Elokapina tuikkasi paitulimajuria suoraan hermoon. Elokapina iski Maerskin konttoriin

Anonyymi-ap

"Maersk kiistää aseiden kuljetuksen kriisialueille."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2dffb2fb-dcc6-4804-91c6-aedfb518b5af

"Noin 50 ihmistä valtasi aamulla kansainvälisen rahtivarustamon Maersikin Helsingin toimiston Ruoholahdessa.

Mielenosoittajat liimasivat itsensä Maerskin toimiston tiloihin osoittaakseen mieltä yhtiön Israeliin suuntautuvia rahtikuljetuksia vastaan.

Mielenosoittajien mukaan yhtiö kuljettaa armeijakalustoa Yhdysvalloista Israeliin mahdollistaen väkivallan Palestiinan siviiliväestöä kohtaan. He vaativat yhtiötä lopettamaan kuljetukset, jotka sisältävät muun muassa armeijan ajoneuvojen ja asejärjestelmien osia.

Mielenosoitukseen osallistuu tiedotteen mukaan kolme järjestöä: Elokapina, Debt For Climate ja Students For Palestina. Mielenosoituksesta ei oltu ilmoitettu poliisille etukäteen.

Maersk painottaa yleisessä mediatiedotteessaan, ettei se kuljeta aseita tai ammuksia kriisialueille. Yhtiöllä ja Yhdysvaltain hallituksella on voimassa oleva sopimus, jonka mukaan se toimittaa siviili- ja armeijarahtia myös Israeliin.

Helsingin poliisi keskeytti mielenosoituksen saavuttuaan paikalle. Suurin osa mielenosoittajista poistui paikalta poliisin pyynnöstä, mutta muutama on liimannut itsensä kiinni toimiston tiloihin, mikä vaikeuttaa mielenosoittajien siirtämistä.

Tilanne on yhä kesken kymmenen aikaan aamulla.

Mielenosoituksia, joilla otetaan kantaa Maerskin kuljetuksiin, on järjestetty tänä vuonna myös muissa maissa, muun muassa Tanskassa."

Tankit kaduille halla-aholaisessa yövartijavaltion hengessä? Elokapina, Debt For Climate ja Students For Palestina pitää liiskata? Mikään ei saa tulla äärioikeistojohtaja Netanjahun tielle?

9

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Haluaisin Pankkolängvitsi/Martti kuulla sinun ottavan kantaa naisten tasa-arvon puolesta.
      Pallopaita.

      • Anonyymi
        UUSI

        Yhtyykö alter egosi, naisia pilkkaava ja heistä halveeraavasti kirjoitteleva "majuri" esittämääsi kysymykseen?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtyykö alter egosi, naisia pilkkaava ja heistä halveeraavasti kirjoitteleva "majuri" esittämääsi kysymykseen?

        En ota kantaa majurin puolesta mutta sinä Pankkolängvitsi/Martti/Rutsanhokija
        olet palstan pahin kaksinaismoralisti.
        Oikeistodemari.


      • Anonyymi
        UUSI

        olisivat polttaneet koko natsi toimiston,


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        En ota kantaa majurin puolesta mutta sinä Pankkolängvitsi/Martti/Rutsanhokija
        olet palstan pahin kaksinaismoralisti.
        Oikeistodemari.

        Kukahan se onkaan kaksinaismoralisti, katsopas peiliin. Ja lopeta tuo valehtelusi oikeistodemariudesta. Entinen poistettu nikkisi ei anna sinulle aihetta valehdella asiasta enempää. Ja kukas se onkaan puhunut omassa suvussaan esiintyvästä sisäsiittoisuudesta? Nouseeko käsi pystyyn tunnustamisen merkiksi?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan se onkaan kaksinaismoralisti, katsopas peiliin. Ja lopeta tuo valehtelusi oikeistodemariudesta. Entinen poistettu nikkisi ei anna sinulle aihetta valehdella asiasta enempää. Ja kukas se onkaan puhunut omassa suvussaan esiintyvästä sisäsiittoisuudesta? Nouseeko käsi pystyyn tunnustamisen merkiksi?

        Oletko Martti myös ammattikoululainen?
        Paljastit tyhmä juuri itsesi rutsanhokemisellasi.
        Vaimosi sit lähti kuulin. sori.
        Yritä hakea apua. Ja varsinkin tohon brenaan.
        Käyttäytymisessäsi heijastuu selvästi viinasta johtuva vihan hallinnan puute.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko Martti myös ammattikoululainen?
        Paljastit tyhmä juuri itsesi rutsanhokemisellasi.
        Vaimosi sit lähti kuulin. sori.
        Yritä hakea apua. Ja varsinkin tohon brenaan.
        Käyttäytymisessäsi heijastuu selvästi viinasta johtuva vihan hallinnan puute.

        Voitko ammattikoululainen perustella väitteesi kaksinaismoramismista.
        Varsinkin kun et ota kantaa sen puolesta että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia ihmisolento ja.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko Martti myös ammattikoululainen?
        Paljastit tyhmä juuri itsesi rutsanhokemisellasi.
        Vaimosi sit lähti kuulin. sori.
        Yritä hakea apua. Ja varsinkin tohon brenaan.
        Käyttäytymisessäsi heijastuu selvästi viinasta johtuva vihan hallinnan puute.

        Tuttua palstafasistin urvellusta aina kun polttaa näppinsä omista palstaröyhtäisyistään. Sattuiko herkkään kohtaan, kun muistutettiin sedästäsi, josta sinä itse olet ruikuttanut?

        Kaikki nuo "vaimo"- ja "viina"-selittelysi pulpahtavat aina palstalle, kun käryät tuosta aivopiereskelystäsi. Onko sekin vain muiden syy? Laturissa käynnitkään eivät ole auttaneet hallitsemaan skitsofreenisia oireita?


    • Anonyymi
      UUSI

      Tää oli aika mielenkiintoinen keskustelu elokapinan terroriteosta? Pysyttiin tyylikkäästi asiassa ja keskustelu oli asiallista?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      282
      2361
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      46
      2093
    3. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      2032
    4. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      73
      1679
    5. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      88
      1459
    6. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      107
      1353
    7. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1314
    8. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      226
      1262
    9. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      57
      1185
    10. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      183
      1058
    Aihe