Karuja faktoja suomalaisuudesta

-Suomalainen liikennekäyttäytyminen on perseestä. Enemmän kuin joka toinen rattia vääntävä suomalainen luulee olevansa niin hyvä kuski etteivät liikennesäännöt koske häntä. Liikenneonnettomuuksien määrästä päätellen suomalaiset kuitenkin ovat kansainvälisesti ottaen saatanan surkeita kuskeja.

Uutisista selviää että he ovat myös helvetin huonoja keksimään tekosyitä kolareilleen. Viime tammikuussakin selitettiin ketjukolareita sillä että lumisade yllätti autoilijat, vaikka kyse oli siitä että alkoi sataa lunta eivätkä kaaharit viitsineet hidastaa edes nopeusrajoitusten tasolle vaikka lämpötila oli nollan tuntumassa.

-Suomalainen solidaarisuus on pelkkä myytti. Jenkkilän mittapuilla tylyksi luokiteltu New York on shokki tylyyttä odottavalla suomalaiseen kulttuuriin tottuneelle matkustajalle, koska ihmiset ovatkin siellä silmiin pistävän ystävällisiä ja huomaavaisia. Siellä on myös paljon vaikeampi saada turpaansa perjantain ja lauantain välisenä iltana kuin Helsingissä, jossa ei tarvitse kuin erehtyä katsomaan väärää henkilöä silmiin.

Täällähän ei ole häpeäksi jos aggressiivinen neurootikko ottaa kunnon kännin ja luopuu kaikista estoistaan. Sellaista pidetään tosi miehisenä käyttäytymisenä eikä kukaan huomaa epäillä että nyrkinheiluttaja taitaakin olla mielisairas. Korkeintaan häntä takaisin lyönyttä pidetään jotenkin epäilyttävänä ja tuomitaan hätävarjelun liioittelemisesta. Myös rattijuoppoja hyysätään aivan kuin täältä ei sen avrokkaampia ihmisiä löytyisikään.

-Suomalainen teknologiaosaaminen on surkuhupaisa vitsi. 60-, 70- ja 80-luvuilla yliopistot olivat täynnä maailman muuttamisesta haaveilevia tyhjäpäitä, joten aivoilla varustetut korkeakouluopiskelijat kasaantuivat teknillisiin korkeakouluihin. Näin kehittyi muutama kovan luokan osaajista koostuva insinöörisukupolvi. 90-luvulla muut suomalaiset havahtuivat Nokian nousun myötä insinöörien saavutuksiin ja alkoivat leuhkia aivan kuin eivät olisi siihen saakka vain mollanneet insinöörejä. Äkkiä se että osasi ostaa kaupasta oli suomalaisille leuhkimisen arvoinen saavutus, jonka merkittävyyttä alettiin pian korostaa haukkumalla teknonörttejä, eli kaikkia joilla on jonkin tason teknologiaosaamista.

Siitä pitäen teknillisien korkeakoulujen aloittavien oppilaiden taso onkin laskenut kun niihin tunkee koko ajan yhä enemmän saman tason tyhjäpäitä kuin ne jotka menneinä vuosikymmeminä pitivät yhteiskunnallisista asioista meuhkaamisen ohella huolen, että yliopistoissa opetetaan lukuisia humanistisia tieteitä joista yliopiston ulkopuolella ei ole koskaan kuultukaan.

-Suomalaisien mastarikapellimestarien tarina on samanlainen vitsi. Takavuosikymmeninä Sibelius-akatemiassa yritettiin tuottaa loistavia säveltäjiä, koska Sibelius oli suomalainen ja oppilaat olivat suomalaisia ja suomalaiset perivät Sibeliuksen säveltäjän kyvyt geeneissään niin päin pois. Vituralleen meni koko projekti eikä niistä Sibeliuksen perillisistä ole sen koommin kuultu mitään.

Sen sijaan niihin aikoihin vähäteltyyn kapellimestarin ammattiin kouluttautui huomattava määrä kyvykkäitä ihmisiä, joita säveltäjälinjan kunnianhimoisien luuserien kohellus lähinnä huvitti. Vasta kun tämä sukupolvi alkoi saada kansainvälistä arvostusta tilanne muuttui ja nykyisin turha porukka ajattelee että kun kerran Esa-Pekka on suomalainen ja me ollaan suomalaisia niin kai me ollaan peritty samat kyvyt geeneistä, äidinmaidosta tai jostain, ja kapellimestarien tason romahtaminen vain ajan kysymys.

-Suomalaisien käsitys itsestään aktiivisina lukijoina on pelkkää hevonpaskaa. Roskalehtiä ja roskakirjallisuutta täällä kyllä märehditään, mutta journalismia sisältävien lehtien levikit ovat laskussa. Vaikka tilannetta onkin yritetty korjata laskemalla lehtien tasoa, myyntikäyrät osoittavat yhä lattiaa kohti, koska uutisia ei ole vielä korvattu urheilulla ja suomalaisien rakastamilla julkkisjuoruilla. Samaan aikaan hevonpaskaan keskittyneiden roskalehtien myynti on tietenkin kasvanut hölyttävästi.

Laadukasta tietokirjallisuutta täällä ei pahemmin kannata julkaista kun sitä ei kuitenkaan lueta. Horoskoopit, ihmedieetit ja kaiken maailman Sarasvoiden "elämäntaitokirjat" sen sijaan revitään täällä kauppiaan käsistä. Kaunokirjallisuuskin pitää elättää apurahoilla kun suomalaiset tykkäävät enemmän muualla maailmassa tyhmille ja hölmöille suunnatusta liukuhihna- best seller -kirjallisuudesta.

-Suomalainen musikaalisuus on ankeaa. Täällä jyräävät mm. Smurffit ja Pizza Enricot, jollaista pidetään ulkomailla marginaalisena ilmiönä. Ulkomaalaisen on vaikea tajuta että suunnilleen jokainen Smurffien levy myy täällä kultaa. Suomalaisen käsitys taidemusiikista taas on sellainen että gregoriaanisen mieskuoron ilman turhia harjoituksia lonkalta laulamaan biisiin pannaan taustalle ärsyttävä teknopoppijumputus.

Kieltämättä täällä tehdään ja kuunnellaan hyvääkin musiikkia, mutta sellainen ei ole oikeaa suomalaisuutta. Radiossa kuuluu todellisen suomalaisen musiikkikulttuurin ankea taso, ja enemmistö suomalaisista vahvistaa soittolistojen laatijoiden käsitykset musiikkimaustaan todeksi kuuntelemalla sitä nurisematta.

-Televisioon täällä hankitaan sen tason ulkolaista roskaa että amerikkalainenkin säikähtää nähdessään kuinka paljon surkeita tv-ohjelmia heillä tehdäänkään. Useat Suomessa esitettävät amerikkalaiset sarjat eivät pääse Amerikassa valtakunnalliseen jakeluun eikä niidä myydä muualle kuin Suomeen ja jokuseen kehitysmaahan, joilla ei ole varaa ostaa muuta kuin kaikkein halvinta roskaa.

-Suomalainen huippu-urheilu on täysin pimeää touhua. Se keskitetään urheilujärjestöille, joille taas pannaan johtajat joihin pentuna hieman jotain Teemu Selännettä leikkineet, mutta silti huippu-urheilun asiantuntijaa esittävät penkkiurheilijat voivat samaistua. Toisin sanoen, usheilupomot ovat epäpäteviä ja luulevat itsestään vaikka mitä. Näin ollen on ymmärrettävää ettei suomalainen urheilujärjestö kykene tuottamaan menestyviä huippu-urheilijoita ilman dopingia. Järjestöjen ulkopuolelta kuitenkin tulee säännöllisesti menestyviä urheilijoita, joiden ansioita omimalla urheilupomot ja penkkiurheilijat voivat leikkiä olevansa urheilukansaa, mutta uudetkin lajit nujerretaan pian alistamalla ne urheilujärjestöjen pilattavaksi.

Pilatuille menestysmahdollisuuksille keksitään mitä naurettavampia tekosyitä tyyliin "no mut kun me eletään niin rikkaassa maassa ettei täällä kukaan viitti harjotella tosissaan. Kyllä asiat oli ihan toisin sillon kun mä oli nuori." Se että tekosyyt eivät päde muissa maissa kuitanaan epäilemällä kaikkia ulkomaalaisia urheilijoita dopingin käyttäjiksi. Jos Paavo Nurmi olisi aikoinaan joutunut urheilujärjestöjen kynsiin, hänestä olisi epäilemättä tullut Suomen mestari, joka olisi jäänyt perän pitäjäksi kansainvälisissä kisoissa, tai sitten hän olisi vaihtanut sellaiseen lajiin mitä ei olisi vielä oltu alistettu urheilujärjestöjen pilattavaksi.
15888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

sitä suomalaisuutta ??

Äänestä

Ihmisiä he ovat

Äänestä

se mitä juppe tuossa esittää on 'vittuilemista'.

Vähäinen on senkin taitajien määrä tässä onnettomien maassa.

Äänestä
  • Vittuiluahan näiden tosi asioiden mainitseminen teille on. Vittuilun motiivi tuppaa olemaan mielestänne kateus, aivan kuin ihmisen korkein päämäärä olisi olla yhtä turha tyyppi kuin tekin.

    Äänestä

  • häh? kirjoitti:

    Vittuiluahan näiden tosi asioiden mainitseminen teille on. Vittuilun motiivi tuppaa olemaan mielestänne kateus, aivan kuin ihmisen korkein päämäärä olisi olla yhtä turha tyyppi kuin tekin.

    ja taas sukukirjat kertovat - tässä tunnen syvää huojennusta - olen kuin olenkin kotoisin EUROOPASTA.

    Äänestä

Täyttä asiaa jokainen sana

Äänestä

Suomessa ja suomalaisissa joihinkin ulkomaalaisiin verrattuna minua hävettää kaksi asiaa: ne typerät aivan käsittämättömän rumaa mökerrystä pitävät juopot ja ne suomalaiset jotka selittävät ulkomaalaisille kuinka huono maa Suomi on ja miten tyhmiä suomalaiset ovat. Usein tämä jälkimmäinen kuuluu myös tuohon ensinmainittuun ryhmään.
Kaikkea muuta edellisessä kirjoituksessa mainittua löytyy joka maasta, mutta nuo kaksi minun mainitsemaani lähinnä vain Suomesta.

Äänestä
  • on-niinkuin kirjoitit- yleensä itse liannut ensin oman pesänsä lyttäämällä itsensä esim. Irwinin kaltaisella ryyppykansa-ajattelulla.
    Olemme yksi euroopan alkuperäisimmistä kansoista Baskien ohella.
    Muut kansat on persoonattomampia sieluttomampia ja keskenään enemmän sekoittuneita.
    Pitäkäämme kulttuuristamme kiinni ja arvostakaamme sitä, niin sitten vasta muut arvostavat meitä.
    Emme vain pelkästään myy itseämme liian halvalla, vaan annamme itsemme ilmaiseksi etelämaalaisten henkisten gigoloiden huorattavaksi (Chirac&Berlusconi ym.)

    Äänestä

  • Suomalaiset ovat VAJAAMIELISIÄ.

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    on-niinkuin kirjoitit- yleensä itse liannut ensin oman pesänsä lyttäämällä itsensä esim. Irwinin kaltaisella ryyppykansa-ajattelulla.
    Olemme yksi euroopan alkuperäisimmistä kansoista Baskien ohella.
    Muut kansat on persoonattomampia sieluttomampia ja keskenään enemmän sekoittuneita.
    Pitäkäämme kulttuuristamme kiinni ja arvostakaamme sitä, niin sitten vasta muut arvostavat meitä.
    Emme vain pelkästään myy itseämme liian halvalla, vaan annamme itsemme ilmaiseksi etelämaalaisten henkisten gigoloiden huorattavaksi (Chirac&Berlusconi ym.)

    Aito asia. Ollaan ylpeitä suomalaisuudestamme.

    eläkeukko

    Äänestä

  • lääketieteellinen kirjoitti:

    Suomalaiset ovat VAJAAMIELISIÄ.

    Jokaisen maan vitsaus!

    eu.

    Äänestä

Suomen päättäjät ajattelivat että suomalaiset elättää lisääntyvä kauppa Neuvostoliiton kanssa
eikä muuta tarvita

Koulutuksessakin satsattiin koko maailman muuttamiseen kommunistiseksi Neuvostoliitoksi

Koulutettiin selittäjiä jotka hallitsivat Moskova mielisen propagandan

Insinöörejä todella pilkattiin kuin pahantekijöitä

Äänestä
  • Suoessa oli pian 500000 työtöntä kun NL ei ollutkaan ikuinen niinkuin Suomen päättäjät uskoivat sen olevan ja kasvattivat vain idänkauppaa

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Suoessa oli pian 500000 työtöntä kun NL ei ollutkaan ikuinen niinkuin Suomen päättäjät uskoivat sen olevan ja kasvattivat vain idänkauppaa

    Ryskat on ainoo, mikä menee ylös kiinan ja intian kanssa?
    Muut menee alas!!!
    Venäjä taitaa olla ainoa suomen mahdollisuus tulevaisuudessakin!!!

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    Suoessa oli pian 500000 työtöntä kun NL ei ollutkaan ikuinen niinkuin Suomen päättäjät uskoivat sen olevan ja kasvattivat vain idänkauppaa

    säästöpankkien omistajattoman rahan sosialisoinnista ja sen seurauksena 'pankinpiikkiin' laitettiin mielettömästi lainoistaan irtisanottuja ELINKELPOISIA yksityisyrityksiä.

    Suomen kansa maksaa tuota vedätystä vieläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juppe kirjoitti:

-Suomalainen liikennekäyttäytyminen on perseestä. Enemmän kuin joka toinen rattia vääntävä suomalainen luulee olevansa niin hyvä kuski etteivät liikennesäännöt koske häntä. Liikenneonnettomuuksien määrästä päätellen suomalaiset kuitenkin ovat kansainvälisesti ottaen saatanan surkeita kuskeja.

Uutisista selviää että he ovat myös helvetin huonoja keksimään tekosyitä kolareilleen. Viime tammikuussakin selitettiin ketjukolareita sillä että lumisade yllätti autoilijat, vaikka kyse oli siitä että alkoi sataa lunta eivätkä kaaharit viitsineet hidastaa edes nopeusrajoitusten tasolle vaikka lämpötila oli nollan tuntumassa.

-Suomalainen solidaarisuus on pelkkä myytti. Jenkkilän mittapuilla tylyksi luokiteltu New York on shokki tylyyttä odottavalla suomalaiseen kulttuuriin tottuneelle matkustajalle, koska ihmiset ovatkin siellä silmiin pistävän ystävällisiä ja huomaavaisia. Siellä on myös paljon vaikeampi saada turpaansa perjantain ja lauantain välisenä iltana kuin Helsingissä, jossa ei tarvitse kuin erehtyä katsomaan väärää henkilöä silmiin.

Täällähän ei ole häpeäksi jos aggressiivinen neurootikko ottaa kunnon kännin ja luopuu kaikista estoistaan. Sellaista pidetään tosi miehisenä käyttäytymisenä eikä kukaan huomaa epäillä että nyrkinheiluttaja taitaakin olla mielisairas. Korkeintaan häntä takaisin lyönyttä pidetään jotenkin epäilyttävänä ja tuomitaan hätävarjelun liioittelemisesta. Myös rattijuoppoja hyysätään aivan kuin täältä ei sen avrokkaampia ihmisiä löytyisikään.

-Suomalainen teknologiaosaaminen on surkuhupaisa vitsi. 60-, 70- ja 80-luvuilla yliopistot olivat täynnä maailman muuttamisesta haaveilevia tyhjäpäitä, joten aivoilla varustetut korkeakouluopiskelijat kasaantuivat teknillisiin korkeakouluihin. Näin kehittyi muutama kovan luokan osaajista koostuva insinöörisukupolvi. 90-luvulla muut suomalaiset havahtuivat Nokian nousun myötä insinöörien saavutuksiin ja alkoivat leuhkia aivan kuin eivät olisi siihen saakka vain mollanneet insinöörejä. Äkkiä se että osasi ostaa kaupasta oli suomalaisille leuhkimisen arvoinen saavutus, jonka merkittävyyttä alettiin pian korostaa haukkumalla teknonörttejä, eli kaikkia joilla on jonkin tason teknologiaosaamista.

Siitä pitäen teknillisien korkeakoulujen aloittavien oppilaiden taso onkin laskenut kun niihin tunkee koko ajan yhä enemmän saman tason tyhjäpäitä kuin ne jotka menneinä vuosikymmeminä pitivät yhteiskunnallisista asioista meuhkaamisen ohella huolen, että yliopistoissa opetetaan lukuisia humanistisia tieteitä joista yliopiston ulkopuolella ei ole koskaan kuultukaan.

-Suomalaisien mastarikapellimestarien tarina on samanlainen vitsi. Takavuosikymmeninä Sibelius-akatemiassa yritettiin tuottaa loistavia säveltäjiä, koska Sibelius oli suomalainen ja oppilaat olivat suomalaisia ja suomalaiset perivät Sibeliuksen säveltäjän kyvyt geeneissään niin päin pois. Vituralleen meni koko projekti eikä niistä Sibeliuksen perillisistä ole sen koommin kuultu mitään.

Sen sijaan niihin aikoihin vähäteltyyn kapellimestarin ammattiin kouluttautui huomattava määrä kyvykkäitä ihmisiä, joita säveltäjälinjan kunnianhimoisien luuserien kohellus lähinnä huvitti. Vasta kun tämä sukupolvi alkoi saada kansainvälistä arvostusta tilanne muuttui ja nykyisin turha porukka ajattelee että kun kerran Esa-Pekka on suomalainen ja me ollaan suomalaisia niin kai me ollaan peritty samat kyvyt geeneistä, äidinmaidosta tai jostain, ja kapellimestarien tason romahtaminen vain ajan kysymys.

-Suomalaisien käsitys itsestään aktiivisina lukijoina on pelkkää hevonpaskaa. Roskalehtiä ja roskakirjallisuutta täällä kyllä märehditään, mutta journalismia sisältävien lehtien levikit ovat laskussa. Vaikka tilannetta onkin yritetty korjata laskemalla lehtien tasoa, myyntikäyrät osoittavat yhä lattiaa kohti, koska uutisia ei ole vielä korvattu urheilulla ja suomalaisien rakastamilla julkkisjuoruilla. Samaan aikaan hevonpaskaan keskittyneiden roskalehtien myynti on tietenkin kasvanut hölyttävästi.

Laadukasta tietokirjallisuutta täällä ei pahemmin kannata julkaista kun sitä ei kuitenkaan lueta. Horoskoopit, ihmedieetit ja kaiken maailman Sarasvoiden "elämäntaitokirjat" sen sijaan revitään täällä kauppiaan käsistä. Kaunokirjallisuuskin pitää elättää apurahoilla kun suomalaiset tykkäävät enemmän muualla maailmassa tyhmille ja hölmöille suunnatusta liukuhihna- best seller -kirjallisuudesta.

-Suomalainen musikaalisuus on ankeaa. Täällä jyräävät mm. Smurffit ja Pizza Enricot, jollaista pidetään ulkomailla marginaalisena ilmiönä. Ulkomaalaisen on vaikea tajuta että suunnilleen jokainen Smurffien levy myy täällä kultaa. Suomalaisen käsitys taidemusiikista taas on sellainen että gregoriaanisen mieskuoron ilman turhia harjoituksia lonkalta laulamaan biisiin pannaan taustalle ärsyttävä teknopoppijumputus.

Kieltämättä täällä tehdään ja kuunnellaan hyvääkin musiikkia, mutta sellainen ei ole oikeaa suomalaisuutta. Radiossa kuuluu todellisen suomalaisen musiikkikulttuurin ankea taso, ja enemmistö suomalaisista vahvistaa soittolistojen laatijoiden käsitykset musiikkimaustaan todeksi kuuntelemalla sitä nurisematta.

-Televisioon täällä hankitaan sen tason ulkolaista roskaa että amerikkalainenkin säikähtää nähdessään kuinka paljon surkeita tv-ohjelmia heillä tehdäänkään. Useat Suomessa esitettävät amerikkalaiset sarjat eivät pääse Amerikassa valtakunnalliseen jakeluun eikä niidä myydä muualle kuin Suomeen ja jokuseen kehitysmaahan, joilla ei ole varaa ostaa muuta kuin kaikkein halvinta roskaa.

-Suomalainen huippu-urheilu on täysin pimeää touhua. Se keskitetään urheilujärjestöille, joille taas pannaan johtajat joihin pentuna hieman jotain Teemu Selännettä leikkineet, mutta silti huippu-urheilun asiantuntijaa esittävät penkkiurheilijat voivat samaistua. Toisin sanoen, usheilupomot ovat epäpäteviä ja luulevat itsestään vaikka mitä. Näin ollen on ymmärrettävää ettei suomalainen urheilujärjestö kykene tuottamaan menestyviä huippu-urheilijoita ilman dopingia. Järjestöjen ulkopuolelta kuitenkin tulee säännöllisesti menestyviä urheilijoita, joiden ansioita omimalla urheilupomot ja penkkiurheilijat voivat leikkiä olevansa urheilukansaa, mutta uudetkin lajit nujerretaan pian alistamalla ne urheilujärjestöjen pilattavaksi.

Pilatuille menestysmahdollisuuksille keksitään mitä naurettavampia tekosyitä tyyliin "no mut kun me eletään niin rikkaassa maassa ettei täällä kukaan viitti harjotella tosissaan. Kyllä asiat oli ihan toisin sillon kun mä oli nuori." Se että tekosyyt eivät päde muissa maissa kuitanaan epäilemällä kaikkia ulkomaalaisia urheilijoita dopingin käyttäjiksi. Jos Paavo Nurmi olisi aikoinaan joutunut urheilujärjestöjen kynsiin, hänestä olisi epäilemättä tullut Suomen mestari, joka olisi jäänyt perän pitäjäksi kansainvälisissä kisoissa, tai sitten hän olisi vaihtanut sellaiseen lajiin mitä ei olisi vielä oltu alistettu urheilujärjestöjen pilattavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu