Minua on alkanut jotenkin "vaivaamaan" se, kun miehelläni on edell. suhteesta lapsi. En ole tavannut lasta vielä. olen aina ajatellut, että me olemme kahdestaan tämän elämän, mutta nyt vasta tajunnut että tuleehan hänen lapsensakin aina välillä kuvioihin. Minulla on jonkinlainen pelko siitä, että se on silloin minulta pois. Olin toki miettinyt tämän asian silloin kun alettiin seurustelemaan ja se oli ihan ok. Mikä helvetti nyt on tullut kun ei jaksais jotenkin ymmärtää koko asiaa... En vain pääse tästä ajatuksesta mihinkään suuntaan. Oikein ahdistavaa. Kaikki pikku asiat; jos minun asuntoon jotain lasten leluja tulee, niin voi ei. Ja jos joskus kun lapsi on vanhempi, pitää ottaa se esim. lomalle mukaan, niin voi ei.
Moi
........
4722
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voihan tuota joltain kantilta ymmärtää, mutta olet ruvennut olemaan miehen kanssa, jolla on lapsi ja se lapsi on ihan varmasti tosi tärkeä isälleen. Se ei ole sinulta pois varsinkaan, jos miehesi on etävanhempi. Kun rupeat olemaan yhdessä ihmisen kanssa, jolla on lapsi, niin silloin hyväksyt koko paketin, johon lapsi nimenomaan kuuluu. Jos tähän et kykene, niin suhteellanne ei ole kovin hyvä tulevaisuus.
Joskus tuntuu, että te lapsettomat lapsellisten miesten kanssa seurustelevat naiset voisitte olla hiukan vähemmän itsekkäitä ja ajatella lasta enemmän. Eihän se ole sen lapsen vika, että äiti ja isä ovat eronneet. Jos tätä ei kykene käsittämään, niin varmasti löytyy miehiä, joilla lapsia ei ole...
Ymmärrän hyvin tunteesi nurkissa lojuvia leluja kohtaan. Kiukuttelu on kuitenkin lapsellista, koska itsehän valitsemme lelumme.
t. provoilusta vaivaantunut
Hyvä, että pystyt sanomaan ääneen tai ainakin kirjoittamaan tuntemuksiasi. Tietynlainen omistushalu on aika tavallista suhteissa, mutta ajattelepa: joudut nytkin jakamaan hänet muiden ihmisten ja muiden asioiden kanssa. Hän ehkä käy töissä, hänellä on muita sukulaisia, ystäviä, harrastuksia. Yöllä hän on unessa, ei kanssasi. Ei kyse oikeastaan ole sen kummemmasta, hänen elämäänsä kuuluu monenlaisia asioita, ja osaan niistä kuulut sinäkin. Jos lähdet siitä ajatuksesta, ettet omista häntä, eikä hän sinua, olette vapaaehtoisesti yhdessä, asiat varmaan helpottavat. Nyt tuo lapsi on sinulle tuntematon, mutta aikanaan tutustut häneen, ja hän voi rikastaa sinunkin elämääsi.
Kuules moi.
Ota järki käteen.
Ei se lapsi sinua mitenkään uhkaa. Rakasta sitä. Tai pikemminkin, rakasta itseäsi, niin pystyt muitakin rakastamaan.
Tuo missä nyt lillut on epäkypsää ja itsekeskeistä, ja taidat tietää sen itsekin, kun kerran asiasta kirjoitat. Kirjoituksesi on ensimmäinen askel aikuistumisen suuntaan.
Onnea sinulle!