En näe muutakaan syytä, miksi Paavi ei pääsisi Taivaaseen.
Ateisteille se sen sijaan tulee tekemään tiukkaa.
Ateisteille se sen sijaan tulee tekemään tiukkaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kaikki homot ja lesbot taitavat olla ateisteja tai eivät ainakaan ole kristittyjä. Voisivat olla joko kristittyjä tai homoseksuaaleja, mutta ei molempia. Tältä asiat näyttää todisteiden valossa.
No miksikäs sitten sateekaarimessuja pidetään kirkoissa?
Paavihan eli elämänsä selibaatissa eli seksuaaliuudella ei merkitystä.
Voi silti olla homo selibaatissa. Moni homo joutuu viettämään elämää selibaatissa .
Mutta ei Jumala sitä katso sen enempää kuin mitää muutakaan asiaa. Kuin sitä mitä ihminen suustaan suoltaa, miten herjaa toisia ihmisiä, jopa uskonnon varjolla.
Niin eipä sillä ole merkitystä hänen kohdallaan koska selibaattia tuo paavius vaatii.
No onhan tuo tosiaan melko tyylitöntä kun paavin kalmo on hätinä kylmettynyt niin palstalla jo pohditaan hänen napapiirin alapuoleista liikehdintää. Sellaista se tuntuu uskovaisuuden kerma olevan. Onhan tuossa tietenkin se "hyvä" puoli että kun kaikki huomio on keskitetty alapäähän niin ei huomata ollenkaan sitä oman ylpäpään tyhjyyttä.
"Onhan tuossa tietenkin se "hyvä" puoli että kun kaikki huomio on keskitetty alapäähän niin ei huomata ollenkaan sitä oman ylpäpään tyhjyyttä."
Puhutko omasta kokemuksesta vai toisten?
Niillä ei ole mielessä mitään muuta kuin amerikan homot.
Sellaisia ei ole kuin vihamielisessä mielikuvituksessasi.
Mitä vikaa Amerikan homoissa on? Ihan yhtä paljon tekevät syntiä kuin Suomen homot.
Ateistit pärjäävät vähillä synneillä mutta eivät pääse taivaaseen koska heiltä puuttuu yksi hupsu usko.
Itse asiassa paavi oli aikaisemmin sanonut, että hyvät ihmiset pääsevät taivaaseen, vaikka eivät olisikaan uskovaisia. Niin kuin asian pitäisikin olla, jos Jumala olisi oikeudenmukainen ja reilu.
Vai kuulostaako seuraava reilulta ja oikeudenmukaiselta ?
Yksi henkilö on ateisti, joka elää koko elämänsä jalosti, auttaen pyytettömästi muita, lahjoittaen runsaasti rahaa hyväntekeväisyyteen, osallistuen aktiivisesti vapaaehtoisiin avustustilaisuuteen ja ollen muutenkin hyvä ihminen. Hän joutuu helvettiin, koska ei usko Jumalaan.
Toinen henkilö on pedofiilipappi, joka raiskaa toistuvasti pikkulapsia, kavaltaa rahaa kirkolta ja käyttäytyy muutenkin kuin kusipää. Hän pääsee taivaaseen, koska uskoo Jumalaan.
Ei uskomusten tarvitse perustua reiluuteen.
On paljon syitä, miksi ihminen ei pääse taivaaseen.
Ja vain yksi syy, miksi sinne pääsee - Jeesus.
On vain yksi syy…epäusko!
Ei ihminen sitä voi päätellä kuka pääsee taivaaseen.
Taivaan sinetti on Pyhä Henki. Sillä Jumalan Pyhän Hengen avulla gtie taivaaseen avautuu ja niin Jumala valmistaa ihmistä sinne.
Mitään muuta keinoa tai tietä ei ole.