Babylon

Satakahdeksankymmentäyhdeksän minuuttia (189min) elokuvaa viimeyönä rappiosta ja bakkanaalista 20 luvun hollywoodissa elokuvateollisuuden näkökulmasta.

Semihyvä. Nauraa rätkätin kuin varis puussa keskellä yötä, sitten vollotin.

Elokuvassa oli eräs mielenkiintoinen jakso (kohtaus), joka oli niin täydellinen että olin itse kuvauspaikalla, 20 luvulla ja paikalla fiktiossa. Eli olin siis läsnä.

Oltiin siirtymässä uuteen aikaan, jossa elokuvaan tuli ääni. Mykkäelokuva kuoli ja uusi, äänekäs lapsi, syntyi, ja studiolla seurattiin tämän lapsen ensiaskelta sekavin tuntein.

Järjettömän hyvä kohtaus.

Aivan tajuttoman hieno kohtaus.

(hihitystä)
5118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hitsin pimpulst!

Unohdin mainita että viimeyö ei ole yhdyssana.

Aivan liian pitkä leffa. Jos leffan tiivistäisi timantiksi, niin se olisi juuri tuo kohtaus.

(hirn)

Äänestä
  • Elokuva elokuvan tekemisestä tämän lapsuudessa.

    Onko se itsetutkiskelua, historian luento vai suora viittaus elokuvamaailman kulissien takana mellastavaan todellisuuteen, jota elokuva yrittää tuoda esiin.

    Ei aamusta kannata ajatella liikaa. Voi mennä kahvi päähän.


    (hirn)

    Äänestä

Kiitti vinkistä, pitää katsoa

Äänestä

Minä yritin tuijottaa tuota mutta kyllästyin en jaksanut, näytti tylsälle.

Mutta katselusta ja tuijottelusta... ei ole edes kahta vuorokauttakaan koko silmien leikkauksestakaan näen paremmin ilman rillejä jo, kokonaisparannusaika noin kuukausikin.

Äänestä
  • Mjoo

    Joo ei se minustakaan näyttänyt kuin perhepitsalta koko suvulle, jos noin äärimmäisen kriittisiä ollaan.

    Mutta kaikessa on hetkensä, loppu on vain huminaa.

    (hihitystä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Satakahdeksankymmentäyhdeksän minuuttia (189min) elokuvaa viimeyönä rappiosta ja bakkanaalista 20 luvun hollywoodissa elokuvateollisuuden näkökulmasta.

Semihyvä. Nauraa rätkätin kuin varis puussa keskellä yötä, sitten vollotin.

Elokuvassa oli eräs mielenkiintoinen jakso (kohtaus), joka oli niin täydellinen että olin itse kuvauspaikalla, 20 luvulla ja paikalla fiktiossa. Eli olin siis läsnä.

Oltiin siirtymässä uuteen aikaan, jossa elokuvaan tuli ääni. Mykkäelokuva kuoli ja uusi, äänekäs lapsi, syntyi, ja studiolla seurattiin tämän lapsen ensiaskelta sekavin tuntein.

Järjettömän hyvä kohtaus.

Aivan tajuttoman hieno kohtaus.

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu