Seurustelusta

Ajattelin, että tämä sopii tälle palstalle kuin mansikka mansikkakakkuun. Tiedustelen tässä vähän muitten sinkkujen/ei-sinkkujen kokemuksia:

Oltuani sinkkuna iät ja ajat, niin nyt kun ns. herra oikea on löytynyt ja on alettu kulkea yhdessä, niin minun tuntuu hirveän vaikealta vastata miehen hellyydenosoituksiin tai tehdä niitä itse. Vaikka mieli tekisi, niin jotenkin ei tunnu luontevalta. Onko muilla pitkäaikaissinkuilla ollut vastaavaa ongelmaa, että ovat puuduttaneet niin sisimpänsä ettei refleksit enää pelaa?
51047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kerta kerran jälkeen hankalampaa. pikkuhiljaa alkaa jo miettiä, että osaako enää edes rakastaa.

Äänestä
  • merkitsevät ihan eri asiaa. Kuitenkin ne ehdottomasti kuuluu yhteen, jos rakastaa myös haluaa rakastella. Jos se ongelma on kuitenkin rakastelussa, siihen voi hakea apua monelta taholta, esim. käy lääkärillä. Oispa kiva tietää, minkä ikäsiä olette.

    Äänestä

  • rakastelu .. kirjoitti:

    merkitsevät ihan eri asiaa. Kuitenkin ne ehdottomasti kuuluu yhteen, jos rakastaa myös haluaa rakastella. Jos se ongelma on kuitenkin rakastelussa, siihen voi hakea apua monelta taholta, esim. käy lääkärillä. Oispa kiva tietää, minkä ikäsiä olette.

    ja mies on 29. Ehkä ongelma onkin siinä, että ajattelen miksi ei, kun minun pitäisi ajatella että rakastan ja välitän. Ehkä aika korjaa tämänkin puutteen.

    Äänestä

  • nimimerkitön__nainen 26v kirjoitti:

    ja mies on 29. Ehkä ongelma onkin siinä, että ajattelen miksi ei, kun minun pitäisi ajatella että rakastan ja välitän. Ehkä aika korjaa tämänkin puutteen.

    koskapa mitään kiirettä ei pitäisi olla minnekään.

    menee aikaa, että oppii tuntemaan toisensa.

    Äänestä

Ei mulla ole vaan ongelmaa siinä, tai noh kun en oikein osaa nyt tulkita tätä tilannetta kun toisaalta ois tosi kiva olla lähekkäin, eikä tätä likkaakaan se tunnu haittaavan mut vastakaiku on tosi arkaa....

Se on mielellään lähellä mut jotain siitä tuntuu puuttuvan... hmmm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimimerkitön_nainen 26v kirjoitti:

Ajattelin, että tämä sopii tälle palstalle kuin mansikka mansikkakakkuun. Tiedustelen tässä vähän muitten sinkkujen/ei-sinkkujen kokemuksia:

Oltuani sinkkuna iät ja ajat, niin nyt kun ns. herra oikea on löytynyt ja on alettu kulkea yhdessä, niin minun tuntuu hirveän vaikealta vastata miehen hellyydenosoituksiin tai tehdä niitä itse. Vaikka mieli tekisi, niin jotenkin ei tunnu luontevalta. Onko muilla pitkäaikaissinkuilla ollut vastaavaa ongelmaa, että ovat puuduttaneet niin sisimpänsä ettei refleksit enää pelaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu