24v, ei työkokemusta, APUA!

Anonyymi-ap

Elikkäs nuoruudessani sairastuin pahasti mielenterveysongelmiin, joiden takia olen ollut poissa työelämästä koko aikuisikäni. Elämässä kulkee nyt paljon paremmin ja olen vihdoin päässyt sellaiseen kuntoon, että sairaudet on selätetty ja olisi ajankohtaista hankkia töitä. Ongelmani on, että olen jo 24-vuotias ja CV’ssäni työkokemuksen kohdalle on kirjattu ainoastaan 5 kuukautta kestävä työkokeilujakso, jonka tein lähimarketissa viime vuonna. Työkokeilusta jäi tosi hyvä fiilis. Sain kehuja pomolta ahkeruudestani, asiallisesta käytöksestä ja vuorovaikutustaidoistani. Haluaisin tulevaisuudessa työllistyä juuri kaupan alalle.

Olen miettinyt merkonomin koulutukseen hakeutumista, jos se parantaisi mahdollisuuttani työllistyä. Suoritin lukion noin puolitoista vuotta sitten rimaa hipoen ja minulle on jäänyt opiskelusta tosi paha maku suuhun. Koen että oppiminen on haastavaa ja aivoni ovat jotenkin hitaat, mutta olen kuullut että merkonomikoulutus ei olisi mistään hankalimmasta päästä. Toisaalta mietin, että onko koulutuksella väliä, jos on hakeutumassa perus hyllytys tai kassa hommiin. Kun olin työkokeilussa, niin esim kenelläkään työkavereistani ei ollut mitään koulutusta alalle. Minulla on lukiopohja, joten opinnot kestäisivät ehkä kaksi vuotta. Toisaalta silloin olisin 26-v ilman työkokemusta, eli onko tässä järkeä. Tällä hetkellä oikeastaan haluaisin vain töihin.

Olen hakenut töitä nyt noin 7 kuukauden ajan. Työnhaku on ollut aika hidasta, sillä asun vanhempieni luona, pienellä paikkakunnalla, huonojen bussiyhteyksien päässä, joten olen joutunut karsimaan paljon mahdollisia töitä. Hakemuksia on tullut laitettua vasta noin 40. Mainittakoon vielä, että olen muuttamassa tässä kuussa paljon parempien yhteyksien päähän. Toivon, että muutto parantaisi mahdollisuuttani työllistyä!

Mitä tekisitte minun tilanteessani? Onko merkonomin koulutus turha? Kaupan ala on ainoa ala joka minua tällä hetkellä oikeastaan kiinnostaa. Olen hakenut myös kahvilatyöntekijöiden paikkoja. Siivous ei onnistu, koska en omaa ajokorttia. Miten selitän työkokemuksen puutteen CV’ssä? Onko se hirveä red flag työnantajalle, jos mainitsen lyhyesti, että selätin sairauden, minkä takia en ole ollut töissä, mutta olen nyt täysin työkykyinen Onko täällä muita, jotka ovat samassa tilanteessa?

Olo on jotenkin vähän toivoton. Olen ihan tavallinen perusterve nainen, jolla paljon haluja ja motivaatiota työntekoon. Olen rauhallinen, asiallinen, ystävällinen, luotettava, vastuuntuntoinen ja rehti. Pelkään että työttömyys pitkittyy kovin ja syrjäydyn vielä lisää. Onko joku teistä työllistynyt myöhään elämässä?

Kaipaan vertaistukea ja apua!

25

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Välttämättä monellakaan nykynuorella ei ole 24 vuoden ikään mennessä mitään mittavaa työkokemusta. Toki moni heistä on opiskellut paljon siihen mennessä, mutta silti. Pidetään välivuosia, reissaillaan, etsitään itseä ja mitä muita muotitermejä laiskottelulle onkaan. Minusta se ei ole ihmisessä mitenkään huono piirre, että selättää sairauden. Tässä mielessä sinulla on siis erittäin hyvä syy "CV-aukolle". Mikäli saat työkokemusta lisää, olipa se mitä tahansa, on se osoitus terveydestäsi ja halustasi tehdä parhaasi. Sitä tuskin kukaan olankohautuksella sivuuttaa, kun työhakemuksia käy läpi.

      • Anonyymi

        Kiitos kommentista! Olenkin miettinyt jos rehellisesti parilla lauseella hakemuksessa selitän syyn aukkoon. Kai se rehellisyys maan perii. Olen tosiaan kaupan alalle laitellut hakemuksia, mutta yleensä samaan paikkaan tulee useampi sata muuta hakemusta. Kai ne minut aika nopeasti pois karsii, kun huomaavat kokemuksen puutteen… Hakemukseni ja CV’ni ovat kuitenkin asialliset ja olen saanut palautetta ammattilaiselta, että ne näyttävät hyviltä. :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaupan alalla paljon suurempi no-no on epärehellisyys, ei sairauden selättäminen.

    • Anonyymi

      Hae työvoimapalvelijaksi, vaikka olet ylipätevä ko. tehtävään. Heillä ei tarvitse olla työkokemusta, koska he eivät tee työtä.

    • Anonyymi

      Itse kyllä hommaisin jonkun koulutuksen. Ettei tule vaikutelma ettei sinulla ole pitkäjänteisyyttä. Joku merkonomikoulutus antaa pohjan myyntialalle kuitenkin. Vaikka työ opettaa, niin ne perusasiat alalta pitäisi hankkia jostain ennen kuin pääsee alalle. Oppisopimus voisi olla hyvä vaihtoehto. Ja joku yleissivistys on oltava. Jos on hyvä kielissä niin se on myös valtti.

      • Anonyymi

        Olenkin miettinyt merkonomikoulutusta. Olen vain kuullut monelta että kaupan alalle koulutusta ei tarvita. Kassatyönkin oppii kuulemma päivässä.

        Ap.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olenkin miettinyt merkonomikoulutusta. Olen vain kuullut monelta että kaupan alalle koulutusta ei tarvita. Kassatyönkin oppii kuulemma päivässä.

        Ap.

        Jos on ollut 3 vuotta opiskelemassa niin kyllä sillä parempi mahdollisuus on saada työtä kuin se ettei ole mitään käryä mistään. Ei edes yleissivistystä. Onhan siinä 3 v aikana osoittanut pystyvänsä omaksumaan uutta ja pystyvänsä suorittamaan jotain loppuun. Jos ei ole mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta niin työnantaja voi tulkita sen heikkolahjaisuudeksi tms koska ilman koulutusta ei vaan enää pääse mihinkään työhön. Jos työnantaja miettii että osaatkohan numeroita tai englantia kun ei ole arvosanaa mistään. Ja jos samasta työstä kilpailee merkonomi täysin kokemattoman ja kouluttamattoman rinnalla niin kummankoahan työnantaja valitsee? Semmoinen ei vie mihinkään että vain odottaa, että joku palkkaa. Käytä aika hyväksesi ja tee jotain koska se 3 vuotta kuluu enivei olit koulussa tai odottamassa epärealistisesti että joku ottaisi sinut töihin ilman osaamista. Toinen vie eteen päin, toisessa aika menee hukkaan.

        Merkonomipuolen opinnoissa on pakollinen harjoittelu, joka ainakin tyttärelleni avasi vakituisen ja hyvän työn huonekalujätin palveluksessa. Onhan myyntityö muutakin kuin kassalla olemista.

        Olet niin nuori että ehdit tehdä vielä vuosikymmeniä töitä. Koulut ensin. Sitten kun alkaa työ kyllästyttää eikä se tarjoa haasteita, alkaa ehkä kaivata lisäoppia ja korkeampaa palkkaa ja parempaa työtä. Mieli muuttuu monta kertaa. Mut oikotietä ammattiin ei ole.

        Olen tosiaan käynyt vain aikuislukion, jota kävin 5 vuotta. Olen oppilaana aika lahjaton. Lukiokin meni rimaa hipoen. Äidinkieli ja englanti on vahvuuksiani. Jännitän tosi paljon kouluun menoa, sillä omaan lieviä oppimisvaikeuksia. Haluaisin kuitenkin yrittää! :) Olen myös selaillut avoimia työvoimakoulutuksia, mutta ehkä toi merkonomi koulutus on parempi.

        Harjoittelut minäkin näkisin hyödyllisinä. Siinä voisi saada jalkaa oven väliin ja tietty CV’seen vähän jotain ekstraa. Kiitos vielä sinullekin kommentistasi! :)

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Olenkin miettinyt merkonomikoulutusta. Olen vain kuullut monelta että kaupan alalle koulutusta ei tarvita. Kassatyönkin oppii kuulemma päivässä.

        Ap.

        Kassatyötä ei opi päivässä. Jos ei ole mitään kokemusta on aivan normaalia että sen oppimiseen tarvitaan aikaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on ollut 3 vuotta opiskelemassa niin kyllä sillä parempi mahdollisuus on saada työtä kuin se ettei ole mitään käryä mistään. Ei edes yleissivistystä. Onhan siinä 3 v aikana osoittanut pystyvänsä omaksumaan uutta ja pystyvänsä suorittamaan jotain loppuun. Jos ei ole mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta niin työnantaja voi tulkita sen heikkolahjaisuudeksi tms koska ilman koulutusta ei vaan enää pääse mihinkään työhön. Jos työnantaja miettii että osaatkohan numeroita tai englantia kun ei ole arvosanaa mistään. Ja jos samasta työstä kilpailee merkonomi täysin kokemattoman ja kouluttamattoman rinnalla niin kummankoahan työnantaja valitsee? Semmoinen ei vie mihinkään että vain odottaa, että joku palkkaa. Käytä aika hyväksesi ja tee jotain koska se 3 vuotta kuluu enivei olit koulussa tai odottamassa epärealistisesti että joku ottaisi sinut töihin ilman osaamista. Toinen vie eteen päin, toisessa aika menee hukkaan.

        Merkonomipuolen opinnoissa on pakollinen harjoittelu, joka ainakin tyttärelleni avasi vakituisen ja hyvän työn huonekalujätin palveluksessa. Onhan myyntityö muutakin kuin kassalla olemista.

        Olet niin nuori että ehdit tehdä vielä vuosikymmeniä töitä. Koulut ensin. Sitten kun alkaa työ kyllästyttää eikä se tarjoa haasteita, alkaa ehkä kaivata lisäoppia ja korkeampaa palkkaa ja parempaa työtä. Mieli muuttuu monta kertaa. Mut oikotietä ammattiin ei ole.

        Monilla on jo monta tutkintoa takataskussa vaan ei töitä tipu.

        Jopa akateeminen työttömyys on Suomessa massiivista.

        Hälinät opiskelun autuaaksi tekevästä voimasta ja työnäkymistä jotka muka paranevat opintojen kautta voi heittää roskiin. Se millä periaatteilla Suomessa ihmisiä rekrytoidaan oikeisiin töihin on hyvin mysteerinen prosessi. Meillä Petri piriset ja Sirpa laamaset pääsevät töihin, mutta normaalit ja jopa korkeasti kouluttautuneet eivät saa töitä.

        Näin ollen aloittajan NS "mielenterveyshäiriöt" ovat rekrytoinnissa työllistymistä edistävä ominaisuus, ei suinkaan este työlistymiselle.

        Antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä ja psykopatiasta saa plussapisteitä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen tosiaan käynyt vain aikuislukion, jota kävin 5 vuotta. Olen oppilaana aika lahjaton. Lukiokin meni rimaa hipoen. Äidinkieli ja englanti on vahvuuksiani. Jännitän tosi paljon kouluun menoa, sillä omaan lieviä oppimisvaikeuksia. Haluaisin kuitenkin yrittää! :) Olen myös selaillut avoimia työvoimakoulutuksia, mutta ehkä toi merkonomi koulutus on parempi.

        Harjoittelut minäkin näkisin hyödyllisinä. Siinä voisi saada jalkaa oven väliin ja tietty CV’seen vähän jotain ekstraa. Kiitos vielä sinullekin kommentistasi! :)

        Työvoimakoulutukset eivät ole koulutuksia. Ne ovat kusetusta.

        Työvoimakoulutus on työnantajille masinoitu keino teettää palkattomilla orjilla urakkaluonteisia töitä ilmaiseksi "koulutuksen" verukkeella. Työttömiä huijataan koulutuksen verukkeella tekemään urakkaluotoiset työt ilmaiseksi luvaten että sitten kun olet koulutuksen läpikäynyt, seuraa työpaikka. Kun urakka on saatu päätökseen ja luvattujen työsopimusten allekirjoittamisen aika tulee, ilmoittavat työnantajat ettei nyt olekaan tarvetta työvoimalle. Yleensä työvoima koulutuksia hyväksi käyttävien työnantajien työllistämishaluttomuus pistetään työvoimakoulutuksessa olleen työttömän heikon osaamisen piikkiin. Ku ei se vaan osaa koska on tyhmä ja oppimishäiriöinen mielisairas monivammainen hidasälyinen paska. Ei ole oppinut mitään koulutuksessa. Tietenkään ei ole oppinut koska mitään koulutusta ei ole ollut, eikä kukaan ole opettanut mitään.

        Poliitikkomme yhdessä työnantajien kanssa muodostavat tällaisen unholy alliancen. Tavalliset työtä ja toimeentuloa vailla olevat ihmiset ovat niitä joita kusetetan mennen tullen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen tosiaan käynyt vain aikuislukion, jota kävin 5 vuotta. Olen oppilaana aika lahjaton. Lukiokin meni rimaa hipoen. Äidinkieli ja englanti on vahvuuksiani. Jännitän tosi paljon kouluun menoa, sillä omaan lieviä oppimisvaikeuksia. Haluaisin kuitenkin yrittää! :) Olen myös selaillut avoimia työvoimakoulutuksia, mutta ehkä toi merkonomi koulutus on parempi.

        Harjoittelut minäkin näkisin hyödyllisinä. Siinä voisi saada jalkaa oven väliin ja tietty CV’seen vähän jotain ekstraa. Kiitos vielä sinullekin kommentistasi! :)

        Höpö löpön sulla mitään oppimishäiriöitä ole.

        Sinullakin on ollut vain opettamishäiriöisiä opettajia elämässäsi.

        Opettajat jotka eivät joko osaa opettaa, tai sitten eivät halua opettaa, pistävät oman kykenemättömyytensä opiskelijan "oppimishäiriöiden" piikkiin.

        Toki oikeitakin oppimishäiriöitä on olemassa. Mutta sellaisen henkilön kirjoitustaito ja verbaalinen ulosanti ei ole noin täydellistä kuin sinulla.

        Lopeta typerä itsekritiikkisi. Ketään ei auta että etsit syitä itsestäsi ongelmille jotka ovat yhteiskunnan/ sosiaalisen kulttuurin sinulle aiheuttamia.

    • Anonyymi

      Lue suoraan tradenomiksi, jos olet ylioppilas. Merkonomikoulutus on aika turha nykypäivänä, koska on amispohjainen. Ja merkonomikoulutus ei tod. Ole helppo, koska sisältää kirjanpitoa ja kauppamatematiikkaa, kieliä ja atk-ta.

      Terv. Yo-merkonomi v.1995

      • Anonyymi

        Eikös merkonomiopinnoissa saa valita, että meneekö ns. kirjanpitopuolelle vai asiakaspalvelupuolelle? Matematiikassa onneksi olen hyvä ja englannin kieli sujuu jotenkuten.

        Ap.

    • Anonyymi

      Ei. Koska merkonomi oli ainakin ennen koulutus virkapuolen toimistohommiin, ei siis mihinkään kaupan töihin. Yleensä toimistohommissa on jotain talouspuolen töitä. Lisäksi opiskellaan kymmensormijärjestelmä ja tekstinkäsittelyä. Näitä hommia hakee nykyään ekonomit, tradenomit ja merkonomit. Korkeakoulutettujen työttömyys on korkeaa nyt, joten hakijoita per paikka noin 300 henkeä. Kaupan hommiin et tarvitse merkonomin tutkintoa ellet halua esimieheksi. Merkonomien palkat alkaa 2400 eurosta ja loppuu noin 3 300 euroon.

    • Anonyymi

      Kannattaa katsella erilaisia työpaikkailmoituksia ja katsoa mitä niissä vaaditaan. Saat vähän kuvaa asiasta.

    • Anonyymi

      EI tuolla ole mitään väliä. Itse sain ensimmäisen työpaikkani vasta yli 30-vuotiaana. Töissä olen olllut jo yli 10 vuotta.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mukavaa! Miltä alalta sait? :)

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukavaa! Miltä alalta sait? :)

        Työllistämisyhdistyksessä pajaohjaajana.

    • Anonyymi

      Sairausasioista sen verran. Työnantaja ei saa niistä kysyä, eikä kannata niistä puhua ellei kysytä.

      • Anonyymi

        Kannattaako sairaudesta mainita kuitenkin lyhyesti hakemuksessa tai CV’ssä? Haluaisin kovin antaa pätevän syyn työnantajalle, siitä miksi olen ollut poissa työelämästä. Voisinkohan kirjoittaa esim: ” Työkokemuksen puute johtuu sairaudesta, jonka olen selättänyt ja josta olen toipunut täysin. Nyt motivaationi on korkealla ja odotan innolla työelämän haasteita ja sitä, että pääsen näyttämään osaamistani työelämässä!”

        Onko ihan turhaa/tyhmää? :-D

        Olemattomista sairauksista on helppo toipua täysin vain oman tahdon voimalla.

    • Anonyymi

      On turhaa. Työhonottotarkastuksessa voit sitten puhua jos sinua vaivaa. Muista, että monessa paikassa pitää sellainen läpäistä ennenkuin voit aloittaa työt. Hyvää työuraa sinulle 🩷

      • Anonyymi

        Kiitos kommentista!

    • Anonyymi
      UUSI

      Et sinäkään "mielenterveyshäiriöiden" vuoksi ole ollut työtön. 😄 Olet ollut työtön koska Suomessa ei ole työvoimapulaa ja tarjolla on ainoastaan mainitsemiasi työkokeiluita ja muita hyväksikäyttö"työsuhteita".

      Kukaan ei ole myöskään vailla työkokemusta siksi koska "on opiskellut" tai koska "on halunnut reissata" tai "etsiä itseä" saati "laiskotella". 😂

      Opiskelijat ovat kautta aikain tehneet töitä opiskelujen ohessa ja itseään voi etsiä siinä samalla kun tekee töitä ja tienaa. Reissaminenkin rahoitetaan yleensä työnteolla ansaituilla rahoilla joten sekään ei ihan päde syyksi miksi työkokemusta ei ole. Töitä voi tehdä kaikkien näiden itsensä etsimis- ja opiskeluprojektien ohessa.

      Siis silloin kun töitä on tarjolla.

      Työkokemuksen puute johtuu vain ja ainoastaan työllistämishaluttomista työnantajista.

      Ei sun olisi tarvinnut tekeytyä "mielenterveyshäiriöiseksi" saadaksesi alibin työttömyydellesi. Työttömyys johtuu vain ja AINOASTAAN työnantajista jotka kieltäytyvät palkkaamasta työvoimaa. Se on ainoa syy miksi ihmiset ovat työttömiä. Se on ainoa syy miksi nuorille ja monille jo ikääntyneillekään ei ole kertynyt työkokemusta. Työkokemusta kertyy ainoastaan sillä, että on oltava työnantajia jotka viitsivvät vaivautua palkkaamaan ihmisiä töihin huutavaa työvoimapulaansa tilkitsemään. 💡

      Kaikesta päätellen Suomen työnantajilla ei ole työvoimasta pulaa koska työllistämishaluja ei ole löytynyt vuosikymmeniin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe