Ukkojen juorut. Nehän en vasta todella pahoja ovatkin. Leikkivät kuin pikkupojat hiekkalaatikolla. Aivan uskomatonta, aikuiset miehet. Pitäsi kai lähettää näille punainen hame kesälahjaksi.
Jos olisin voinut salaa nauhotaa perättömät valheet, siinpä olisi työantajalle ihmettelemistä ja siinä olisi työsuojelupiirille todistusaineistoa syyteharkintaa varten.
Jos olisin voinut salaa nauhotaa perättömät valheet, siinpä olisi työantajalle ihmettelemistä ja siinä olisi työsuojelupiirille todistusaineistoa syyteharkintaa varten.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuvailemasi kaltainen tapaus on olemassa. Työsuojelupiiri ei kuulemma käsittele lainkaan nauhoitettua todistusaineistoa, mikäli se on kiusatun uhrin toimittamaa.
Todisteesi palautetaan käsittelemättömänä ja todetaan, että salakuuntelu on rikollista senjasen lainpykälän mukaan. Asiaasi ei edes käsitellä, vaikka todistusaineisto olisi voinut olla jutun kannalta hyvinkin käänteentekevä.
Työsuojelupiiri on mätä.
Silloinhan ei työsuojelupiireillä ei ole mitään virkaa. Ne voidaankin lakkuttaa tarpeettomina. Tämä siitäkin syystä koska he eivät toimi kuitenkaan puolueettomina, tiedän sen.
He voivat antaa vain kehoituksia työpaikoille. Sekö muka auttaisi?
Ei varmasti, eikä auta myöskään työpaikolla tehdyt gallupit ja muut ilmapiirikartoitukset.
Tekevät työsuojelutyötä, eli koettavat estää fyysisiä vahinkoja työpaikoilla.
Kun näille lain mukaan sitten tyrkätään myös henkinen työsuojelu, niin ei olla varauduttu asiaan mitenkään ja jopa vähätellään henkisen työsuojelun tarvetta, naureskellaan, ettei työtovereiden vuosia kestävä mustamaalaus ja henkinen väkivalta, olekaan väkivaltaa, vaan "normaalia" työpaikalle kuuluvaa "naljailua" työtovereiden kesken.
Lakimiehen mukaan, kun ennakkotapauksia työtovereiden välisestä kiusaamistapauksista ei ole, ei asiaa kannata edes alkaa ajaa oikeuteen asti.
Työntekijän ja esimiehen ollessa kyseessä on tilanne kuulemma toinen.
Kysyinkin ko. lakimieheltä, että "Turpaanko on otettava ja siten silmäkulma mustana on jo todistusaineistoa väkivällasta työpaikalla?"
Tuli 2 minuutin hiljaisuus ja puhe jatkui toisesta aiheesta.
Että näin...
väkivaltaan tulisi myös puuttua. Sitä ei saa kuitata "etkö nyt leikkiä ymmärrä". itse esim. olen niin huumorintajuton, mutta ymmärrän suoranaisen "vit*uilun".
Sain kerran eräälle miehelle "rangaistuksen" tästä "vit*uilusta" ja sekös lämmitti mieltä. Onneksi oli parikymmentä todistajaa paikalla, ja kohde suostui että asiasta tehdään juttu.
Näitä pitäisi vaan tehdä, eikä jäädä lapasena kuuntelemaan sitä turhaa turpimista. lakihan kieltää kaikenlaisen väkivallan, myös henkisen.
milloin se vaan saadaan yleiseen tietoon työpaikoille.
pitäisi olla osoite, mihin valittaa henkisestä väkivallasta. Keksikäämme se, voisiko se olla joku yhdistys tai jotain, en saa ajatusta nyt kiinni.
Olen käynyt työsuojelupiirissä vastaavasta aiheesta keskustelemassa ja sain erittäin hyviä neuvoja. Viranomainen myös kertoi puuttuvansa asiaan, jos sitä haluan. Eli ensin yhteys esimieheen, työsuojeluvaltuutettuun ja jos ei järjesty, niin työsuojelupiiri puuttuu asiaan.
Tuolla Savon puolessa oli eräs sairasleikkaaaamon juoru-ukko joka juoksenteli osastolta osastolle keksien ja levittäen perättömiä juorujaan.
Siis henkilö jonka juuri ja juuri opin ulkonäöltä tuntemaan ja nimen tietämään käyttäytyi kuin sanonko mikä...?
Hän tuli oikein taukotupaan porukalle kertomaan siitä kuinka "vittumainen" mies minä olin ollut.
Eikö aikuisella miehellä omssakin elämässäkin olisi setvimistä tarpeeksi?
Antelin hänelle läksiäisiksi muutaman valitun sanan. Jätkä lähti posket punottaen eikä ole vielä sen kummemmin äijää näkynyt.