliittojen jäsenmäärät ovat pysyneet korkealla tasolla verrattuna muuhun Eurooppaan. Silti jäsenmäärät ovat pudonneet viime vuosina, mutta Ruotsissa teollisuusliitot ovat nostaneet jäsenmääriään.

        Pohjoismaiden Teollisuustyöntekijöiden pääsihteeri Reijo Paananen kertoo, että viime vuonna Ruotsin Insinööriliiton jäsenmäärä kasvoi liki 8 000 jäsenellä ja IF Metallin jäsenmäärä liki 600:lla.

        Koska liitot maksavat pohjoismaiselle emoliitolleen vain työssäkäyvistä jäsenistä, kyseessä on joko jäsenmäärän kasvu tai vaihtoehtoisesti työttömien jäsenten työllistyminen.

        – Ruotsissa liitot ovat markkinoineet itseään tehokkaasti, mutta jäsenmäärään vaikuttaa myös hyvä edunvalvonta, Paananen sanoo.

        Vielä muutama vuosi sitten liittojen jäsenmäärät laskivat, koska kaksi perättäistä porvarihallitusta teki ammattiliittoihin kuulumisesta kallista. Työttömyyskassojen korvauksille tuli katto ja mm. liiton jäsenmaksun verovähennysoikeus poistettiin.

        – Porvarihallitukset tekivät ihan tietoisesti päätöksiä, joilla ammattiyhdistyksiin kuuluminen tehtiin vähemmän kannattavaksi. Järjestäytymisaste tuli alas vauhdilla.

        Nykyinen hallitus palautti verovähennysoikeuden tänä keväänä. Sen vaikutus näkyy Pohjoismaiden Teollisuustyöntekijöiden luvuissa vasta ensi vuonna.

        Ruotsissa palkansaajien yleinen järjestäytymisaste oli pitkään korkein neljästä suuresta Pohjoismaasta, yli 80 prosentin. Nyttemmin kärkisijan jakavat Tanska ja Suomi, joissa palkansaajien järjestäytymisaste on yli 70 prosentin.

        Norjassa työntekijöiden järjestäytymisaste on noin 50 prosenttia. Poikkeuksen tekee muista Pohjoismaista selvästi pienempi Islanti, jossa järjestäytyminen on yli 80 prosentin.

        – Pohjoismaissa näkyy vahvasti, että vaikka järjestäytymisaste on kokonaisuudessaan tasaisesti pudonnut, niin se on silti yli 70 prosenttia. Se on maailmanlaajuisesti hurja luku, Paananen tähdentää.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        VERKKOUUTISET on poliittinen verkkolehti ja sitä tuottaa Kansallisen Kokoomuksen omistama Kansalliskustannus Oy

      • Anonyymi

        ...Kokoomuksen edustaja, niin..

        Moni kokoomuksen edustaja kuuluu AKAVAan. Ja kannattaa vähennysoikeutta. Mitä myös ihmettelen.

        En kuulu mihinkään, kannatan tässä asiassa järjen käyttöä ja Suomen etua.

    • Anonyymi

      Ay-liikkeen jäsenmaksu ei ole tulonhankkimiskulu. Sen takia tämän osittaisen verovähennyksen poistaminen on vääryyden oikaisu.

      Ammattiliitot eivät ole yleishyödyllisiä. koska ne lakoillaan tahallaan vahingoittavat yrityksiä, lakkoilijoita ja lisäävät työttömyyttä ja lapsiperheköyhyyttä. Sen takia ammattiliittojen nostamat osingot pitää laittaa verolle. Pääomavero.

      • Anonyymi

        Täytyykö verotuksesta poistaa kaikki muut vähennykset kuin tulonhankkimisvähennys ?
        Miksi ainoastaan työtätekevien pieniinkiiin vähennysoikeuksiin puututaan. Siis niiden joilla vielä on töitä.
        Siksi että tarkoitus on tappaa Ay-liike, mutta tässä käy juurikin päinvastoin.
        Siitä hyvänä esimerkkinä viimeisten alue- ja kuntavaalien persujen rökäletappio.
        Laajalla maksupohjalla on hyvä kerätä veroja, eli kansan käsi on karttuisa, mutta tulee muistaamyös joukkovoima äänestystilanteessa.

        .....Täytyykö verotuksesta poistaa kaikki muut vähennykset kuin tulonhankkimisvähennys ?..

        Verotus pitää olla mahdollisimman oikeudenmukaista ja yksinkertaista.

        Jäsenmaksun vähennysoikeuden poisto on hyvä. Lisää oikeudenmukaisuutta ja yksinkertaistaa.

        Muuhun ei kannata tällä palstalla kommentoida.

    • Anonyymi

      Yrittäjiltä ja yrityksiltä pitää poistaa useita keinottelu verovähennyksiä.

      • Anonyymi

        Yritystuet heti pois.

    • Anonyymi

      Yrityksiä pitää tukea, kun liitot niitä koittaa kaataa lakkoilemalla.

      • Anonyymi

        Yhtään yritystä ei ole kaatunut lakkojen takia. Eikä sitä edes kukaan yritä.

        Kaikki keinotekoinen tukeminen yrittäjille ja yrityksille poistettava.

      • Anonyymi

        On suuryrityksiä joille jokavuotinen tuki on automaatti ja on pieniä yrityksiä jotka eivät tukia saa.

    • Anonyymi

      Jos minä maksan liiton jäsenmaksu niin minä edellytän että liitto neuvottelee minulle paremmat työehdot.
      Jos näin käy niin silloin jäsenmaksu on tulonhankkimiskulu, ja myöskin vähennyskelpoinen verotuksessa.

      • Anonyymi

        Kun minä haen päivittäin töitä...

        Kun minä yritän saada maidosta lisää hintaa..

        Kun minä yritän saada eläkkeeseen korotuksia ..

        Jos haluat maksaa jäsenmaksua, jotta mahdollisesti saisit palkan korotuksen, maksa vaan. Mutta älä maksata sinun palkankorotuksen kustannuksia meillä, jotka emme saa mitään hyötyä siitä ja meillä ei ole ketään neuvottelijat. Joudumme hoitamaan asioita itse, ilman mitään verovähennyksiå.

        Suomessa tulee noudattaa tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Moni elää tosi tiukoilla ja SAKn hyvin menestyvä duunari jaksaa itkeä muutaman kympin perään.

        Suomi tarvitsee nyt säästöjä, tuo 200 miljoonaa tarvitaan tärkeimpiin asioihin.

        Nyt kohtuutta tuohon jatkuvaan ahneuteen SAK ja myös demarit.

        Ay liike ei ole yleishyödyllinen. Ay liikkeen valtavan omaisuuden tuotot pitää saada myös verotuksen piiriin.

        Ei ole tasapuolista ja oikeudenmukaista, että toiset vuokraavat kiinteistöjä ja eivät maksa siitä veroja. Yrittäjän pitää maksaa.

        Nyt vaan hallitus, oikaiskaa nuo vääryydet yhteiskunnasta.

        Ruotsista ja Tanskasta se on poistettu aikoja sitten.

        Tuntuu siltä, että olemme monessa asiassa jääneet 70 luvulle, kun verrataan Suomea noihin menestyviin oikeusvaltioihin.

        Tämä vähennysoikeus on hyvä esimerkki. Iso ryhmä sortaa muita epäreilulla rakenteella ja siihen vaan ei saada muutosta .

        Ei ole kysymys pelkästään mikä on yleishyödyllisiä ja mikä ei. Veerotuksen on oltava oikeudenmukaista ja siksi poistetaan jäsenmaksujen vähennysoikeus.

        Suomessa vain osa kansalaisista saa vähentää verotuksessa järjestöjensä jäsenmaksuja – erityisesti ammattiyhdistysten jäsenet. Tämä on epäoikeudenmukaista.

        Kaikki muut, kuten yrittäjät, maanviljelijät, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat ja freelancereit, joutuvat käytännössä subventoimaan tätä etua omilla veroillaan. Se ei ole tasa-arvoa, vaan jäänne ajalta, jolloin työelämä oli yksinkertaisempi.

        On aika yksinkertaistaa ja tasapainottaa järjestelmää, poistetaan jäsenmaksujen verovähennysoikeus kaikilta.

        Kuten aikojaan silmälasien vähentäminen, lasit halpeni rajusti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten aikojaan silmälasien vähentäminen, lasit halpeni rajusti.

        SAKn lamppujen ei tarvitse kehittää hommia, kun rahaa tulee joka puolelta ansiotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kysymys pelkästään mikä on yleishyödyllisiä ja mikä ei. Veerotuksen on oltava oikeudenmukaista ja siksi poistetaan jäsenmaksujen vähennysoikeus.

        Suomessa vain osa kansalaisista saa vähentää verotuksessa järjestöjensä jäsenmaksuja – erityisesti ammattiyhdistysten jäsenet. Tämä on epäoikeudenmukaista.

        Kaikki muut, kuten yrittäjät, maanviljelijät, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat ja freelancereit, joutuvat käytännössä subventoimaan tätä etua omilla veroillaan. Se ei ole tasa-arvoa, vaan jäänne ajalta, jolloin työelämä oli yksinkertaisempi.

        On aika yksinkertaistaa ja tasapainottaa järjestelmää, poistetaan jäsenmaksujen verovähennysoikeus kaikilta.

        ......Kaikki muut, kuten yrittäjät, maanviljelijät, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat ja freelancereit, joutuvat käytännössä subventoimaan tätä etua omilla veroillaan...

        Kuten nuoret startup yrittäjät, joita Suomi nimenomaan tarvitsee. Nyt nämä subventoivat kallispalkkaisia paperi duunareita, joilla jo kaikki hommattu.

        Tämä on myös kilpailukysymys. Ulkomaalaisille osaajille, sijoittajille ja yrityksille Suomen verojärjestelmä näyttäytyy monimutkaisena ja arvaamattomana.

        Kun järjestelmässä piilee erityisetuuksia valikoiduille ryhmille, luottamus neutraaliin liiketoimintaympäristöön heikkenee.

        Ruotsi on tämänkin ymmärtänyt aikoja sitten.

      • Anonyymi

        Ay-liike pystyy neuvottelemaan suurten joukkojen puolesta.
        Yksityinen työntekijä on aika heikoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun minä haen päivittäin töitä...

        Kun minä yritän saada maidosta lisää hintaa..

        Kun minä yritän saada eläkkeeseen korotuksia ..

        Jos haluat maksaa jäsenmaksua, jotta mahdollisesti saisit palkan korotuksen, maksa vaan. Mutta älä maksata sinun palkankorotuksen kustannuksia meillä, jotka emme saa mitään hyötyä siitä ja meillä ei ole ketään neuvottelijat. Joudumme hoitamaan asioita itse, ilman mitään verovähennyksiå.

        Suomessa tulee noudattaa tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Moni elää tosi tiukoilla ja SAKn hyvin menestyvä duunari jaksaa itkeä muutaman kympin perään.

        Suomi tarvitsee nyt säästöjä, tuo 200 miljoonaa tarvitaan tärkeimpiin asioihin.

        Nyt kohtuutta tuohon jatkuvaan ahneuteen SAK ja myös demarit.

        Sinähän siellä itket muutaman kympin perään. Luuletko että kaikki jäsenmaksua maksavat ovat menestyneitä duunareita ?
        Kenen puolesta sinä nyt puhut ?

        Kohta ei ole näitä SAK:n alaiisa veronmaksajia kun niitä luvattuja työpaikkoja ei näy ja Trump sinetöi lopun mahalaskun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ay liike ei ole yleishyödyllinen. Ay liikkeen valtavan omaisuuden tuotot pitää saada myös verotuksen piiriin.

        Ei ole tasapuolista ja oikeudenmukaista, että toiset vuokraavat kiinteistöjä ja eivät maksa siitä veroja. Yrittäjän pitää maksaa.

        Nyt vaan hallitus, oikaiskaa nuo vääryydet yhteiskunnasta.

        Työnantaja- ja työntekijä liitot on LAISSA MÄÄRITELTY ylseishyödyllisiksi yhdistyksiksi ja niiden tuotot ovat VEROVAPAITA.

        Tuotoista ei siis makseta veroja ollenkaan ja nyt nillitetään siitä että muutaman kympin arvoisen jäsenmaksun osuus ei olisi verovähennyskelpoinen.
        Onkos se sitten oikein että yrityksen tulosta vähennetään ostetut sähköautot jotka ladataan firman piikkiin ja sitten autoa käyttävä hakee VERONVÄHENNYSOIKEUTENA kilometrikorvauksia valtiolta ?
        Samaten nämä kokoontumisparkkeja käyttävät jotka kulkevat kimpassa satojen kilometrien päähän hakevat ja saavatoman auton käytön perusteella kilometrikorvaukset ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsista ja Tanskasta se on poistettu aikoja sitten.

        Tuntuu siltä, että olemme monessa asiassa jääneet 70 luvulle, kun verrataan Suomea noihin menestyviin oikeusvaltioihin.

        Tämä vähennysoikeus on hyvä esimerkki. Iso ryhmä sortaa muita epäreilulla rakenteella ja siihen vaan ei saada muutosta .

        Muuta Ruotsiin tai Tanskaan, mitä siinä kitiset.

        Voi vejet näitä perusteluja. Sortaa, suuri kuoppa, 70 luku, osan kustannuksella, Ruotsissa, tanskassa, Saksassa . . .
        Kas kun ei Usassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kysymys pelkästään mikä on yleishyödyllisiä ja mikä ei. Veerotuksen on oltava oikeudenmukaista ja siksi poistetaan jäsenmaksujen vähennysoikeus.

        Suomessa vain osa kansalaisista saa vähentää verotuksessa järjestöjensä jäsenmaksuja – erityisesti ammattiyhdistysten jäsenet. Tämä on epäoikeudenmukaista.

        Kaikki muut, kuten yrittäjät, maanviljelijät, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat ja freelancereit, joutuvat käytännössä subventoimaan tätä etua omilla veroillaan. Se ei ole tasa-arvoa, vaan jäänne ajalta, jolloin työelämä oli yksinkertaisempi.

        On aika yksinkertaistaa ja tasapainottaa järjestelmää, poistetaan jäsenmaksujen verovähennysoikeus kaikilta.

        Tiedäksää paljonko näiden yleishyödyllisten verovapaus vähentää valtion verotuloja ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SAKn lamppujen ei tarvitse kehittää hommia, kun rahaa tulee joka puolelta ansiotta.

        Ei sitten mene jakeluun että työnantajilla on omat järjestönsä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ......Kaikki muut, kuten yrittäjät, maanviljelijät, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat ja freelancereit, joutuvat käytännössä subventoimaan tätä etua omilla veroillaan...

        Kuten nuoret startup yrittäjät, joita Suomi nimenomaan tarvitsee. Nyt nämä subventoivat kallispalkkaisia paperi duunareita, joilla jo kaikki hommattu.

        subventoi sää nyt ittes tekeen onyflas tiliä kuvankäsittelyohjelmilla ja perusta listaamaton osakeyhtiö niin saat ison osan verottomana tulona

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ......Kaikki muut, kuten yrittäjät, maanviljelijät, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat ja freelancereit, joutuvat käytännössä subventoimaan tätä etua omilla veroillaan...

        Kuten nuoret startup yrittäjät, joita Suomi nimenomaan tarvitsee. Nyt nämä subventoivat kallispalkkaisia paperi duunareita, joilla jo kaikki hommattu.

        Näetkö mitä kirjoitat ?
        Näiden kaikkien muiden työtätekevienkö jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoko merkitsee jotain ?
        Luuletko että paperitehtaan työntekijät ovat järjestäytyneitä, eli maksavat liiton jäsenmaksuja ?
        Luuletko että sairaanhoitajat ja muut sote-alan tyntekijät eivät maksa jäsenmaksuja. Lääkäritkin maksavat. Valtion ja kuntien työntekijät maksavat, varsinkin tässä tilanteessa kun ei tiedä onko viikon päästä työpaikka.
        Autonkuljettajat, kaupan myyjät, varastomiehet, näyttelijät, raskaskoneiden kokoajat, tullimiehet, lentokapteenit, poliisit, vartijat . . . ..
        Subventoivat , anna mun kaikki kestää !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän siellä itket muutaman kympin perään. Luuletko että kaikki jäsenmaksua maksavat ovat menestyneitä duunareita ?
        Kenen puolesta sinä nyt puhut ?

        Veronmaksajien oikeudenmukaisuuden.

        Nyt yhteen ryhmään panostetaan lähes 200 miljoonaa euroa, kun nämä voitaisiin käyttää Sote haasteisiin. Se on paljon rahaa. Mutta vain muutamia kymppejä duunarille.

        Ei mitään järkeä. Ikivanha laki, joka pitää poistaa, emme enää elä kommunistisessa Suomessa, niinkuin tehtiin 1969, kun laki tehtiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitten mene jakeluun että työnantajilla on omat järjestönsä !

        Vastaavat pitää poistaa myös sieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedäksää paljonko näiden yleishyödyllisten verovapaus vähentää valtion verotuloja ?

        Arvion mukaan 200 miljoonaa euroa.

        Voipi olla että kaikkia epäsuoria hyötyjä ei edes ole siinä mukana.

        Paljon, varsinkin kun huomioi että se on epäoikeudenmukainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta Ruotsiin tai Tanskaan, mitä siinä kitiset.

        Joo kokemusta on. Ja mm. sen takia pidän hyvänä että vähennysoikeutta ei jatketa, jotta saamme näiltäkin osin Suomen oikeudenmukaiseksi kaikkien kansalaisten kesken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työnantaja- ja työntekijä liitot on LAISSA MÄÄRITELTY ylseishyödyllisiksi yhdistyksiksi ja niiden tuotot ovat VEROVAPAITA.

        Tuotoista ei siis makseta veroja ollenkaan ja nyt nillitetään siitä että muutaman kympin arvoisen jäsenmaksun osuus ei olisi verovähennyskelpoinen.
        Onkos se sitten oikein että yrityksen tulosta vähennetään ostetut sähköautot jotka ladataan firman piikkiin ja sitten autoa käyttävä hakee VERONVÄHENNYSOIKEUTENA kilometrikorvauksia valtiolta ?
        Samaten nämä kokoontumisparkkeja käyttävät jotka kulkevat kimpassa satojen kilometrien päähän hakevat ja saavatoman auton käytön perusteella kilometrikorvaukset ?

        .....Työnantaja- ja työntekijä liitot on LAISSA MÄÄRITELTY ylseishyödyllisiksi yhdistyksiksi ja niiden tuotot ovat VEROVAPAITA....

        Tämä on se ongelma. Ei pitäisi olla eikä saisi olla tuotot verovapaita.

        Jäsenmaksuista on hyvä aloittaa, nyt tarvitaan 200 miljoonaa nopeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näetkö mitä kirjoitat ?
        Näiden kaikkien muiden työtätekevienkö jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoko merkitsee jotain ?
        Luuletko että paperitehtaan työntekijät ovat järjestäytyneitä, eli maksavat liiton jäsenmaksuja ?
        Luuletko että sairaanhoitajat ja muut sote-alan tyntekijät eivät maksa jäsenmaksuja. Lääkäritkin maksavat. Valtion ja kuntien työntekijät maksavat, varsinkin tässä tilanteessa kun ei tiedä onko viikon päästä työpaikka.
        Autonkuljettajat, kaupan myyjät, varastomiehet, näyttelijät, raskaskoneiden kokoajat, tullimiehet, lentokapteenit, poliisit, vartijat . . . ..
        Subventoivat , anna mun kaikki kestää !

        Kokoajan on siirtymä pois liitoista. Onko se hyvä vai huono?

        Mutta on paljon jo eri töitä, joista ei makseta mitään jäsenmaksun vähennystä. Ja niitä tulee koko ajan lisää. Miksi muiden pitää maksaa Ay toimintaa?

        Suomi tarvitsee sen 200 miljoonaa nyt.

    • Anonyymi

      samaten tulee poistaa VEROVAPAUS näiltä yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä eli näiltä työntekijä- ja työnantaja järjestöiltä, joita nämä ammattiyhdistysliikkeen jäsenmaksajat pitävät yllä
      mikset siitä puhu ja vouhkaa

      • Anonyymi

        Tällä palstalla on tarkoitus keskustella avaajan avaamista asioista. Ei kaikista mahdollisista motkotuksista, niille on palsta varmaan jossakin.

    • Anonyymi

      Kotitalousvähennys kanssa kokonaan pois.
      On paljon sellaisia henkilöitä joilla ei ole mahdollisuutta edes ostaa palveluita joista saa kotitalousvähennyksen.
      Siitäse suutri monttu valtion kassaan tulee kun vähennyksen saa kaiken maailman kekkereidenkin järjestämiseen ja tuloluokka ei ole este.

      • Anonyymi

        Tämäkin pois. Vääristää hintoja.

        Teen itse tai teetän pimeänä, isoin sääästö.

      • Anonyymi

        Voi olla että olet oikeassa, mutta ei liity tämän palstan keskusteluun.

    • Anonyymi

      No eihän sitä kassan jäsenmaksun verotusvähennysoikeutta poisteta,koska jos et maksa kassaan ja et myöskään osallistu oman päivärahasi maksamisen kustannuksiin.
      Työssäoloehto minimissään 12 kk/ 930,00€/kahden vuoden sisään antaa saman verran ansisidonnaista kuin on Kelan peruspiväraha ilman jäsenmaksuakin.

    • Anonyymi

      Naurettavaa vetää tähän perustuslaillisia oikeuksia. Otetaan sitten lapsilisät pois varakkaitalta niin saadaan tätä köyhien maksutaakkaa kevennettyä rikkaiden hyväksi.
      Tässsä yksi kuoppa tasoitettavaksi.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti. Voisi poistaa,,ei muuta kuin ajamaan sitä asiaa. Tällä palstalla on tarkoitus keskustella avaajan avaamista asioista. Ei kaikista mahdollisista motkotuksista, niille on palsta varmaan jossakin.

        Kaikilta voisi poistaa äitiyspakkauksen, turhaa tavaran levittämistä, samaa saa divarista

    • Anonyymi

      Ehdota haudankaivaja yle veron poistoakin

      • Anonyymi

        Voit ehdottaa itse. Ei kiinnosta.

        Tällä palstalla on tarkoitus keskustella avaajan avaamista asioista. Ei kaikista mahdollisista motkotuksista, niille on palsta varmaan jossakin.

    • Anonyymi

      Hyvä kun mainitsit joukkovoiman. Se nimittäin näkyy seuraavissa eduskuntavaaleissa kun näitä viimeisiä etuja työntekijöiltä viedään.
      Siitä hyvästä muutamankympin maksaa että näkee näitten vesipäitten saavan maistaa omaa lääkettään.

      • Anonyymi

        Niinpä. Mutta jos vähennysoikeus poistetaan, ei taida vasemmisto hallitus sitä palauttaa.

    • Anonyymi

      Jokainen veronmaksaja on maksanut aika monesta muustakin asiasta jotka tulee poistaa.
      Puoluetuet
      Kansanedustajien muut etuudet
      Sopeutumiseläkkeet
      Listaamattomien yhtiöiden verovapaus
      Näistä et itkupilli puhu mitään, jatka valitusta lapsellisista asioista ja naurettavilla perusteluilla hah-hah-hah

      • Anonyymi

        Näin on ja näitäkin pitää tarkastella koko ajan, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö jäsenmaksun vähennysoikeutta voida poistaa heti .

        Puoluetukien poisto on muuten huono duunareille. Se on nähty Trumpin ja Putinin touhussa mitä tapahtuu, jos tavallinen kansalainen ei saa näkyvyyttä. En lähtisi edes pienentämään.

      • Anonyymi

        Joo mutta noista jokainen kansalainen myös saa jotain, toisin kuin yhden ryhmän jäsenmaksun vähentämisestä.

      • Anonyymi

        .....Näistä et itkupilli puhu mitään, jatka valitusta lapsellisista asioista ja naurettavilla perusteluilla hah-hah-hah...

        Tämä kommentti on hyvä esimerkki. Ei ole perusteita. Asiat loppuu. Vi..uiluksi menee luottamusmiehellä.

        Eli pois vaan vähennysoikeus, Suomessa tulee kohdella kaikkia tasapuolisesti.

    • Anonyymi

      Mietin aloittajan kanssa samaa asiaa eli miten AY- jäsenmaksu voidaan rinnastaa oikeisiin tulonhankkimiskustannuksiin, työmatkakuluihin tms?
      Ihmettelen tätä vaikka olen itsekin niitä maksuja vuosikymmeniä maksanut, tosin jätin liiton 17- 19 vuotta ennen eläkkeelle jäämistä, syynä ensisijaisesti tyhjänpask-t uhoavat liiton edustajat työpaikalla.

      • Anonyymi

        Niin, tämä päätös tehtiin vuonna 1969. On maailma ja Suomi muuttunut sen jälkeen ja paljon. Silloin käytännössä taisteli pääoma ja työ. Nyt asiat ovat paljon monimutkaisemmat.

        On hyvä että tämä nyt tulee pohdittavaksi. Tosin ei oikeudenmukaisuuden takia, vaan että Suomessa on rahat loppu. Ja se on hiukan väärin. Vähennysoikeus pitää poistaa oikeudenmukaisuus syistä. Toki se noin 200 miljoonaa auttaa Suomea nyt ja tulevina vuosina.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.

        Tulonhankkimiskulu on meno tai kulu, joka syntyy tulojen hankkimiseksi tai säilyttämiseksi. Tulonhankkimiskulujen on oltava suoraan yhteydessä tulonhankintaan – esimerkiksi työvälineet, ammattikirjallisuus, työhuonekulut tai vaikkapa matkakulut työtehtävien hoitamiseksi voivat olla tällaisia.

        Ei kyllä Ay toiminnan jäsenmaksut liity suoraan mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tämä päätös tehtiin vuonna 1969. On maailma ja Suomi muuttunut sen jälkeen ja paljon. Silloin käytännössä taisteli pääoma ja työ. Nyt asiat ovat paljon monimutkaisemmat.

        On hyvä että tämä nyt tulee pohdittavaksi. Tosin ei oikeudenmukaisuuden takia, vaan että Suomessa on rahat loppu. Ja se on hiukan väärin. Vähennysoikeus pitää poistaa oikeudenmukaisuus syistä. Toki se noin 200 miljoonaa auttaa Suomea nyt ja tulevina vuosina.

        Tuloverolain mukaan nämä kulut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa, eli ne voidaan vähentää veronalaisista tuloista. Eli tuo päätös kun tehtiin vuonna 1969 ei kestä tätä päivää. Ollut tarpeellinen joskus, mutta nyt muutettava.

    • Anonyymi

      Kukaan ei osaa laskea? Tuo on suuri kusetus muutenkin tuo verovähennysoikeus. Ei liittoihin kannata kuulua, ne ryövää duunaria. Ihan hyvä vaan että poistuisi tuo vähennysoikeus, vapaaehtoista on tuo liittoon kuuluminen, niin kuin kirkkoonkin, henk.koht. asia.

    • Anonyymi

      Mikä Kokoomuslainen vai peräti tyhmä Persu täällä riehuu ja huutelee itselleen tappiota?

      • Anonyymi

        Vaikea se on vassarin ymmärtää että ihan kaikki elämä ei ole muiden maksettavaa, maksa itse liittosi kulut , taidat kuulua siihen pullaliittoon, heillä tuo äo päätä huimaa....

    • Anonyymi

      AY:liike on niiden johtohahmojen BISNES . Jäsenet elättävät joukkion ja liikkeen .

      • Anonyymi

        Kyllä, kaiken maailman liiton "ilmaiset" festarit, risteilyt ym... Kukaan ei oo varmaan kattonut paljon nää liittopomot tienaa, mitä ne saa etuja jne. Ihan sikkaa duunarin putsausta tuo, ja samaan aikaan ne sankarit on palkatta portilla ja aiheuttaa omalle työnantajalleen tappiota.

    • Anonyymi

      Kukas täällä haukkuu? Jos ei osaa laskinta käyttää tässä liitonjäsenmaksuasiassa niin sehän on ihan omaa typeryyttä. Pois vaan vähennysoikeus, liittoihin kuuluminen on vapaaehtoista.

    • Anonyymi

      Rikkaiden säätiöitä, miksi niitä et laittaisi verolle ja puolueita eli yleishyödyllisiä nekin. Haksusessa on sulla kirjoitus.

      • Anonyymi

        Mitä ihmeen rikkaiden säätiöitä?

        Kaikki ei yleishyödylliset verolle, ei mitään epäselvää. Myös "rikkaiden" Akava. Tosin köyhä on Akava SAKn verrattuna.

        Nyt vaan vähennysoikeus pois, samalla tarinalla. Ollaan sitten samalla viivalla oikeudenmukaisen Ruotsin ja Tanskan kanssa.

    • Anonyymi

      Rikkaat? Suomessa ei juurikaan ole rikkaita, ja nekin vähät elättää loiset.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe