Liekö syynä Tojotien heikko laatu vai sähköautojen puute?
Toyotan myynti on romahtanut Suomessa ja Euroopassa
10
289
Vastaukset
- Anonyymi
Eikös toyota noussut takaisin myyntitilaston kärkeen? Luulisi romahtavan volkkarin myynti kun on kaikenlaisia ongelmia, amerikkalaisessa tutkimuksessa eniten vikoja ohjelmistoissa. Saksalaiset "laatumerkit" mersu ja audi myös hännillä, samoin kiinalainen volvo.
"Yhdysvaltalaisen kuluttajatutkimusyritys JD Powerin yhteensä 34 175 autoa käsittäneen uunituoreen laatututkimuksen mukaan kolmivuotiaiden autojen laatu on nyt huonointa sitten vuoden 2009.
Syynä on vuosille 2020–22 osunut koronapandemia, joka toi tullessaan muun muassa puolijohdepulan.
Tämä yhdessä runsaasti sairastelleen työvoiman kanssa aiheutti autotehtailla runsaasti globaalin tason laatuongelmia. Ongelmista suurin osa koskee tuolloin valmistettujen autojen ohjelmistoja ja elektroniikkakomponentteja
Merkit on listattu järjestyksessä parhaasta huonoimpaan. Luku kertoo tutkimuksessa havaittujen yksittäisten vikojen määrän sataa ajoneuvoa kohden. Yhdysvalloissa merkittävistä merkeistä Tesla ei ollut mukana tutkimuksessa.
Lexus 140
Buick 143
Mazda 161
Toyota 162
Cadillac 169
Chevrolet 169
GMC 181
Porsche 186
BMW 189
Mini 190
Kia 196
Honda 201
Ford 208
Infiniti 208
Alfa Romeo 211
Subaru 212
Genesis 213
Nissan 215
Lincoln 221
Hyundai 222
RAM 242
Mercedes-Benz 242
Volvo 242
Acura 243
Mitsubishi 256
Land Rover 270
Audi 273
Jeep 275
Chrysler 282
Volkswagen 285"
https://www.is.fi/autot/art-2000011200151.html- Anonyymi
Hauska omapoika yrittää sotkea asioita keskenään ja vääntämän jotain Usalaisia mitättömän pieniä kuselyjen tuloksia mukaan.
Huomenna nähdään taas konserni tason rekisteröinnit, jännittääkö? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauska omapoika yrittää sotkea asioita keskenään ja vääntämän jotain Usalaisia mitättömän pieniä kuselyjen tuloksia mukaan.
Huomenna nähdään taas konserni tason rekisteröinnit, jännittääkö?Lähes 35 000 ei ole pieni määrä, eikä tuo ole kysely vaan autojen viat on oikeasti tutkittu.
Ei minua jännitä yhtään, noista merkeistä minulla on ollut vw, mazda, honda, nissan ja volvo, mutta ei yhtään toyotaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauska omapoika yrittää sotkea asioita keskenään ja vääntämän jotain Usalaisia mitättömän pieniä kuselyjen tuloksia mukaan.
Huomenna nähdään taas konserni tason rekisteröinnit, jännittääkö?Toyotan voimakaksikko palasi ensirekisteröintien paalupaikalleMalli 4/2025 Muutos % vrt 3/2025 Muutos % vrt 4/2024
1. Toyota Yaris Cross 257 83,57 % –4,10 %
2. Toyota Yaris 200 42,86 % –12,28 %
3. Volkswagen ID.4 191 8,52 % 15,06 %
4. Toyota Corolla 174 25,18 % –56,61 %
5. Volvo XC60 168 35,48 % 27,27 %
6.Škoda Elroq 162 295,12 % 0,00 %
7. Volkswagen ID.7 156 81,40 % 254,55 %
8.Škoda Enyaq 138 –10,97 % 58,62 %
9. Nissan Qashqai 128 –11,72 % –43,61 %
10. Kia Ceed 125 42,05 21,36 %
Automerkkien huhtikuun rekisteröinneissä orastavaa elpymistäMerkki 4/2025 Muutos % vrt 3/2024 Muutos % vrt 4/2024
1. Toyota 885 –6,15 % –25,44 %
2. Volkswagen 866 31,21 % 56,04 %
3. Volvo 616 28,33 % –24,14 %
4.Škoda 605 25,26 % 29,55 %
5. Kia 511 12,31 % 24,63 %
6. Audi 316 25,90 % 22,48 %
7. Mercedes-Benz 272 –23,60 % –6,85 %
8. BMW 257 7,53 % –31,47 %
9. Ford 229 –28,88 % 53,69 %
10. Hyundai 228 0,00 % –26,45 %
No itkettääkö?
- Anonyymi
En nyt puhuisi Toyotan heikosta laadusta...
- Anonyymi
Siis oikeasti, mistä näitä Toyotan laadun haukkujia oikein sikiää?
Ei minulla ole Toyotaa ollut eikä tule mutta tiedän että sen parempaa autoa ei löydy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis oikeasti, mistä näitä Toyotan laadun haukkujia oikein sikiää?
Ei minulla ole Toyotaa ollut eikä tule mutta tiedän että sen parempaa autoa ei löydy.🤣🤣🤣🤣😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Vai et löydä parempaa? KAIKKI muut on parempia.
- Anonyymi
Oliko tuossa listauksessa mukana se Toyota jossa moottorin vaihto maksoi vain 38000€ ?
- Anonyymi
Syynä on heikko laatu, akkuviat, hinaustilastot yms.......
https://www.is.fi/autot/art-2000011163233.html - Anonyymi
Toyotan voitot vaan kasvaa kun muut rämpii tuottavuuden rajoilla.
"Maailman suurin autonvalmistaja Toyota takoo miljoona euroa aina 18 minuutin ja 27 sekunnin välein. Se tarkoittaa joka ikinen tunti noin 3,25 miljoonan euron nettotulosta.
Esimerkiksi Teslalla miljoonan euron tekeminen kestää tunnin ja 24 minuuttia. Kolmannen sijan BYD:llä tähän kuluu tunti ja 48 minuuttia."
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/4bb8b8a8-2ce7-4fc5-9c1d-bdbbd33ac52a
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1532885Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2812576Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.451652Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381510Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e371369- 1221246
- 1081173
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151105Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041053Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La621010