Huono kohtelu suhteessa

Jäi. Pahat traumat jäi. Mutta kosto elää tukevasti syvällä uumenissa. Minä saan vielä hetkeni.

Taistelen huonosti kohdeltuna parasta aikaa. Minua sai kohdella kauan huonosti koska en ymmärtänyt ja itse toisaalta yritin ymmärtää liikaakin. Heräsin todellisuuteen n 3 v sitten. Olen edelleen samassa auhteessa. Kapinoin vastaan ja puolisoni on alkanut etääntymään. En enää hyväksy huonoa kohtelua. En enää odota että olemme sellainen pariskunta joka puhaltaa yhteuseen hiileen ajattelee yhteistä parasta en enää odota vastavuoroisuutta jne. Alukai herääminen aiveutti tyhjyyden tunteen. Kaikki mennyt katosi. Kaikki olibpwrustunut valheelle ja kyvitelmille,turhille odotuksille jne. Tuntui kuin koko parisuhdetta ei okisi ollutkaan. Kuin minua ei olisi ollytkaan hänen elämöasäön ja häntäkään ei olisi ollut vaan joku näyttelijä ja näytelmä. Se oli aika raju kokemus koska yli 10v olin kellunut jossain utopiassa. Tajusin ettei tule olemaan koskaa. Jotain sellaista kuin ME vaan olen yksin.
Siksipä aloin vahvistamaan itseäni. Aloin hyväksymään tapahtuneen ja ymmärsin ettei entiaessä vatvominen kehitä minua ihmisenä. Ymmärsin myös sen ettei kaikki mitä aain ollyt pelköstään pagaa vaan kaikessa on ae jokin hyväkin rakennusaine.
Outoa mutta tänään kun tutkin aisimpääni niin lopoujen lopuksi tunnen kiitollisuutta. En osaa määritellä miksk. Mutta olen ennenkaikkea kiitollinen.
Asiat ovat edelleen vinksinvonksin kaikinpuolin mutta koen vahvuutta ja kiitollisuutta.
Koen ettei se ole itseni luomaa vaan olen jostain käsittämöttömöstä ayystä järjissäni,kiutollinen ja ennenkaikkea sisukas.
Parisuhteessani koen yksinäisyyttä mutta ae ei ole enää funktio. En enää anna aen määritellä itaeäni.

Kyllä siitä jää jälki, kaikki tosin sitä eivät myönnä? Tulee entistä varovaisemmaksi ja epäilee enemmän kaikkea kuin luottaa tulevia ehdokkaita kohtaan? Luottamusta on vaikeampi luoda. Haluaa selvyyttä toisen luonteesta enemmän, ennen kuin uskaltaa ollenkaan luottaa toiseen?

Joskus voi käydä niinkin, että joku toteaa, että eiköhän se ollut siinä omalta kohdalta eli kadottaa uskon hyvään kumppaniin omalla kohdalla. Silloin ei ole valmiutta enää luottaa hyvään lopputulemaankaan. Pahasta erehtymisestä voi tulla myös itse syytöksiä jälkeenpäin.

Vaimo alkoi pihtaamaan ja sättimään. Muutin pois ja erosin, ei jäänyt mitään hampaankoloon, hän oli oikein hyvä nainen kunnes vaihdevuotensa alkoi.

Kyllähän siinä sellainen perusturvallisuuden tunne kärsii. Vaikka niistä puhuttu jälkeen päin. Jotenkin luottamus ei ole sama kuin aiemmin. Jotkut jutut nostaa kyyneleet pintaan uudestaan ja uudestaan. Välillä miettii että olisiko pitänyt lähteä silloin. Toisaalta toinen ei ole tehnyt uudestaan.

Hirveältä tuntuu. Rakkaus haihtuu ilmaan. Tuntuu kuin eläisin koulukiusaajan kanssa samassa taloudessa.

Selviämiseen meni noin kolme vuotta. Mutta siten se yhä vaikuttaa, että jos kohtaa toisen samalla tavalla käyttäytyvän kuin eksä oli, niin jossain vaiheessa se alkaa todella tökkiä ja siksi ei ole minkäänlaista kiinnostusta ruveta edes tutustumaan häneen! Ahdistaa pelkkä ajatuskin, että joutuidi taas samanlaista elämää elämään kuin eksän kanssa oli!

Syvä pettymys. Olin yliarvioitu pahasti. Ei kostonhimoa tai mitään semmosta. Enpä enää projisoi omia ihanteitani niin yltiöpäisesti toiseen. Minä hölmö olin kuvitellut että on sosiaalisten normien yms. sellaisen bsn yläpuolella tai reippaasti ainakin sivussa. Pah, samat tarpeet ja pyyteet kuin muillakin turhuuksien markkinoilla. En tietenkään itsekään ole immuuni, mutta olisi niin turvallista jos hän olisi parempi kuin minä. 😩🥺

Jäi ja aivan varmasti jää ihan kenelle tahansa mulle on ainakin ihan turha edes yrittää väittää muuta ei se miltään tunnu enään ensimmäisen parisuhteen jälkeen jos kun vaivautuu opetteleen tuntee sen kenestä on kiinnostunu tietää ja osaa varautua siihen missä kohti viimeistään pettää ni ei tartti olla edes huolissaan ettäkö tarvis toiseen luottaa edes

On vaan välittämättä ja tekee itse samaa häntä kohtaan osaa vaan tehdä sen niin ettei hän tiedä ni ei syyllisty edes toisen satuttamiseen

Se on wanhusnaisille varmasti paha tilanne, kun tulee jätetyksi silloin kun vaihdevuodet alkavat, koska ne aiheuttavat kotiseksin päättymisen.

Tasa-ikäisyys parisuhteessa on kaunottarille erittäin ikävä sudenkuoppa, koska vaihdevuosia koskevan tietoa salaillaan sekä valheellistetaan, ei ssiis ole mahdollisuutta tietää mitä vuosien tai kymmenien vuosien päästä (lähes) vääjäämättä tapahtuu.

Kyllähän se oli jonkinlainen pahoinvointi koko ajan. Tavallaan se kuitenkin normalisoitui vuosien myötä.

Eron jälkeen elämän muuttuessa oikeasti normaaliksi sitä vasta tajusi, miten huonosti tuli kohdelluksi. Huonot menneet kokemukset lisäävät ehkä onnellisuutta nykyään.

No se ei tunnu kivalta että sanotaan ihanaksi ja kehutaan maasta taivaisiin, mutta yhtäkkiä kadotaan maisemista. Ei pidä sanoa mitään, jos ei sitä oikeasti tarkoita.