En pysty kuin

Voimia ja uskoa parempaan tulevaan sinulle. Olen itse aivan samassa tuskassa, miten voi ihmistä sattuakin näin kovaa. En kyennyt tänään töihin, en ole syönyt mitään ja tupakkaa menee ketjussa. Itsetunto on nollassa, ajatukset pyörii vain siinä miksi ei kelvannut. Ja hänellä on jo joku toinen elämässään... minäkin tein kaikkeni ettei kaikki olisi vielä ollut ohi, mutta kaikki valui käsistäni. Nyt en jaksa oikein enää itkeäkään, on vain kamalan paha olla.

Niin. Itsellä täysin sama tilanne. Mies ei jaksa, eikä halua enää edes yrittää. Mekin olemme eronneet kerran aiemminkin. Nyt tämä on lopullista. Vaikka sattuu ihan mielettömästi, enkä uskalla oikein edes ajatella koko asiaa etten hajoa tähän olotilaan, niin tavallaan tiedän että ehkä näin on parempi.. Parempihan se on, jos en pysty häntä kerran tekemään onnelliseksi, lähteehän hän jo toisen kerran luotani. Sattuu, sattuu ja sattuu. Enkä itsekään usko enää ikinä kelpaavani kellekään. En todellakaan. Saisin ehkä yhden illan juttuja, mutta rakkautta en tule koskaan enää kokemaan, olen siitä täysin varma. Aika paljon sanottu 21-vuotiaalta, mutta tunne on sellainen.. Minussa ei ole mitä rakastaa, siksi mieskin otti ja lähti. Yhtä hyvin siis voisi vetää ranteet auki ja jäädä lammikkoon makaamaan.

täällä sama tilanne,ero tuli pari viikkoa sitten,eikä tuska ota laantuakseen.tulevaisuus näyttää niin merkityksettömältä.olen henkisesti ja fyysisesti aivan loppu.

Itsekin tulin jätetyksi kaksi kuukautta sitten. Mies ei vaan halunnut enää seurustella. Ensimmäinen kuukausi meni kuin sumussa, itkin älyttömästi, en syönyt kunnolla, vedin tupakkaa ketjussa, join enkä jaksanut tehdä elämälleni mitään. Lopetin kaikki harrastuksenikin kun tuntui etten jaksanut/voinut niihin mennä.
Toinen kuukausi on ollut yhtä vaikea, tosin välillä olen jo lakannut toivomasta että hän vielä joskus haluaisi olla kanssani. Tiedän et tuskani pitkittyy jos pidän toivoa yllä mutten osaa tehdä muutakaan. Se rauhoittaa oloani edes vähän. Yhtään tällaista eroa en toivo enää ikinä kokevani, eikä toisella ole edes aavistustakaan siitä mitä on minulle tehnyt tai miltä musta tuntuu. Ylpeyttä on kuitenkin sen verran jäljellä etten halua paljastaa hänelle pahaa oloani.

jos on toinen ero jo niin kai ne antaa jonkin suunnan teidän suhteesta? eli anna ajan mennä ja sitten keskity uusiin haasteisiin, uskon että kesä tässä avaa sinun sydämen ja rakkautesi saa uusia tuulija. Elämä ei lopu yhteen suhteeseen tai ihmiseen, uusia on aina kuitenkin.Ei tietty samanlaisia mutta erillaisia.

Minut puolestaan jätettiin reilu kuukausi sitten eikä päivääkään ole mennyt ilman itkua. Ero tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, lähes 3 v heitettiin menemään tuosta noin vaan. Vain mies pystyy moiseen. Kesälomakin tuntuu kuluvan aivan hukkaan kun ei osaa iloita mistään, ei ainakaan muutamaa hetkeä pidempään kun kaikki surkeus taas jo palaa mieleen. Tällä hetkellä tuntuu vain pohjattoman yksinäiseltä enkä voi käsittää miten enää ikinä voin tavata ketään ja varsinkaan luottaa enää keneenkään. Ei tässä iässä (vajaa 30) jaksaisi enää aloittaa alusta ja pettyä jälleen kerran tunnevammaisiin miehiin. Turha kai mainita että yhden illan jutut eivät TODELLAKAAN kiinnosta, been there done that. Voi helvetti tätä kurjaa elämää!

Meillä lähes 13 yhteistä vuotta. Lisänä 2 lasta. Ero tuli viikko sitten. Sama tuska kuin teilläkin, rakastin, rakastan ja tulen aina rakastamaan. Ja tuska vielä lasten puolesta. Lapset jumaloivat isäänsä, eivät tiedä vielä mitä on tapahtunut, kun saman katon alla edelleen asutaan, en oikein tiedä miten asian edes selittäisi.Kyllä he jotain aavistavat, kyselevät miksi äiti on niin surullinen. Toistaiseksi en ole pystynyt mitään kertomaan, sanonut vain että aikuisten asiat harmittaa. Mutta kohta on pakko yrittää selittää jotenkin, kun isän muutto on edessä. Mutta mitä voin kertoa??? Isä löysi uuden rakkaan ja perhe unohtui saman tien, sitä en voi lapsille sanoa. Kun saisi edes itselleen ajatukset selviksi kaiken tämän tuskan keskellä...

Tuntui oikein pahalta kun luin tarinasi. Itsellä aivan samanlainen tilanne. Olen myös seurustellut kaksi vuotta. Mieheni on pettänyt minua viimeisen vuoden lähes säännöllisesti erinäisten naisten kanssa. Sydämeni särkyy aina kun kuulen uudesta naisesta. Olen rikki. Suhteessamme on myös väkivaltaa, mutta rakastan miestäni liikaa jättääkseni hänet. Olen myös useasti miettinyt itsemurhaa, mutta tiedän kuinka paljon se satuttaisi sukulaisiani (enoni teki itsemurhan n.5 vuotta sitten). Sukulaiset ovat lähes ainoa syy siihen miksi olen yhä elossa.
Tiedän miltä tuntuu kun on valmis tekemään toisen eteen mitä vain, mutta toista ei kiinnosta se lainkaan.
Mieheni kohtelee minua erittäin huonosti. Kunnioittaa minua yhtä vähän kuin kissa hiirtä. Hän pitää minua kuin koiraa pienessä talutushihnassa ja lähes kaikki on minulta kiellettyä.
Kaikesta siitä huolimatta rakkauteni on niin vahvaa, etten pystyisi ikinä kuvittelemaan eläväni ilman häntä.
Olen menettänyt uskon itseeni ja tulevaisuuteeni mieheni jatkuvan haukkumisen ja kritisoinnin takia. Tunnen olevani yksin menetettyäni kaikki ystäväni suhteemme myötä. En tiedä kuinka jatkaa. Toivoisin löytäväni ihmisen jolla on saman tyyppisiä asioita takana, jotta olisi edes joku jolle puhua. Sellaisen ihmisen löytäminen on vain liian työlästä. Koitan elää päivä kerrallaan ja koittaa jaksaa. Ehkä jonain päivänä päivä paistaa risukasaankin.

Minut jätettiin reilu kuukausi taakspäin..Miehelläni ja minulla on kaksi lasta,joten tilanne on aika kaaottinen.Mieleni tekisi olla tekemisissä,mutta toisaalta taas en...Perjantaina meni naimisiin uuden naisystävän kanssa! Kävelin kaupalle kun huomasin sydämiä tienposkessa! Jaksan kuitenkin vaikka mikä tulisi!Lasten takia.Voimia kaikille.-Se mikä ei tapa,vahvistaa!-