Jumala syntyi 2 600 vuotta sitten, virkamiestyönä ja voimapolitiikan seurauksena

Anonyymi-ap

YLEn historiasivuilla on mielenkiintoinen juttu, joka kannattaa käydä lukemassa:

Jos Jumalalle pitäisi määrittää syntymävuosi, se voisi olla 587 ennen ajanlaskun alkua. Jumala olisi siis nyt 2612 vuotta vanha.

Voi tuntua yllättävältä, jopa herjaavalta, väittää, että Jumala on joskus syntynyt. Jumalahan on uskovaisille kaikkivaltias ja ikuinen. Ei Jumalalla ole ikää.

Uuden kirjan mukaan on kuitenkin tieteellisesti perusteltuja syitä väittää, että Jumala on joskus syntynyt ja jopa niin, että sen syntymäaika voidaan määrittää suhteellisen tarkasti.

– Jumala on inhimillinen idea, siinä missä vaikkapa kansallisuusaate. Emme ota kantaa siihen, onko Jumala olemassa vai ei. Lähdemme historiantutkijoina perkaamaan sitä, mitä Jumala-konsepti on syönyt, sanoo teologian tohtori Ville Mäkipelto.

Hän on kirjoittanut yhdessä Juha Pakkalan ja Raimo Hakolan kanssa kirjan Jumalan synty. Isän ja pojan kätketty historia. Se jatkaa Mäkipellon edellisen, palkitun Sensuroitu. Raamatun muutosten vaiettu historia -teoksen ideaa: molemmissa kerrotaan kansantajuisesti, uusimpaan tutkimustietoon nojaten, kristinuskon perusasioiden syntyhistoria.

https://yle.fi/a/74-20148690

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oliko kenellekään yllätys, että Jumala on ihmisten keksimä olento?

      • Anonyymi

        Taas jonkun uskovaisen maailma romahtaa!


    • Anonyymi

      Ristinuskon Jumala,joka ensin loi ihmisen "omaksi kuvakseen",ja sitten joutui siitältämään itselleen "pojan" alaikäisen neitsyen hyväksikäyttämisen avulla,on itsessään niin naurettava faabeli että kuka hyvänsä ajattelukykyinen ihminen näkee sen läpi.
      Kyseessä on alkeellinen pronssikautisten vuohipaimenten maailmanselitys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      134
      3060
    2. Ruumis ojassa

      Kukahan lie ollu, mistä lie löydetty. No ikävä tataus.
      Oulainen
      7
      1630
    3. Mies pyysi rahaa

      Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?
      Ikävä
      222
      1354
    4. Jos tapaisimme uudelleen?

      niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J
      Ikävä
      70
      1191
    5. Mitä piirteitä rakastat

      Eniten kaivatussasi?
      Ikävä
      44
      1171
    6. 37
      1041
    7. Mites nyt suu pannaan

      Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va
      Sysmä
      38
      1022
    8. Taas Lieksassa tyritty

      Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke
      Lieksa
      133
      987
    9. Hän on niin

      Hyvännäköinen. Vaikea vastustaa
      Ikävä
      47
      954
    10. Nähdäänkö ensi viikolla

      paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.
      Ikävä
      36
      897
    Aihe