Viiden ja puolen vuoden seurustelun (puoli vuotta saman katon alla) jälkeen asumme asunnossa, jonka poikaystäväni etsi aikanaan ex-tyttöystävänsä kanssa. Nukumme eri huoneissa, koska mies tykkää simahdella sohvalle. Ei lupauksia, ei suunnitelmia, jos sellaisista erehdyn puhumaan niin vastaus on "ehkä" ja "joskus". Niihin on tyytyminen, jos ei halua viikon mökötystä kaupan päälle.
Suhteemme on muuten toimiva, muusta voimme puhua hyvin. Aina kun en ajattele huomista, olen hyvin onnellinen tässä suhteessa. Ei kai pitäisi ajatella... mutta tämänkö on tosiaan riitettävä? Eikö muuta saa pyytää tai toivoa?
Kun muutin poikaystäväni luo, sovimme, että se on väliaikainen ratkaisu kunnes löydämme sen meidän yhteisen kodin. Inhimillisen hintaisia vuokra-asuntoja kun ei kuitenkaan ole pk-seudulla joka nurkan takana. Mutta vieläkään mies ei suostu vakavissaan katselemaan asuntoja... voisihan niitä edes KATSELLA tosissaan?? Se olisi hyvä alku.
Kihloista en enää ääneen puhukaan, se vaikeneminen ja murahtelu on niin loukkaavaa. Sama kun sanoisi: "Etsin vielä, joska luulen löytäväni paremman. Sinä saat olla koristeena sen aikaa." Koska jos hän ei etsisi, mitä hän odottaa? On kuitenkin oma-aloitteisesti sanonut haluavansa joskus naimisiin...
Noh, tuli taas purettua turhautumista ehkä kärkevästi, mutta jätän silti tämän tekstini palstanlukijoiden riesaksi. Ja yritän edelleen, taas ja uudestaan miettiä, mitä teen...
Suhteemme on muuten toimiva, muusta voimme puhua hyvin. Aina kun en ajattele huomista, olen hyvin onnellinen tässä suhteessa. Ei kai pitäisi ajatella... mutta tämänkö on tosiaan riitettävä? Eikö muuta saa pyytää tai toivoa?
Kun muutin poikaystäväni luo, sovimme, että se on väliaikainen ratkaisu kunnes löydämme sen meidän yhteisen kodin. Inhimillisen hintaisia vuokra-asuntoja kun ei kuitenkaan ole pk-seudulla joka nurkan takana. Mutta vieläkään mies ei suostu vakavissaan katselemaan asuntoja... voisihan niitä edes KATSELLA tosissaan?? Se olisi hyvä alku.
Kihloista en enää ääneen puhukaan, se vaikeneminen ja murahtelu on niin loukkaavaa. Sama kun sanoisi: "Etsin vielä, joska luulen löytäväni paremman. Sinä saat olla koristeena sen aikaa." Koska jos hän ei etsisi, mitä hän odottaa? On kuitenkin oma-aloitteisesti sanonut haluavansa joskus naimisiin...
Noh, tuli taas purettua turhautumista ehkä kärkevästi, mutta jätän silti tämän tekstini palstanlukijoiden riesaksi. Ja yritän edelleen, taas ja uudestaan miettiä, mitä teen...
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei se siitä muutu, hukkaat vain aikaa
Noo, se on vähä niinku sanoit, että jos ei mies suostu keskustelemaan, niin jotain outoahan siinä on. Voisithan tiedustella syytä siihen? Kertoisitko omista toiveistas? Jos hän ei ota sua vakavasti, niin älä tuhlaa aikaasi vaan ota ritolat. Tietty, voihan olla, että hän ei ed. kokemuksen jälkeen ole vielä valmis henkisesti tekemään ratkaisuja ja sekin pitää hyväksyä. Voithan itse muuttaa pois ja olla kuitenkin väleissä, ehkä hän tarvitsee aikaa ajatella...
Niin, minäkin mietin tuota "aikaa ajatella". Mutta jos hänelle ei yli viidessä vuodessa selviä, mitä hän haluaa, ehkä minun ei kannata jäädä sitä ihmettä odottelemaan. Pitää kai häipyä tai asennoitua tilanteeseen uudella tavalla, siinä kai ne on ne vaihtoehdot.
Joo..olin liki 20 vuotta aviossa ja nyt mies miettii mitä elämältään haluaa, asumuserossa...
Minkälaista ajattelet arjen olevan kymmenen vuoden päästä? Jos suhteen alkuaika on kovin vaikeaa, kannattaa kyllä miettiä, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Yleensä suhteet eivät helpotu vuosikymmenten saatossa ja esimerkiksi lasten syntymän myötä. En kyllä ennustaisi suhteelleenne kovin ruusuista tulevaisuutta, koska näytätte elävän erillistä elämää jo nyt.
Suhteenne on kyllä hyvä esimerkki siitä, miten parisuhteet pysyvät kasassa tottumuksen voimasta. Sehän ei aina ole pelkästään huono asia. Kun pitkässä suhteessa tulee ongelmia, siltikin monet valitsevat tutun turvallisen suhteen, vaikkei se mikään sataprosenttinen ihannesuhde olisikaan.
kuulostaa siltä, että miehesi ei jaksa nähdä vaivaa teidän suhteenne eteen. tee selväksi, että asioiden on muututtava. kun mietit, niin oletko tosiaan onnellinen tuollaisessa suhteessa koko ajan? ala etsiä asuntoa ja jos miehesi ihmettelee tai mutisee jotain vastaan, niin sano, että olet ainakin itse muuttamassa ja että hän saa tulla mukaan jos haluaa. älä anna suhteenne edetä miehesi ehdoilla, vaan vaadi myös sitä mitä itse suhteelta haluat.
voi olla että miehellesi mielestä teillä on hyvä ja turvallinen suhde, mutta alkaa ehkä ajatella toisella tavalla, kun huomaa että et ole mikään itsestään selvyys.
jos tuo ei auta, niin on ehkä parempi etsiä mies joka uskaltaa elääkin.
Pistetään muistiin. Ei lainkaan huono idea...
ja jos miehesi sanoo, että tarvii aikaa ajatella, niin sano, ettei sitä enää ole. älä anna yhtään myöden. muuten menee taas helposti puolivuotta, eikä tapahdu mitään.
Oudolta kuulostaa miehen käytös. Tosin, tuota asuntoasiaa en ymmärtänyt että miksi pitää muuttaa jos kerran asunto jo on.