Joe Biden ripitti Donald Trumpia ja J. D. Vancea

Yhdysvaltain entinen presidentti Joe Biden on antanut ensimmäisen haastattelun presidenttikautensa päättymisen jälkeen.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi 80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa. Biden vertaa Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa nykyhetkeä kylmäävästi maailmansotaa edeltävään aikaan, jolloin Britannian pääministeri Neville Chamberlain salli joitakin alueluovutuksia natsi-Saksan Adolf Hitlerille laajan sodan estääkseen.

– Se on nykyajan myönnytyspolitiikkaa, Biden sanoo Donald Trumpin hallinnon toimista Ukrainaan liittyen.

Trump on muun muassa linjannut laittomasti miehitetyn Krimin niemimaan jäävän Venäjälle. Hänen varapresidenttinsä J. D. Vance on puolestaan ilmaissut, että Yhdysvallat haluaa jäädyttää Ukrainassa suurin piirtein nykyiset rintamalinjat.

Bidenin mukaan Venäjän Vladimir Putin pitää Ukrainaa osana Venäjää. Hänen mielestään on ”typerää” olettaa Putinin pysähtyvän, jos tälle myönnetään joitain alueita osana mahdollista rauhansopimusta.

– En vain ymmärrä, miten jotkut ajattelevat, että jos annamme diktaattorin ja gangsterin ottaa merkittäviä osia hänelle kuulumattomasta maasta, hän tyytyy siihen. En vain ymmärrä.

Samassa yhteydessä Biden kertoo pelkäävänsä, että myös Venäjän rajalla sijaitsevat Nato-maat saattavat taipua Putinin tahtoon, jos Ukraina päätyy luovuttamaan alueitaan.

Kaikki meni

Paitsi Ukrainan suhteen, Bidenilla ei ole Trumpin hallinnosta muutenkaan juuri mitään myönteistä sanottavaa. Entinen presidentti sanoo BBC:lle seuraajansa pilanneen Yhdysvaltojen talouden ja vaikutusvallan maailmalla.

– Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Millainen presidentti puhuu tuolla tavalla? Me emme ole sellaisia, Biden kommentoi Trumpin puheita Panaman, Grönlannin ja Kanadan valloituksesta.

Biden jakaa länsimaiden suuren enemmistön ajatukset Trumpista ja Vancesta.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Biden ei sano itse enää mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu