Orpon ja Purran oikeistopolitiikka on niin tuhoisaa ja vääristynyttä sekä köyhällistö- ja työläisvihamielistä että heikompia hirvittää.
Vallassa on vihatuin hallitus vuosikymmeniin
Anonyymi-ap
49270
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Minkäpä sille teet, jos hallitus pysyy pystyssä. Hirvitys voi hellittää vasta 2027.
Tingitään vielä lisää Perussuomalaisten kannatuksesta. Riikka Purran lausunnot on jo hieman pehmentymeet eli tingitään vielä lisää.
Suomen lammaskansalla on aina sama alistunut "minkäpä tälle voi" asenne.
Siksi tämä maa ei menesty ei kasva.
Minkäpä luulet muuttuvan?
Itsetarkoituksellinen köyhien kyykytys eri muodoissaan vähenee tai loppuu. Ulkopolitiikka ennallaan, niin pitääkin.
Taidat nähdä unta, toki haaveilu ja ylipäätään unelmointi on hyväksi.
Kerro siis helppotajuisesti, miksiesimerkiksi lapsiperheköyhyyden tarkoituksellinen lisääminen eli tulevien rikollisten tuottaminen on kasvun kannalta välttämätöntä.
Miksi? Sinä haaveilet, en minä.
Sitähän minäkin, että et osaa sanoa.
Maailman pelastus hallitusta odotellessa. Ei Suomen.
Mikä maailman pelastus? Mitä hallitusta odotellaan? 😮
2027.
Tuo kertookin aika paljon vihavasemmistosta…
Monesko kalja menossa öyhöttäjä?
Mikä hemmetin vihavasemmisto? EI OLE MITÄÄN VIHAVASEMMISTOA, on vain vihaoikeisto!
Vihavasuri tuli laskettelemaan luikuria.
Me rakkausvasemmistossa syleilemme ja suutelemme sinut kiltiksi ja rauhalliseksi, kun vain saamme kiinni! Oletko valmis rakkausryöppyyn? 😘 🥰🤗
Miksi te valehtelette käytännössä aina?
Vihatuimmuus on päivänselvä kun ei demarityyliin jaeta holtittomasti rahaa työnvieroksujille !
Bile-Sanna konsultoimaan tuhlauskohteiden löytämisessä!
Saatoitte muuten jakaakin. On näkynyt vihjeitä siihen suuntaan, että jättiveroalen saajaryhmässä voidaan jopa vähentää työntekoa nykyisestä. Erityisesti lääkärit, joiden piti olla niin ahneita, että lisäävät työmääräänsä. No eivät, vaan antavat aikaa perheelleen ja itselleen tulojen pysyessä silti loistavina.
eikö raha kannusta?
Oletko taas kiskonut kaljaa aamuun asti?
OrpoPurran oikeistohallitus velkaannuttaa Euroopan pahiten ja Suomen historian eniten, työllisyyskehitys myös Euroopan huonoin ja työttömyys saatu vajaassa 2 vuodessa Euroopan korkeimmaksi.
Konkurssit korkeimmat 30-vuoteen, nuorten pitäaikaistyöttömyys 20-vuoteen ja palkansaajien verotus korkeinta 10-vuoteen.
Suomen historian työläisvihamielisin hallitus 1930-luvun jälkeen ja ennätyksellinen köyhien kyykytys.
Kannustaahan se ihan selvästi. Kun saa saman ison rahan vähemmällä työllä, miksi tehdä enemmän?
Näytöt on annettu, ei jatkoon 👎
Nehän on pellejä
Jee
Vasemmiston viha vain kertoo, että hallitus tekee jotakin oikein.
Todella paljon on vasemmistoa Suomessa kyllä sitten nyt, kun hallitusrintaman kannatus on 39 %.
SDP kommunistisiipi vihaa kaikkea mikä on demokratian mukaista. SDP:ltä on kiellettävä demokratia sanan käyttö.
Siirryttiin Purran petosjytkypersuista SDP:en.
Persut ei tiedä demokratiasta hevon v*ttua!!
Kommunisti persettikö sieltä huutelee kun ei Kelan kortti enää toimi ?
Siirryttiin Näkkäläjärvien kissantappojytkynatseista sitten rKP:hen.
Purran persut mahdollisti Orpon kokoomuksen äärituhoisan EK-Häkämiespolitiikan.
EKokoomusmafia vallassa ja jälki sen mukaista.
Bad
RKP knullaa hyvin mukana.
SAK:SSA RAavitaan munijaan eikä välitetä
Vallassa on vihatuin hallitus vuosikymmeniin
Äännestäjät äänesti, kun vihatun naishallituksen ilmastoja bile pontikka ei maistunut
Kyllä moni muukaan ei tykännyt edelisen hallituksen toimettomuudesta ja äänesti ne oppositioon.
amen!
Demarit ei välitä demokratiasta hevon v*ttua!!
Kun Antti pääsi valtaan puhui vaan kissalokista kuukausia!
sitten julkaisi omat nakukuvat
Jee
Valittajat haluavat vain lisää tukia, työtä ei halua kukaan. Ylisukupolvinen tottumus. Se on tullut jo selväksi.
Hallituksen syytä tuokin?
https://www.ksml.fi/paikalliset/5735944
On se vaan jänskä, että "demokratiaa puolustavia hyviä ihmisiä" ei kiinnosta pätkääkään Ranskan tai brittien tai sakemannien "johtajien", puhumattakaan menneestä bideestä tai ukrainan kokkelipojusta, mitätön kannatus. Ihan kuin joku kertoisi tyhmyliineille, mitä heidän pitää ajatella...
Josrain Romaniasta nyt puhumattakaan.