Me kaikki tiedämme mikä on Castron malli. Se näkyy jo kaikkialla. Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan.
Malli on saanut nimensä, kun Kuuba tyhjensi vankilat ja hullujenhuoneet yhteiskunnalle haitallisesta heikosta aineksesta Yhdysvaltoihin. Näin saatiin roskaväki pois omasta maasta tuhoamaan sen maan turvallisuuden ja talouden, johon rikolliset ja hullut suostutaan ottamaan vastaan. Jopa Suomessa pudottiin tähän vanhanaikaiseen ansaan. Se on tehokasta hybridivaikuttamista, jonka avulla tuhotaan länsimaalaista taloutta ja kulttuuria. Venäjä harjoitti sitä mittavasti, kunnes itäraja suljettiin.
Tuho on pysyvää, kun haitta-aines lisääntyy uudessa oleskelumaassa keskenään. Näin heikennetään maan hallintoa ja hyvinvointia pysyvästi. Osa lähetetyistä matuista on valittu soluttautumaan hallintoon, jolloin vastaanottomaan tuhoaminen on tehokkaampaa. Onneksi kansanedustajat ovat valistuneita ja luonnollisesti tulevat kieltämään mamujen toiminnan julkisen sektorin alueella, jota kautta soluttautuminen tapahtuu.
Suomea on saatu huijattua, joka viisaiden viranomaisten toimilla varmasti päättyy lopullisesti lähiaikoina ennen kuin maa rapautuu hybridihyökkäyksien vuoksi.

Vastaukset 33
Vanhimmat
Suomessa on nyt hallitus herännyt sekopäiseen mamutukseen.
Nyt on tultava loppu rasistimatujen riehumiselle.
Matut ovat kaikki rasisteja.
Totta tämäkin. Itsekkyys ja ylimielisyys rehottaa rikollisessa maailmassa.
Miksi he vihaavat valkoihoisia?
Viha kuuluu monen ulkomaalaistaustaisen uskontoon.
Mitäs kun harjoittavat vihauskontoaan.
Kapitalisti huijarit pakenivat Kuubasta USA an .
Toi ajatusvirhe vaan johtui siitä, että Trump ei ymmärtänyt 'asylym seeker' ja 'mental asylym' käsitteiden eroa. Rupesi vouhkaamaan että heille lähetetään mielisairaaloista ja vankiloista ihmisiä.
Hih.
Joo. Maastamuutto jatkuu varmaan edelleenkin, etenkin sotaa käyvistä maista tai maista, jossa kansalaisia vainotaan. Ja ilmastosyistä, kun kaivo on kuivunut ja maassa ei kasva mikään.
Mutta onko takana yksi ihminen tai järjestö? Kutsuuko joku tai lähettääkö joku?
Jos pitäis arvata, sen täytyy olla sellainen jolla on rajaton yksinvalta. Hmm, ketäs niitä nyt onkaan? Putin? Trump? Xi? Ketä veikkaat?
Noilla miljoonilla, jotka asuvat pakolaisleireillä, ei kai itsellä ole suuria mahdollisuuksia. Ok, Putinin FSB kuljetti Turkista ihmisiä tunkemaan Suomeen toissa syksynä. Ja aiemminkin Somaliasta 1990-luvun alussa. Että voi siellä olla joku salaliitto takanakin?
Valtion johto niitä rikollisia lähettää.
https://extralehdet.com/maahanmuutto-ja-castron-malli/
Koko ihmiskunnan historia on täynnä maastamuuttoa Kansainvaelluksia vainojen alta.
Nyt vaan tää pallo alkaa olla aika täysi!
Maahanmuutto on eri asia kuin rikollisten vastaanotto ja palvonta.
Juuri näin. Miten haittamaahanmuutto hyödyttää Suomea ? Ei mitenkään.
Ruotsi on USAn tiellä . Onneksi meillä on hyvä poliisi . Kyllä helvetin enkelit , Cannonball ja muut rikollisjengit on laitettu aika matalaksi . Eipä oo Italian mafiakaan päässyt Suomeen juhlimaan .
Resursseja (Poliisi) pitäisi olla vielä enemmän, muuten ollaan Ruotsin tiellä?
Olet hyvä kopioimaan
https://extralehdet.com/maahanmuutto-ja-castron-malli/
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/200802227287964
Muslimi hullun kiilto silmissään jahtaa pikkutyttöjä, jotta voisi huomata ja raiskata.
Paska-aines olisi hyvä hävittää tappamalla ja pakkosteriloinneilla.
Siihen suuntaan se väkisinkin menee.
" Mallin mukaisesti useat maat ovat tyhjentäneet vankilat ja mielisairaalat lähettämällä niissä olleen haitta-aineksen pois omasta maastaan." Jep, ja ovat lähettäneet ne tänne missä ovat soluttautuneet perussuomalaisiin.
Demarien muslimiveljeskunta on vastaanottamassa tulijoita. Refugees Welcome.
Islamistit ei todellakaan ole perussuomalaisia. Mikä vitsi !
Vakava tilanne syntynynyt. Meitä on kusetettu.
Ruotsalaiset saavuttaneet jo Suomalaisten rikollisuuden tason mutta paljon siinä mamuja tarvittiin että onnistuivat.
Ainoastaan kotiutus auttaa pääsemään eroon altaaseen paskojista.
Tämä on sitä piilorikollisuutta pahimmillaan, että opetetaan lapset jo todella nuorina aiheuttamaan haittaa muille? Oman hyödyn maksimointia, mut joskus se voi osua myös omalle kohdalle, jollet ole ihan ytimessä näissä? Sit harmittaa?
Se on ainut tapa.
Menossa on rasistien kokoontumisajot. Persut ulvovat idioottimaisuuttaan maailmaan mestarin pillin käskyttäessä.
on sitten ihan turha kenenkään kuvitella että suomessa tämä asia menee ihan erilailla kun muualla euroopassa. tullaan vaan eristyneen sijainnin takia perässä ihan samaa polkua
Ko. rikollisuus on suurelta osin huumesotaa josta perimmäisessä vastuussa ovat huumeiden käyttäjät. Toinen vastuullinen taho ovat päättäjät jotka ovat surkealla toiminnallaan sallineet yhteiskunnan eri luokkajaot.