Yllättävän vähän on Ruotsalaiset ja Suomalaiset, Kokoomuslaisten esi isät sivistystä tuottaneet.
Mutta ei sitä ole tuottanut Demarit eikä Persutkaan.
Mutta ei sitä ole tuottanut Demarit eikä Persutkaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt kyllä on trolli seonnut lopullisesti.
Miten niin?
Lueppa tuo teksti aloittajalta?
Tuollaista sitä päässä liikkuu kun vetää viikonlopun viinaa.
Venäläistä votkaa se on vetänyt.
Taitaa aloittajan kaikki sivistys olla venäjältä.
Onko murhaaminen ja sotiminen sivistystä? Näitä ei kyllä suomen valtio harrasta.
Venäjällä ei ole varsinaista sivistyneistöä tai korkealaatuista sivistystä olemassa lainkaan.
Jos sitä oppineisuutta joskus tsaarin parhaimpina vuosina on kapealla vallasväellä ollut, niin nyt Putinin aikakaudella sivistykset ja oppineisuudet ovat aikoja sitten rapisseet viemäreihin.
Aloittaja on ihan oikeassa, mutta ainakaan sivistys ei näy hänen leperryksissään. Kielioppimme on kuitenkin suomalaista, ei venäläistä.
Muuten asiaa.
HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH HAH!
Oispa ny jätetty edes jotain sivistystä sinne rysssiinki...
Niin Suomi oli 1800 luvun Venäjän suuruhtinaskunta, jolle myönnettiin oma raha ja oma oikeuslaitos. Sinä aikana kehittyi postilaitos ja rautatiet. Sivistys tuli kaiken tämän kehityksen turvin. Kuten tiedetään, tieto liittyy tietoon ja näinollen voidaan sanoa, että sivistys kehittyy koulutuksen ja tietoisuuden mukana. "Kannettu vesi ei kaivossa pysy". Sivistystäkään ei voi valmiina tai pakolla levittää.
Kaikki sivistys ja rauhanasia on tullut Suomeen Neuvostovenäjältä ja Venäjän federaatiosta.
SAFKA eli Suomen Antifasistinen Komitea on tutkinut maidemme välistä historiaa ja todennut, että Venäjä ei ole koskaan hyökännyt Suomeen vaan hyökkääjä on aina ollut Suomi.
Painiarvoa tutkimukselle antaa mm. Helsingin yliopisto, jonka dosentti on ollut mukana tutkimassa historiaa.