Iiro Viinanen joka on parantumattomasti sairas ei Avun mukaan ymmärrä Miksei eutanasialaki etene. Hän on seurannut suurien kipujen kuolevia eikä ymmärrä KDta joka estaa lain. Päivi Räsänen sanoo hallituksen hajoavan jos asiasta puhutaan hallituksessa. Noin 80% suhtautuu eutanasiaan erittäin tai kohtalaisen positiivisesti.
Päivi lupaa järjestää meille hyvän saattohoidon ja kertoo hallituksen toimineen köyhien hyväksi.
Miten kirkko?
Päivi Räsänen voi estää eutanasian etenemisen
73
293
Vastaukset
- Anonyymi
Saksan Menkele suosi kyl eutanasiaa !
- AnonyymiUUSI
merkel toi maan täyteen aktion T4 väkeä 😠
- Anonyymi
Kujalla ohjelmassa Päivi kertoi että 80% Hollannin eutanasialääkäreista kokee painostusta. Joku ukko pyysi porrashissiä ja sai Päivin mukaan eutanasiarahat jos olisi ottanut.
- Anonyymi
Kuuntele YouTubesta Päivin käsitys
- Anonyymi
ArtoTTT
Ei riitä syntymättömien lasten vapaa tappaminen, pitäisi saada myös vanhukset hoidella.- Anonyymi
Oletko muuten koskaan Arto nähnyt ihmistä, joka kärsii sietämättömästi sairautensa tähden. Minä olen. Ja saattanut sellaisen hautaan. Mikä oli hänen hartain toiveensa lopun aikoina? Se oli kuolema. Päästä pois.
-a-teisti- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

-a-teisti-Kipua voidaan hoitaa. Ihmisten suurin syy haluta kuolla on kokemus, että on muille vaivaksi ja yksinäisyys.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kipua voidaan hoitaa. Ihmisten suurin syy haluta kuolla on kokemus, että on muille vaivaksi ja yksinäisyys.
Kipuja voidaan kyllä hoitaa, mutta keinot esim. syöpään ovat vähän kyseenalaiset.
Syöpäkivun hoidossa käytettäviä vahvoja opioideja ovat morfiini, oksikodoni, fentanyyli, metadoni, ja hydromorfoni.
Ihminen siis huumataan. Hän kuolee narkomaanina.
Onhan jo nytkin auttavaa kuolemaa. Monesti ihmiseltä lopetetaan hoito ennenaikaisesti tai sitä ei edes aloiteta kun tiedetään ettei se lopullisesti paranna ihmistä.
Teoriassahan ihminen on jo hallittavissa olevalla geenitekniikalla käytännössä kuolematon jos sitä vain kokeiltaisiin ja käytettäisiin kaikissa niissä rajoissa missä on se mahdollista. Ihmistä voidaan kloonata tarvittaessa joko osin tai kokonaan. Joskaan lainsäädäntö ei ole siihen vielä valmis. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oletko muuten koskaan Arto nähnyt ihmistä, joka kärsii sietämättömästi sairautensa tähden. Minä olen. Ja saattanut sellaisen hautaan. Mikä oli hänen hartain toiveensa lopun aikoina? Se oli kuolema. Päästä pois.
-a-teisti-ArtoTTT
Vanhuksilla voi usein olla tällainen toive että tämä jo loppuisi, on kuitenkin täysin eri asia kuin toive lopusta lähteä ihmisiä itse laittamaan pois päiviltä tai itse lopettaa päivänsä. Olisitko itse hoitanut asian pistoolilla saunan takana, mutta nähtävästi olisit voinut ulkoistaa asian lääkärille. Ihmiset eivät taaskaan ymmärrä mitä Pandorran lipasta ollaan avaamassa kun vanhusten ja sairaiden tappamisesta tehdään maan tapa ja yleisesti hyväksyttyä. Muutamassa vuosikymmenessä tämä some ihmisten aikakausi alkaa toivoa eutanasiaa kuin nyt sukupuolenvaihdosta ja hormonihoitoja.
"Kroonisesta masennuksesta, ahdistuneisuudesta, traumasta ja määrittelemättömästä persoonallisuushäiriöstä kärsivä Zoraya ter Beek, 29, sai viime viikolla lopullisen hyväksynnän avustettuun kuolemaan eli eutanasiaan."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hollantilainen-nainen-saamassa-eutanasia-henkisen-karsimyksen-vuoksi-minulla-on-kumppani-perhe-ja-ystavia/8939414 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Vanhuksilla voi usein olla tällainen toive että tämä jo loppuisi, on kuitenkin täysin eri asia kuin toive lopusta lähteä ihmisiä itse laittamaan pois päiviltä tai itse lopettaa päivänsä. Olisitko itse hoitanut asian pistoolilla saunan takana, mutta nähtävästi olisit voinut ulkoistaa asian lääkärille. Ihmiset eivät taaskaan ymmärrä mitä Pandorran lipasta ollaan avaamassa kun vanhusten ja sairaiden tappamisesta tehdään maan tapa ja yleisesti hyväksyttyä. Muutamassa vuosikymmenessä tämä some ihmisten aikakausi alkaa toivoa eutanasiaa kuin nyt sukupuolenvaihdosta ja hormonihoitoja.
"Kroonisesta masennuksesta, ahdistuneisuudesta, traumasta ja määrittelemättömästä persoonallisuushäiriöstä kärsivä Zoraya ter Beek, 29, sai viime viikolla lopullisen hyväksynnän avustettuun kuolemaan eli eutanasiaan."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hollantilainen-nainen-saamassa-eutanasia-henkisen-karsimyksen-vuoksi-minulla-on-kumppani-perhe-ja-ystavia/8939414Et vastannut kysymykseen lainkaan.
-a-teisti- Anonyymi kirjoitti:
Oletko muuten koskaan Arto nähnyt ihmistä, joka kärsii sietämättömästi sairautensa tähden. Minä olen. Ja saattanut sellaisen hautaan. Mikä oli hänen hartain toiveensa lopun aikoina? Se oli kuolema. Päästä pois.
-a-teisti-Minun ei tarvinnut katsella hautaan saakka. Tuttava ratkaisi ALS-diagnoosin jälkeen asian haulikolla autotallissa.
- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Minun ei tarvinnut katsella hautaan saakka. Tuttava ratkaisi ALS-diagnoosin jälkeen asian haulikolla autotallissa.
ArtoTTT
Itsetuhoisalta ihmiseltä poliisi yleensä hakee aseet pois ennen kuin alkaa ampumaan itseään tai muita, mutta ei varmaan tullut mieleenkään ilmoittaa. Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Itsetuhoisalta ihmiseltä poliisi yleensä hakee aseet pois ennen kuin alkaa ampumaan itseään tai muita, mutta ei varmaan tullut mieleenkään ilmoittaa.ALS - diagnoosi ei ole syy hakea keneltäkään asetta pois. Varsinkin kun lääkärillä ei ole mitään oikeutta ilmoitella ilman lupaa yksityisen henkilön lääkäritietoja kenellekkään. Jos hän näin tekee, niin hän syyllistyy rikokseen. Etkö sinä edes tätä tiennyt?
- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Minun ei tarvinnut katsella hautaan saakka. Tuttava ratkaisi ALS-diagnoosin jälkeen asian haulikolla autotallissa.
Minä tiedän myös tapauksen, jossa kuolemansairas ampui itsensä kesämökillään.
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Vanhuksilla voi usein olla tällainen toive että tämä jo loppuisi, on kuitenkin täysin eri asia kuin toive lopusta lähteä ihmisiä itse laittamaan pois päiviltä tai itse lopettaa päivänsä. Olisitko itse hoitanut asian pistoolilla saunan takana, mutta nähtävästi olisit voinut ulkoistaa asian lääkärille. Ihmiset eivät taaskaan ymmärrä mitä Pandorran lipasta ollaan avaamassa kun vanhusten ja sairaiden tappamisesta tehdään maan tapa ja yleisesti hyväksyttyä. Muutamassa vuosikymmenessä tämä some ihmisten aikakausi alkaa toivoa eutanasiaa kuin nyt sukupuolenvaihdosta ja hormonihoitoja.
"Kroonisesta masennuksesta, ahdistuneisuudesta, traumasta ja määrittelemättömästä persoonallisuushäiriöstä kärsivä Zoraya ter Beek, 29, sai viime viikolla lopullisen hyväksynnän avustettuun kuolemaan eli eutanasiaan."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hollantilainen-nainen-saamassa-eutanasia-henkisen-karsimyksen-vuoksi-minulla-on-kumppani-perhe-ja-ystavia/8939414>Ihmiset eivät taaskaan ymmärrä mitä Pandorran lipasta ollaan avaamassa kun vanhusten ja sairaiden tappamisesta tehdään maan tapa ja yleisesti hyväksyttyä.
Ei vaan _sinä_ et selvästi lainkaan ymmärrä, mistä eutanasiassa on kysymys: kuolevan ja kärsivän ihmisen vapaan tahdon toteuttamisesta, jonka sinun mukaasi on oikein Jumala meille antanut. Sinulle kuitenkin hiukan isompana annoksena kuin esimerkiksi minulle...
Onhan se metkaa, että ääriuskovaiset haluavat asettaa mieleisensä rajat sille miten heille täysin vieraat ihmiset vapaata tahtoaan omalla kohdallaan käyttäisivät.
Tämän ehkä ymmärtäisi, jos vastaavasti sallisitte ventovieraiden puuttua _teidän_ henkilökohtaisimpiin asiohinne. Se onkin sitten kauhistus...Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Itsetuhoisalta ihmiseltä poliisi yleensä hakee aseet pois ennen kuin alkaa ampumaan itseään tai muita, mutta ei varmaan tullut mieleenkään ilmoittaa.Se, että Antero Laukkanen ainakin julkisesti jaksoi uskoa tulevansa rukousten voimalla maailmanhistorian ensimmäiseksi ALS-potilaaksi joka ei viimeistään muutamassa vuodessa siihen tautiin kuole, ei muuta sitä faktaa että ALS on tappava ja lopussa lähes aina tekee ihmisestä täysin avuttoman vähintään moneksi kuukaudeksi.
Sinä uskot että niin on Jeesuksen silmissä hyvä, Helvetin moni muu taas ajattelee attä ihminen itse päättäköön haluaako elää vihanneksena vai ei.- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
ALS - diagnoosi ei ole syy hakea keneltäkään asetta pois. Varsinkin kun lääkärillä ei ole mitään oikeutta ilmoitella ilman lupaa yksityisen henkilön lääkäritietoja kenellekkään. Jos hän näin tekee, niin hän syyllistyy rikokseen. Etkö sinä edes tätä tiennyt?
ArtoTTT
# Varsinkin kun lääkärillä ei ole mitään oikeutta ilmoitella ilman lupaa yksityisen henkilön lääkäritietoja kenellekkään. Jos hän näin tekee, niin hän syyllistyy rikokseen. Etkö sinä edes tätä tiennyt?#
Oletko jo lääkärikin? Anonyymi kirjoitti:
Kipua voidaan hoitaa. Ihmisten suurin syy haluta kuolla on kokemus, että on muille vaivaksi ja yksinäisyys.
Olen itse aina halunnut kuolla, kun on ollut kovia kipuja. Minun on helppo ajatella eutanasiaa.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Olen itse aina halunnut kuolla, kun on ollut kovia kipuja. Minun on helppo ajatella eutanasiaa.
Kukaan ei sure kuolemaasi,
- AnonyymiUUSI
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
>Ihmiset eivät taaskaan ymmärrä mitä Pandorran lipasta ollaan avaamassa kun vanhusten ja sairaiden tappamisesta tehdään maan tapa ja yleisesti hyväksyttyä.
Ei vaan _sinä_ et selvästi lainkaan ymmärrä, mistä eutanasiassa on kysymys: kuolevan ja kärsivän ihmisen vapaan tahdon toteuttamisesta, jonka sinun mukaasi on oikein Jumala meille antanut. Sinulle kuitenkin hiukan isompana annoksena kuin esimerkiksi minulle...
Onhan se metkaa, että ääriuskovaiset haluavat asettaa mieleisensä rajat sille miten heille täysin vieraat ihmiset vapaata tahtoaan omalla kohdallaan käyttäisivät.
Tämän ehkä ymmärtäisi, jos vastaavasti sallisitte ventovieraiden puuttua _teidän_ henkilökohtaisimpiin asiohinne. Se onkin sitten kauhistus...ArtoTTT
#Ei vaan _sinä_ et selvästi lainkaan ymmärrä, mistä eutanasiassa on kysymys: kuolevan ja kärsivän ihmisen vapaan tahdon toteuttamisesta,#
Eiköhän jo muutamassa vuosikymmenessä ole nähty mihin homma tulee menemään.
"Eutanasian tehnyt lääkäri oikeuteen Alankomaissa – tytär piti äitiä aloillaan, kun lääkäri antoi tappavan ruiskeen"
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/635ab92d-f67d-4294-bc48-9e32cf85b5ed Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
# Varsinkin kun lääkärillä ei ole mitään oikeutta ilmoitella ilman lupaa yksityisen henkilön lääkäritietoja kenellekkään. Jos hän näin tekee, niin hän syyllistyy rikokseen. Etkö sinä edes tätä tiennyt?#
Oletko jo lääkärikin?T uo on ihan yleisessä tiedossa oleva asia. Muutenhan esim sinun terveystietojasi voitaisiin levittää ympäri kyliä ihan vapaasti.
PS. Ei voi kuin edelleen ihmetellä millä tietotasolla tänne kirjoitetaan ja esitetään väitteitä.- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
T uo on ihan yleisessä tiedossa oleva asia. Muutenhan esim sinun terveystietojasi voitaisiin levittää ympäri kyliä ihan vapaasti.
PS. Ei voi kuin edelleen ihmetellä millä tietotasolla tänne kirjoitetaan ja esitetään väitteitä."PS. Ei voi kuin edelleen ihmetellä millä tietotasolla tänne kirjoitetaan ja esitetään väitteitä."
Siinä tapauksessa sinun pitää ottaa selvää faktoista ennen kuin alat tänne mitään väittämään. Anonyymi kirjoitti:
"PS. Ei voi kuin edelleen ihmetellä millä tietotasolla tänne kirjoitetaan ja esitetään väitteitä."
Siinä tapauksessa sinun pitää ottaa selvää faktoista ennen kuin alat tänne mitään väittämään.Kerro toki mitä olen väittänyt väärin? Siis mille ei löydy todistusta?
- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Kerro toki mitä olen väittänyt väärin? Siis mille ei löydy todistusta?
Mene kuule muualle länkyttään!
Anonyymi kirjoitti:
Mene kuule muualle länkyttään!
Et siis keksi mitään. No sinunlainen reppana ei osaa muuta kuin repiä suutaan auki "rohkeasti" netissä. Olette te "herran sanansaattajat" huvittavia hihhuleita.
PS. Muista kuitenkin verenpaineesi....- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Et siis keksi mitään. No sinunlainen reppana ei osaa muuta kuin repiä suutaan auki "rohkeasti" netissä. Olette te "herran sanansaattajat" huvittavia hihhuleita.
PS. Muista kuitenkin verenpaineesi....Miksi minun pitäisi olla sinun pompoteltavana kun en arvosta sinua tippaakaan?
Anonyymi kirjoitti:
Miksi minun pitäisi olla sinun pompoteltavana kun en arvosta sinua tippaakaan?
Siihen on kuule ihan yksinkertainen ratkaisu. Älä kommentoi minulle mitään. Onko tämä näin vaikea ymmärtää...
- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
ALS - diagnoosi ei ole syy hakea keneltäkään asetta pois. Varsinkin kun lääkärillä ei ole mitään oikeutta ilmoitella ilman lupaa yksityisen henkilön lääkäritietoja kenellekkään. Jos hän näin tekee, niin hän syyllistyy rikokseen. Etkö sinä edes tätä tiennyt?
Lääkärillä on velvollsuus ilmoitaa, jos ihminen on vaaraksi ihmiselle.
- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Kerro toki mitä olen väittänyt väärin? Siis mille ei löydy todistusta?
Mille sinä olet koskaan antanut mitään todisteita? Et millekään. Pelkkää mutua.
- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
T uo on ihan yleisessä tiedossa oleva asia. Muutenhan esim sinun terveystietojasi voitaisiin levittää ympäri kyliä ihan vapaasti.
PS. Ei voi kuin edelleen ihmetellä millä tietotasolla tänne kirjoitetaan ja esitetään väitteitä.ArtoTTT
" Ampuma-aselain (1/1998) 114 §:n mukaan lääkärillä on velvollisuus tehdä poliisille ilmoitus henkilöstä, joka on 1) todettu mielentilatutkimuksessa, vaarallisuusarviossa tai muussa oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa itselleen tai toiselle vaaralliseksi; tai 2) itsemurhayrityksen vuoksi otettu tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon ja lääkäri tämän hoidon aikana tehdyn arvion perusteella katsoo hänen olevan sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia. Ilmoitusoikeus on lisäksi lääkärillä ja muulla terveydenhuollon ammattihenkilöllä henkilöstä, jonka hän potilastietojen ja potilaan tapaamisen perusteella katsoo perustellusta syystä olevan terveydentilansa tai käyttäytymisensä perusteella sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia."
https://julkaisut.laakariliitto.fi/laakarin-etiikka/potilas-laakarisuhde/salassapitovelvollisuus-ja-sen-poikkeukset/ - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
" Ampuma-aselain (1/1998) 114 §:n mukaan lääkärillä on velvollisuus tehdä poliisille ilmoitus henkilöstä, joka on 1) todettu mielentilatutkimuksessa, vaarallisuusarviossa tai muussa oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa itselleen tai toiselle vaaralliseksi; tai 2) itsemurhayrityksen vuoksi otettu tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon ja lääkäri tämän hoidon aikana tehdyn arvion perusteella katsoo hänen olevan sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia. Ilmoitusoikeus on lisäksi lääkärillä ja muulla terveydenhuollon ammattihenkilöllä henkilöstä, jonka hän potilastietojen ja potilaan tapaamisen perusteella katsoo perustellusta syystä olevan terveydentilansa tai käyttäytymisensä perusteella sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia."
https://julkaisut.laakariliitto.fi/laakarin-etiikka/potilas-laakarisuhde/salassapitovelvollisuus-ja-sen-poikkeukset/ArtoTTT
Lisäksi edelleen samasta linkistä
"Lääkärillä tai hammaslääkärillä on potilaslain 13 §:n 4 momentin nojalla oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä ilmoittaa poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot. Edellytyksenä on, että lääkäri tai hammaslääkäri on hoitotehtäviä hoitaessaan saanut tietoja olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi."
- AnonyymiUUSI
Kumma juttu että joku pienpuolue voi määräillä ihmisen vapaasta tahdosta kuolla. Tuntuu todella oudolta.
- AnonyymiUUSI
On ihmisellä vapaa tahto kuolla. Ja myös vapaa tahto tappaa muita ihmisiä, mitä ihminen toisaalta varsin hanakasti toteuttaa tälläkin hetkellä eikä se ole kovin huolestuttavaa, vaan jopa sitä puolustellaan, että pitää nuo ihmiset, jotka. haluavat, elää, joista osa lapsia ja joilla elämä vielä edessä, pitää vain tappaa omien päämäärien vuoksi.
Kyllä tappamisella löytyy puolustajia muissakin tapauksissa kuin sairauden ollessa kyseessä.Siirtelet sitten maalia mukavampaan paikkaan, koska itse aihe oli kai kiusallinen.
- AnonyymiUUSI
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Siirtelet sitten maalia mukavampaan paikkaan, koska itse aihe oli kai kiusallinen.
Pidit pienen tauon tältä. Miksi palasit?
Toivotaan Päiville erittäin kivuliasta ja erittäin hitaasti tappavaa peräsuolisyöpää joka leviää hänen sisämystensä läpi ja kaivaa tiensä hänen kieleensä.
Älä Helvetissä. En edes Päiville toivo tuollaista. Eräälle kalsareitten myrkyttäjälle kyllä sen soisin. Ehkä se siellä jo onkin...
- AnonyymiUUSI
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Älä Helvetissä. En edes Päiville toivo tuollaista. Eräälle kalsareitten myrkyttäjälle kyllä sen soisin. Ehkä se siellä jo onkin...
Kuka sinun toiveesi noteeraa?
- AnonyymiUUSI
Rosatomin kesken jäänee ydinvoimalan vaatimat jättikorvaukset taitaa jo riittää että Suomi joutuu sotaan Venäjän kanssa jos ei makseta? Siinä sitä on eutanasiaa koko Suomelle kerta laakista. Ydinvoimalasta ydinpommiin. Minä vastustan jyrkästi koko P. Räsästä, eikö sitä saa millään jo vanhainkotiin tai johonkin pois ihmisten sllmistä?
Tämä olisi jo Venäjältä ihan huikea henkinen kuperkeikka, että riitautettujen korvausten takia aloitettaisiin ydinsota.
Mutta sinä varmaan tunnet venäläiset paremmin ja tiedät mihin ne halutessaan pystyvät. Mitään rakentavaa ja kansaa hyödyttäväähän se ei koskaan ole; jos olisi niin niillä luonnonvaroilla venäläiset olisivat maailman kirkkaasti vaurain ja onnellisin kansa. 🤔Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Tämä olisi jo Venäjältä ihan huikea henkinen kuperkeikka, että riitautettujen korvausten takia aloitettaisiin ydinsota.
Mutta sinä varmaan tunnet venäläiset paremmin ja tiedät mihin ne halutessaan pystyvät. Mitään rakentavaa ja kansaa hyödyttäväähän se ei koskaan ole; jos olisi niin niillä luonnonvaroilla venäläiset olisivat maailman kirkkaasti vaurain ja onnellisin kansa. 🤔Olet stalinisti!
Eikö eutanasiasta äänestäminen ole käsittääkseni ns omantunnonkysymys? Tarkoittaa että sitä ei ole sidottu mihinkään ryhmäkuriin, jolloin kansanedustajat saavat itse päättää miten äänestävät?
Ynnä että eikös tässä ole taustalla myös kansalaisaloite, jota kautta eduskunnan olisi tavallaan pakko ottaa asia käsittelyyn? Eli samaan tapaan kuin homot saivat aikanaan avio-oikeuden. Vai muistanko väärin?- AnonyymiUUSI
ArtoTTT
Muistanko oikein ettei ole ensimmäinen eduskuntaan mennyt eutanasia kansalaisaloite? Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Muistanko oikein ettei ole ensimmäinen eduskuntaan mennyt eutanasia kansalaisaloite?En tiedä muistatko oikein, mutta on naurettavaa väittää että Päivi Räsänen pystyy yksinään estämään lain läpimenon. Siksi minä kirjoitin sen mitä kirjoitin. Enkä edes millään tavalla ottanut kantaa siihen, hyväksyisinkö itse kyseisen lain. Mutta tätähän sinä et huomannut.
- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
En tiedä muistatko oikein, mutta on naurettavaa väittää että Päivi Räsänen pystyy yksinään estämään lain läpimenon. Siksi minä kirjoitin sen mitä kirjoitin. Enkä edes millään tavalla ottanut kantaa siihen, hyväksyisinkö itse kyseisen lain. Mutta tätähän sinä et huomannut.
Kyllä hallituksessa päätetään mitä esityksiä edistetään ja mitä ei.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hallituksessa päätetään mitä esityksiä edistetään ja mitä ei.
KD oli hallituksessa kun eduskunta hyväksyi homojen oikeuden mennä naimisiin. Tuossa hallituksessa sisäministerinä toimi eräs Päivi Räsänen. Laki hyväksyttiin 2014 ja Räsänen toimi siis ministerinä 2011-2015 Stubbin ja Kataisen hallituksissa.
"Suomen eduskunta hyväksyi joulukuussa 2014 avioliittolain muuttamisen niin, että samaa sukupuolta olevat parit voivat jatkossa solmia avioliiton."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Samaa_sukupuolta_olevien_avioliitto
"Kristillisdemokraatit oli vaalikaudella 2011–2015 mukana Kataisen ja Stubbin hallituksissa, joissa puheenjohtaja Räsänen toimi sisäministerinä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Päivi_Räsänen
PS. Oliko sulla muuta?- AnonyymiUUSI

PS. Oliko sulla muuta?Älä siirrä maalia! Kyse oli siitä edistääkö hallitus tiettyjä esityksiä vai ei. Koita nyt jo tajuta että sinä et osaa muuta tehdä kuin puhua aina asian vierestä. Onko se tosiaankin noin vaikeaa sinun älyllesi? Ilmeisesti on, kun kerran siirrät maalia jokaisessa kommentissasi.
Anonyymi kirjoitti:
Älä siirrä maalia! Kyse oli siitä edistääkö hallitus tiettyjä esityksiä vai ei. Koita nyt jo tajuta että sinä et osaa muuta tehdä kuin puhua aina asian vierestä. Onko se tosiaankin noin vaikeaa sinun älyllesi? Ilmeisesti on, kun kerran siirrät maalia jokaisessa kommentissasi.
Kuule kun otsikko kuuluu että "Päivi Räsänen voi estää eutanasian etenemisen", joka on täyttä kukkua. Sitten joku toinen hihhuli kuvittelee että hallitus voisi estää asian viemisen eteenpäin, joka sekin on täyttä kukkua. Vai mitä sinun mielestäsi tarkoittaa että
"Kyllä hallituksessa päätetään mitä esityksiä edistetään ja mitä ei."
Onko sinulla tosiaan Suomen kielen ymmärrys täysin hukassa? Vai oletko ikuisen murroiskään jumittunut henkilö, joka yrittää olla koko ajan näsäviisas? Ynnä että sinähän et ole se henkilö, jolle vastasin hallituksen toimista / valtuuksista.- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Kuule kun otsikko kuuluu että "Päivi Räsänen voi estää eutanasian etenemisen", joka on täyttä kukkua. Sitten joku toinen hihhuli kuvittelee että hallitus voisi estää asian viemisen eteenpäin, joka sekin on täyttä kukkua. Vai mitä sinun mielestäsi tarkoittaa että
"Kyllä hallituksessa päätetään mitä esityksiä edistetään ja mitä ei."
Onko sinulla tosiaan Suomen kielen ymmärrys täysin hukassa? Vai oletko ikuisen murroiskään jumittunut henkilö, joka yrittää olla koko ajan näsäviisas? Ynnä että sinähän et ole se henkilö, jolle vastasin hallituksen toimista / valtuuksista.Hallitus ei vie asiaa eteenpäin koska se on sovittu hallitusohjelmassa.
Voit lopettaa typerän länkytyksesi. - AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Kuule kun otsikko kuuluu että "Päivi Räsänen voi estää eutanasian etenemisen", joka on täyttä kukkua. Sitten joku toinen hihhuli kuvittelee että hallitus voisi estää asian viemisen eteenpäin, joka sekin on täyttä kukkua. Vai mitä sinun mielestäsi tarkoittaa että
"Kyllä hallituksessa päätetään mitä esityksiä edistetään ja mitä ei."
Onko sinulla tosiaan Suomen kielen ymmärrys täysin hukassa? Vai oletko ikuisen murroiskään jumittunut henkilö, joka yrittää olla koko ajan näsäviisas? Ynnä että sinähän et ole se henkilö, jolle vastasin hallituksen toimista / valtuuksista."Ynnä että sinähän et ole se henkilö, jolle vastasin hallituksen toimista / valtuuksista."
Taas siirrät maalia! Mikä ihmeen pakkomielle sinulle on tuo jatkuva maalin siirto? Miksi et voi keskustella annetusta aiheesta? Sinä varmaan sairastit Koronan ja olet vieläkin sen jälkeisessä aivosumussa. Ja ateistina älysolujesi määrä on alunperinkin ollut pieni, joten ei mikään ihme että sinulla on keskittymisvaikeuksia ja kommenttisi leviävät joka suuntaan kuin teini-ikäisellä tytölllä. ADHD? Anonyymi kirjoitti:
Hallitus ei vie asiaa eteenpäin koska se on sovittu hallitusohjelmassa.
Voit lopettaa typerän länkytyksesi.Miksi sitten homojen avioliittolaki eteni? Vaikka hallituksessa oli itse PÄIVI RÄSÄNEN!!!
Lueppas nyt reppana vaikka tuosta:
"Eduskunnalla on velvoite ottaa kansalaisaloite käsiteltäväksi, mutta aloitteen käsittelyaikataulu, hyväksyminen samoin kuin mahdolliset muutokset aloitteeseen jäävät eduskunnan harkittaviksi. Jos aloite tulee eduskunnassa hylätyksi tai sen käsittely raukeaa eduskuntakauden vaihtuessa, samasta asiasta voidaan tehdä uusi aloite."
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/ohjeet/aloitteen-vaiheet
PS. Niin ja sillehän minä en voi mitään jos teillä hihhuleilla on niin vajavainen tuon yhteiskuntaopin taito, että te kuvittelette tavallisen rivikansanedustajan - Päivi Räsänen - pystyvän yksin estämään jonkun lain voimaantulon tai että eduskunta edes käsittelisi sitä...- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Miksi sitten homojen avioliittolaki eteni? Vaikka hallituksessa oli itse PÄIVI RÄSÄNEN!!!
Siitä ei ollut hallitusohjelmassa sovittu.
Anonyymi kirjoitti:
Siitä ei ollut hallitusohjelmassa sovittu.
Niin ei ollut sovittu mutta se meni eteenpäin kansalaisaloitteen myötä, vaikka ministeri Räsänen sitä vastusti. Aivan samalla tavalla tämäkin etenee eduskunnan käsittelyyn. Se on eri asia, että meneekö lakiehdotus läpi. Itsekkään en ole muodostanut asiaan vielä mitään lopullista kantaa. Onneksi sitä ei minulta edes kysytä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Siitä ei ollut hallitusohjelmassa sovittu.
Juuri niin. Hallitus noudattaa omaa ohjelmaansa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hallituksessa päätetään mitä esityksiä edistetään ja mitä ei.
Viimeködessä päättää eduskunta. Ettekö oppineet uuden avioliittolain tiimoilta mitään? Eduskunta pyyhki lattiaa hallituksella.
- AnonyymiUUSI
eikös se yleisin tapa ole edelleen voimassa eli sotien tapa , yliannos morfiinia
Yleisin tapa lienee kyllä se että vähennetään hoitoa juuri sen verran että lakkaa hengittämästä.
- AnonyymiUUSI
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Yleisin tapa lienee kyllä se että vähennetään hoitoa juuri sen verran että lakkaa hengittämästä.
Et siis tiedä?
Hitler lääkäreineen pitäisi siis ottaa johtoon.
Kenelläkään ei ole lupa tappaa toista ihmistä eikä lääkärinkään tai se ei ole lääkäri vaan murhaaja.
Nykyään on lääkkeitä joilla loppu saadaan hyväksi ,että elämä on elämää loppuun saakka.
Ihmiselämä on Pyhä vaikka olisi mikä sairaus.- AnonyymiUUSI
Näin on. Sinun pitää kärsiä, koska minä uskon Jumalaan. Tällaista on uskontosi moraali. Ei ihme, että nykyihminen sanoo: Ei kiitos.
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Sinun pitää kärsiä, koska minä uskon Jumalaan. Tällaista on uskontosi moraali. Ei ihme, että nykyihminen sanoo: Ei kiitos.
En tiedä minkälainen ymmärryksen tai tajunnan taso sinulla on mutta hei lue uudestaan.
Jospa se aukeaa.- AnonyymiUUSI
MrHyvis kirjoitti:
En tiedä minkälainen ymmärryksen tai tajunnan taso sinulla on mutta hei lue uudestaan.
Jospa se aukeaa.Tuskin aukeaa kun se ei halua, että aukeaa.
- AnonyymiUUSI
Eutanasian voivat tehdä omaiset jos sitä haluavat omaisilleen. Miksi siirtää ikävä homma hoitokunnalle? Ihmisen pehmotappaminen on vastoin lääkärien etikkaa ja valaa.
Niinhän tässä ehdottaankin. Ilman lähiomaisten tai oman itsensä lupaa ei eutanasiaa voida suorittaa. Iiro Viinanenhan itse ihmettelee että miksi hän ei saa eutanasiaa, vaikka hän itse sitä haluaa?
- AnonyymiUUSI
Juuri näin. Rotanmyrkky on halpaa.
- AnonyymiUUSI
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Niinhän tässä ehdottaankin. Ilman lähiomaisten tai oman itsensä lupaa ei eutanasiaa voida suorittaa. Iiro Viinanenhan itse ihmettelee että miksi hän ei saa eutanasiaa, vaikka hän itse sitä haluaa?
Iiron kohdalla se olisi pitänyt tehdä jo -80 luvulla
- AnonyymiUUSI
Ihmsellä ei ole oiketta tappaa ketään.
Itsemurhan tekevän viimeinen teko on kapinaa Jumalaa vastaan. Hän menee tuomiolle Jumalan eteen.
Niin kauan on toivoa ottaa sydäeensä Jumalan armo kun elää. Kuoleman jälkeen olemme itse vastuussa siitä, haluammeko mennä Jeesuksen tahdon mukaisesti iäisyyteen.
Älä tapa.- AnonyymiUUSI
Aamen!
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Sanot sinä. Jumala on tappanut esimerkiksi kaikki Egyptin esikoiset.
Kyllä ne tappoi Herodeksen sotilaat.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne tappoi Herodeksen sotilaat.
Hyvä oikaisu.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa204674Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!2403632Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5001920- 1421689
Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1521581Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa5821497Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2171437- 1201426
- 491139
- 751075