mitenkäs metsäalan työt?

Opiskelen vielä(metsätalousinsinööriksi), mutta
mietin mahtaako alalla olla sittenkään niin hyvät
työmarkkinat,kun väitetään. Monta tuttuani on
jäänyt työttömäksi... Kaikki sanoo, että
metsäalalla on huutava pula työntekiöistä, mutta
onko insinööreistä vaiko vain koneenkuljettajista
ja metsureista?
61257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Valitettavasti työtilanne metsätalousinsinöörejä
ajatellen ei ole paras mahdollinen... etenkään,
kun olet naispuolinen. Mutta paljon riippuu
itsestäsi; jos haet työtä aktiivisesti, uskon,
että sitä myös löytyy. Älä jää siis minkään
työvoimatoimiston varaan lepäilemään!

Ja lohdutukseksesi voin sanoa, että alan keski-
ikä ainakin täällä pohjoisessa on sitä luokkaa,
että kohta työtilaisuuksia tulee runsaasti
eläkkeelle jäämisen vuoksi... joten sinnitellään!

Äänestä
  • Itse valmistuin metsätalousinsinööriksi viime keväänä enkä ole alan töitä saanut tehdä päivääkään. Luokaltani valmistui 16 muuta inssiä eikä kellään ollut vakipaikkaa tiedossa vain pätkätöitä tai ei niitäkään. Aluksi hain todella aktiivisesti töitä ympäri Suomen mutta nyt olen tehnyt ihan muita hommia jonkun aikaa. Harmittaa melkoisesti kun meni neljä vuotta lähes hukkaan ja naurattaa ne puheet suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisestä. Kun aloitin opinnot sanottiin että valmistun juri parhaaseen aikaan työllistymisen kannalta. Valmistujaisissa sitten luvattiin että kyllä kymmenen vuoden kuluttua töitä riittää metsäalalla kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle... No aktiivisesti vain yrität luoda suhteita firmoihin, muuten voi työlistyminen käydä vaikeaksi

    Äänestä

  • Täytyy kyllä lukea näitä kommentteja ihmetyksellä. Metsäalalla on vanhaa väkeä, jotka jäävät lähivuosina eläkkeelle ja uutta porukkaa tarvitaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että työpaikan saanti olisi helppoa. Tuskin millään alalla työpaikkaa saa enää tuosta vaan. On kausia, jolloin työpaikkoja on metsäalalla vaikka muille jakaa. Silloin hommia saa vähäiselläkin työkokemuksella ja vaikka suoraan koulun penkillä. Pitää vain tehdä hyvä vaikutus haastattelussa.
    Itse olen nuorehko nainen, lähdin alalle ilman minkäänlaista metsäalan kokemusta tai suhteita. En ole ollut kranttu työpaikkojen suhteen (tai niiden sijainnin!) ja olen pyrkinyt saamaan työkokemusta. Onhan sitä sukupuolen takia syrjimistä varmaan jossain, mutten itse ole sitä kokenut. Paljon on omasta asenteesta ja yrittämisestä kiinni! Olen ollut erilaisissa metsäalan työtehtävissä n. 5 vuoden ajan. Vakipaikassa olen ollut jo useampia vuosia ja palkkani on n.2700 €/kk plus matkakorvaukset. Paremmin on mennyt kuin odotin.

    Äänestä

ei Suomessa tarvita kovinkaan paljoa. Pääset
töihin, kun joku jää eläkkeelle. Missään ei
tietääkseni ole mainostettu, että juuri
insinörteistä olisi pula, vaan kuskeista ja
metsureista.

Äänestä

jos olet jonkun kepulaisen tai kommunistin penikka ja pääset suhteilla insinööriksi.

Äänestä
  • pitköspuita ja neuvomaan luontokeskukseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


inssityttö:) kirjoitti:

Opiskelen vielä(metsätalousinsinööriksi), mutta
mietin mahtaako alalla olla sittenkään niin hyvät
työmarkkinat,kun väitetään. Monta tuttuani on
jäänyt työttömäksi... Kaikki sanoo, että
metsäalalla on huutava pula työntekiöistä, mutta
onko insinööreistä vaiko vain koneenkuljettajista
ja metsureista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu