Paratiisin lapsosilla on monta nimeä, yhtä monta nimeä on rannan kivillä. Jokainen ummikko puiden oksilla kantaa nimeään, tietämättä sitä. Kaikki laineet, pilvet ja rantain kahina, kaiiki luetut auringonlaskut, -nousut, kaikki yhtä ja samaa, ohimenevää, katoavaa ja ikuista.
Adamille ja Evalle
(hirn)
Adamille ja Evalle
(hirn)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Adamin taiteellisuus häiritsi Evaa. Eva ei voinut käsittää sitä, miksi Adam puhui itselleen suihkuläheessä klo kuusi aamulla.
Adam taas ei käsittänyt Evaa lainkaan, sillä hän tuntui olevan kosmoksen tytär, ei Zeuksen, koska hän oli yhtä kaukainen kuin tiluksien postilaatikko oli, johon ei koskaan iskenyt mikään, Adam tuumi.
Pihapuutarhuri Romppainen oli sitä mieltä, että kyllä tämä tästä, kunhan palkka juoksee.
(hirn)
Romppainen kulki sudin kanssa ja pölytti niin omena-, päärynä-, mulberi- ja kriikunapuut ja joka vuosi.
Niin sai Adam Eevalta maistaa sitä kuuluisaa omenaa.
Vilma
Joo siis
Romppaiseen voi aina luottaa. Ei kuule ole sellaista ongelmaa puutarhassa, jota Romppainen ei osaisi hoitaa.
Kaiken lisäksi!
Kun kaikki muut soittelevat Googleen, niin Romppainen on jo hoidellut ongelman, joka oli se kuuluisa ”ongelma”, jota kukaan ei osannut hoidella.
Ei voimaa, ei debattia, vain pari liikettä ja ruusut puhkesivat kukkaan.
Romppainen on guru
(hirn)
Oih. Ruusut.
Kurttulehtiruusut, ne kotoperäiset, saavat pitää paikkansa.
Kirvat saavat pitää neilikkaruusut.
Texas saa pitää keltaruusut.
Ja kaikki Romppaisen ansiota, who ever he is.
Vilma
Romppainen
Romppainen on luomuäly, action in action man tai puheensorina havisevissa puissa, mi aamupäivisin vesiltä rantapuissa puhelee.
Romppainen on metrotunnelin raudanluja tuoksu, sateesta kastunut, kalantuoksuinen katu tai ovikoodi kulttuuriin sisään.
Romppainen on kaikkialla, niin ylhäällä kuin alhaalla, vasemmalla tai oikealla.
(Nyt Romppainen syö)
(hirn)