Demokratia tempoilee ja riuhtoo Saksassa

Ei toimi keskusjohtoinen demokratia Saksanmaalla.
Parlamentti ei osaa äänestää oikein ja kansakin kannattaa väärää puoluetta.
Politiikka on rikki, voiko tällainen kurittomuus levitä meillekin, ei kai sentään?
18140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Donner und blitzen!
Sehän piti olla Romania joka ei osaa olla oikein EUssa.
Romania ja Unkari ja Tsekki.

Äänestä

Niinpä. EU koettaa parhaansa mukaan saada alueesta uuden Neuvostoliiton, siihenhän liittovalitopuheetkin liittyvät.

Projekti on vielä kesken, mutta hyvässä alussa ollaan. EU katsoo hyvällä ja suorastaan kannustaa vaalitulosten mitätöintiin, kun kansa äänetää "väärin", tekosyyksi keksitään vaikkapa vääränlainen vaalikampanja, kun se ei enää ole hallituksen ja valtamedian sekä perinteisten puolueiden hallussa, vaan mokomat demokratiaa=kansanvaltaa edistävät tahot saavat markkinoitua ehdokkaita mediamonopolin ohi.

Uusina keinoina on "väärät" arvot omaavien poliitikkojen tai jopa puolueiden sulkeminen politiikan ulkopuolelle ja niitä tukevien kansalasiten tuomitseminen "väärän tiedon" levittämisestä ja vaikka mistä.

Euvostoliitosta haluttaisiin kovasti liittovaltio, jotta loppukin päätäntävalta saataisiin vaaleilla valittavilta kansallisvaltioilta pois, jos sattuvat äänestämään väärin. Ja tietenkin EU:ssa pitää vallita yksimielisyys kaikessa, kuten kunnon diktatuuriin kuuluu.

Äänestä
  • Voivoi miten venäjämielisiä natseja ahdistaa kun heistä ei pidetä missään. Ovat raivona kun Putinin avokätisesti tukemat puolueet ja poliitikot eivät pääsekään valtaan levittämään Kremlin arvoja ja tuhoamaan länsimaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Voivoi miten venäjämielisiä natseja ahdistaa kun heistä ei pidetä missään. Ovat raivona kun Putinin avokätisesti tukemat puolueet ja poliitikot eivät pääsekään valtaan levittämään Kremlin arvoja ja tuhoamaan länsimaita.

    Sinä et ymmärrä lukemaasi. Ei voi olla venäjämielinen, kun vastustaa EU:n siirtymistä kohti samanlaista epädemokraattista järjestelmää kohti, mikä Venäjällä vallitsee.

    Äänestä

Suuri ja mahtava Euvostoliitto.

Äänestä

Venäjän mallin mukainen "demokratia". Suljetaan ulos todelliset vaihtoehdot ja kansa saa äänestää vain samanmielisistä ehdokkaista ja puolueista, muodon vuoksi pieniä eroja talouden hoidossa, joista tehdään kansalaisten mieliin propagandan avulla suuria eroja.

Äänestä

Ei se mitään. Äänestetään uudestaan ainoaa ehdokasta niin monta kertaa, että väsyvät ja antavat hänelle tarpeeksi kannatusta:

https://yle.fi/a/74-20160089

Tämähän on kuin missä tahansa diktatuurissa.

Äänestä
  • Ei diktatuureissa äänestetä kuin kerran ja etukäteen valittu ehdokas voittaa aina ensimmäisellä kerralla ylivoimaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei diktatuureissa äänestetä kuin kerran ja etukäteen valittu ehdokas voittaa aina ensimmäisellä kerralla ylivoimaisesti.

    Se on vähän ovelampi diktatuuri, kun äänestetään niin monta kertaa, että haluttu tulos ja vastaus saadaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se on vähän ovelampi diktatuuri, kun äänestetään niin monta kertaa, että haluttu tulos ja vastaus saadaan.

    Demokratiassa on useita vaihtoehtoja, vaalimainonta vapaata kaikin keinoin ja myös puolueita saa perustaa vapaasti. Pehmeässä totalitarismissa, tai diktatuuriin siirtymisvaiheessa ruvetaan estämään ehdolle asettumista, kieltämään puoleita ja pahimmoillaan äänestyksessä on vain yksi ehdokas, kuten nyt saksan liittokanslerin valinnassa.

    Äänestä

Gestapo on kaapattu
Asialla Putin
Eikun Wef.

Kohta kaatuu Eu jos Saksassa menee sukset ristiin.
Onneksi olkoon Suomi !
Meillä ei ole edes omaa rahaa.

Äänestä
  • Kyllä se on täytynyt olla Putin asialla.
    Ei maailmassa mikään mene vikaan ilman että se on Putinin syytä.

    Äänestä

Espanjan suuren sähkökatkoksen jälkeen tuli, kuin sattumalta, samantien julki EUn hanke koko Euroopan kattavasta sähköverkosta ja sen hallintajärjestelmästä.
"Sähköturvallisuuden" vuoksi tietenkin keskusjohtoiset sähköverkostot Brysselin kontrolliin. Paljonko saa kukin maa kuluttaa ja paljonko pitää tuottaa, mitä maksaa ja millä tavoin. Näin siis ihan vaan turvallisuuden vuoksi jää jäsenmailta vaiva omien energia-asioiden itsenäisestä päättämisestä.
Väärinhän ne päättävät kuitenkin, katsokaa nyt kuinka kävi Espanjassa!

Äänestä

Kyllä !
Edellisessä malliesimerkki Wef- aivopesusta.
Suomipoikaa yritetään jälleen kusta silmään.

Äänestä

Kun puolueita on liikaa, niin väärinhän silloin voidaan kannattaa.
Oikein kannattamisen helpottamiseksi pitää kieltää väärä mahdollisuus niinkuin Saksassa.

Äänestä

Neuvostoliitossakin äänestettiin kylissä kolhoosiin liittymisestä.
Jos päätös ei ollut yksimielinen, komissaari ilmoitti että seuraavana päivänä äänestetään uudestaan. Yön aikana olivat vastaan äänestäneet kadonneet ja yleensä toisella äänestyskerralla kaikki kannattivat kolhoosia.

Äänestä

EU on pelkkä vitsi!

Äänestä
  • Ei edes vitsi.
    Ei naurata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei toimi keskusjohtoinen demokratia Saksanmaalla.
Parlamentti ei osaa äänestää oikein ja kansakin kannattaa väärää puoluetta.
Politiikka on rikki, voiko tällainen kurittomuus levitä meillekin, ei kai sentään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu