Miksi ei ole kerrottu heidän henkilöllisyyttään? Monet haluaisivat heitä haastatella.
Oliko ne Malmin sairaalan raiskarit geegereitä?
Anonyymi-ap
13200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Siksi kun he ahdistuisivat ylenpalttisesta medianäkyvyydestä. Heitä kuuluu käsitellä hellävaroen, koska ovat vieraan kansan jäseniä.
Syyttäjä pitää Helsingin Malmin sairaalan lähistöllä tapahtunutta syytettyä joukkoraiskausta eräänä uransa erikoisimmista tapauksista.
Julkisuudessa paljon kohua herättänyt joukkoraiskaussyytteiden hylkääminen ei ollut täysi yllätys, toteaa aluesyyttäjä Elina Hyppönen.
Hyppönen kertoo, että yleensä seksuaalirikoksissa uhrin kertomus muodostaa näytön ytimen. Tässä tapauksessa tilanne oli toinen.
– Nyt kertomus oli niin repaleinen, sillä hän ei muista tapahtumia, hän kertoo.
Hän kehuu, että tapaus oli kuitenkin hyvin perusteellisesti tutkittu. Näytön ytimen muodostivat videotallenteet ja eri osapuolten kertomukset.
– Kaikki saatavilla olleet kivet on käännetty, hän toteaa.
Tapauksessa voimakkaan humalatilan vuoksi sairaalaan tuotu 17-vuotias tyttö oli tutustunut sairaalan odotustilassa miesseurueeseen, lähtenyt heidän kanssaan sairaalan läheiseen metsikköön ja ollut eri tavoin heidän kanssaan yhdynnässä. Yhdynnät olivat välissä keskeytyneetkin vartijan tullessa tarkastamaan pusikon. Myöhemmin hätääntynyt tyttö tavattiin sairaalan lähistöltä, jossa hän kertoi joutuneensa ryöstetyksi ja raiskatuksi.
Lue myös: Näin oikeus perusteli Malmin raiskaussyytteiden hylkäämistä
Kohu oli poikkeuksellinen, mutta niin tapauskin
Tapauksen saama julkinen huomio oli hänen mukaansa kuitenkin poikkeuksellista. Hyppönen katsoo, että osaltaan taustalla on tapauksen käsittely mediassa. Alkuvaiheen uutisissa tuomion perusteluja oli kerrottu vain rajallisesti.
– Hirveä kohu, kun ihmiset eivät lukeneet tuomiota ja ovat vain lehtijuttujen varassa, Hyppönen toteaa.
Hänestä tapaus on silti erityislaatuinen. Yleensä Suomessa raiskaaja käyttää hyväkseen esimerkiksi baari-illan jälkeen sammuneen tiedotonta tilaa tai väkivaltaa käyttämällä tai sen uhalla raiskaa toisen henkilön. Malmin tapauksessa tilanne oli toinen. Toisilleen vieraat tyttö ja miehet olivat kohdanneet sairaalassa ja ilmeisesti yksissä tuumin poistuneet rakennuksesta, jonka jälkeen syytetty raiskaus tapahtui.
– Tämä lähtökuvio, miten tähän tilanteeseen on ylipäänsä päädytty, on erikoinen, Hyppönen sanoo.
– Tämä on ehkä urani erikoisin seksuaalirikosasia.
Ovat ukrainalaisia.
Mutta ne lapsiaan vuosikausia raiskaavat ovat ihan kotimaisia lestoja. Tekonsa jälkeen pyytävät jumalaltaan anteeksi ja jatkavat sen jälkeen samaa rataa.
Matuja tietenkin. Pitäähän matujen saada raiskailla suomalaisia lapsia.
Ukrainalaisia rintamakarkureita. Ilmiannnettava Zelelle!
Kuolema ukroille.
Kotoutuskoulutuksessa täytyisi mainita se, että jos humalainen suomineito tulee roikkumaan käsivarteen ja tuputtaa itseään, niin sitä ei pidä ottaa todesta. Humalaiset naiset kuuluvat suomalaiseen perinnekalustoon ja ne voi tyrkätä pois lähettyviltä.
Muuten siitä ei hyvää seuraa!
Nainen itse halusi seksiä ja sitä sai. Ei pidä aina valittaa. Oikeuskinn totesi syytteet vääriksi todisteiden perusteella.
Opettakaa tyttölapset tavoille, ettei ihan jokaisen miesporukan kanssa mennä puskaan naimaan.
Taisi olla valkolaisia käyneet vaan ahkerasti Malmin solariumissa.
Siis Afrikassa Kela tuetuilla lomillaan
Ei kerrota, koska ei tapahtunut mitään.