Onkohan kenelläkään muulla kokemusta pahaa tahtovasta parikymppisestä ystävästä? Sellaisesta kateellisesta ja itseään jumaloivasta ihmisestä, jolla on oikeastaan huono itsetunto, mutta joka luulee, että koko maailma pyörii hänen ympärillään?
Sellainen kateellinen ystävä on vihoviimeistä seuraa ravintolaankin. Jos itse tapaa ravintolassa jonkun kivan henkilön, niin tämä kateellinen ystävä on koko ajan vieressä paapattamassa, että "lähdetään jo pois, mä en jaksa olla enää täällä". Näin käy aina, jos hän ei itse ole löytänyt ensin mieluista seuraa itselleen. Mutta jos hän löytää itselleen mieluista seuraa, niin kaveri saa norkoilla yksin nurkassaan sillä aikaa, kun hän tanssii hitaita siellä ja välillä käy kysymässä "oletko löytänyt ketään ?" ihme virne naamallaan.
Sitten hänellä on tapana aina nolata kaverinsa joissakin jatkoilla tai muualla, kun kaveri on löytänyt mukavaa seuraa..hänen täytyy päästä estämään mahdollisen suhteen kehittyminen.
Itsepä en kyllä tällaisen kateellisen kanssa käy missään, missä voi tavata muita ihmisiä, ei hänen kanssaan pysty. Hän itse juoksee ympäri kaupunkia etsimässä mukavaa seuraa itselleen ja kertoo, kuinka hänen ulkonäköään on kehuttu taas ja kuinka häntä on katseltu ja flirttailtu hänelle. Kuitenkin hänen alkavat suhteensa menevät loppuun ennen kuin ovat alkaneetkaan, en tiedä miksi, muttta hänellä on tyköveto mutta ei kiinnipito. Ehkä hänen itsekkyytensä ja outo luonteensa välittyy niin nopeasti mahdollisille ihailijoille, että he päättävät poistua paikalta hyvissä ajoin. Ja ei hän halua kenellekään ystävälleen mitään ihanaa, koska häneltä itseltään puuttuu se omasta mielestään.
Sellainen kateellinen ystävä on vihoviimeistä seuraa ravintolaankin. Jos itse tapaa ravintolassa jonkun kivan henkilön, niin tämä kateellinen ystävä on koko ajan vieressä paapattamassa, että "lähdetään jo pois, mä en jaksa olla enää täällä". Näin käy aina, jos hän ei itse ole löytänyt ensin mieluista seuraa itselleen. Mutta jos hän löytää itselleen mieluista seuraa, niin kaveri saa norkoilla yksin nurkassaan sillä aikaa, kun hän tanssii hitaita siellä ja välillä käy kysymässä "oletko löytänyt ketään ?" ihme virne naamallaan.
Sitten hänellä on tapana aina nolata kaverinsa joissakin jatkoilla tai muualla, kun kaveri on löytänyt mukavaa seuraa..hänen täytyy päästä estämään mahdollisen suhteen kehittyminen.
Itsepä en kyllä tällaisen kateellisen kanssa käy missään, missä voi tavata muita ihmisiä, ei hänen kanssaan pysty. Hän itse juoksee ympäri kaupunkia etsimässä mukavaa seuraa itselleen ja kertoo, kuinka hänen ulkonäköään on kehuttu taas ja kuinka häntä on katseltu ja flirttailtu hänelle. Kuitenkin hänen alkavat suhteensa menevät loppuun ennen kuin ovat alkaneetkaan, en tiedä miksi, muttta hänellä on tyköveto mutta ei kiinnipito. Ehkä hänen itsekkyytensä ja outo luonteensa välittyy niin nopeasti mahdollisille ihailijoille, että he päättävät poistua paikalta hyvissä ajoin. Ja ei hän halua kenellekään ystävälleen mitään ihanaa, koska häneltä itseltään puuttuu se omasta mielestään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta ei heistä ystäviksi ole. Elämä kouluttaa, jos ehtii.
Noita tunareita ei tosiaankaan kannata tuttavaa pidemmälle päästää. Nähty on, muttei niitä koko elämää viitsi rinnalla pitää, kun on parempiakin tyyppejä.
On. Ja vielä kolmeseiska semmoinen. Lyhyesti homma menee näin: Tämä rouva vertaa jatkuvasti, että olenko yhä laihempi ja rypyttömämpi kuin hän, yleensä olen ollut, varsinkin nuorempana olin aika mukavassa kunnossa, kun juoksin kilpaa suomenmestaruustasolla. Silloin hän ei kirveelläkään lähtenyt kanssani ulos iltaa viettämään. No, kun en lapseni syntymän jälkeen ollutkaan laihempi kuin hän, muutenkin tukka hapsotti enkä jaksanut olla niin hirveän kiinnostunut ulkonäöstäni, niin johan hän soitteli jatkuvasti ja pyyteli bilettämään. Tyhmä esimerkki, myönnän, mutta näin kuvio on tosin aina ollut, jo lukioajoistamme asti: hän on kaveerannut mieluummin aina itseänsä vaatimattomamman näköisten ihmisten kanssa, suositumpien kanssa ei sitten millään. Että näin!
Todellisia ystäviä ovat ne, jotka rakastavat sinua ehdoitta, vertailematta ja käyttämättä sinua oman suosionsa ja paremmuutensa mittarina! Älä ole niin tyhmä kuin minä, että jäät kieroutuneeseen asetelmaan. Minä olen jäänyt liian kauaksi aikaa, vaikka emme nykyisin usein tapaakaan. Tuskinpa ainakaan tihenee vastaisuudessakaan... Kaikkea hyvää sinulle.
juuri onkin, että sellainen ystävä kaveeraa mielellään itseään huonomman näköisten kanssa. Olen törmännyt hänen kanssaan tilanteisiin, joissa ravintolassa mukavannäköiset tuttavuudet ovat tulleet meille juttelemaan, kaveriini he tietysti ihastuivat, kun hän on hyvännäköinen ja ja ehkä näiden tuttavuuksien mielestä parempi kuin minä. olemme niin erityylisiä ja erinäköisiä, eri kokoisia, erilaiset hiukset, ym. No siinä olen sitten joutunut kolmantena pyöränä katselemaan juttua illan aikana ja jos en itse ole löytänyt juttuseuraa, niin kyllä se tietysti on vähän tylsää siinä hengailla mukana. Mutta en kuitenkaan alennu sille tasolle, että alkaisin kiljumaan, että "mä haluan pois täältä, lähdetään nyt"..se ei vaan kuulu tapoihini, en ole niin lapsellinen.
Usein nämä kiinnostuneet tuttavuudet vertailevat meitä kahta katseillaan ja kyselevät kyllä minultakin jotain..ja valitsevat tämän kauniimman. Siitäkös kaverin itsetunto nousee:)no miks ei nousisi.
Mutta sitten kun on hän on pari kertaa käynyt treffeillä sitten jonkun uuden tuttavuutensa kanssa, niin uusi tuttavuuspa ei enää soittelekaan hänelle eikä halua tavata uudestaan. En tiedä mistä johtuu. Joskus ajattelen ehkä itsekkäästi, että jos tuttavuudet oisivat olleet minusta kiinnostuneita, niin he olisivat huomanneet, että kyllä se vähemmän kaunotar voi olla kiinnostava ja mukava tuttavuus myös.
Onhan noita minustakin kiinnostuneita tullut vastaan ravintoloissa ja monissa paikoissa, on ollut seurustelusuhteita ja kauniiksikin sanottu. Tuo kauniiksi sanominen on sellainen juttu, että en jaksa kertoa ystävilleni, kuinka se ja se sanoi kauniiksi minua..pidän kehut omana tietonani ja aattelen, että kauneus on katsojan silmissä. Lähinnä kuulostaisin ehkä kyseisen kaverini silmissä säälittävältä, kun koittaisin kertoa, että on minuakin kauniiksi sanottu.
Itse hän kertoo kuitenkin hyvin rohkeasti kaikki hänelle kerrotut kohteliaisuudet ja vieläpä hyvin monelle. En ymmärrä, että miksi..jos hän tietää löytävänsä seuraa, niin miksi hänen täytyy kehua jatkuvasti, kuinka kauniiksi häntä on sanottu? Ehkä epäonnistuneet alkaneet suhteet häiritsevät kuitenkin?
Mutta niin se vain tahtoo tässä elämässä olla, että nuo tuollaiset ystävät kovin onnellisia ole, he eivät soisi muille mitään hyvää ja ovat valmiita peräti pilaamaan toisten alkavia tuttavuuksia ravintoloissa, jotta se helpottaisi heidän omaa oloansa. Eivätkä itsekään löydä heistä todella kiinnostuneita henkilöitä pitempään tuttavuuteen. Tietenkin joskus heitä erehtyy lähestymään sellaiset tavallisennäköiset henkilöt, jota he sitten naureskelevat ja aattelevat, että eihän tuollainen kelpaa.
Elämä opettaa, jos opettaa, mutta itse olen pettynyt kaverini käytökseeen sen verran paljon, että hänen kanssaan en lähde ravintoloihin, konsertteihin, en minnekään, missä taas toistuu ne, että minusta ei saa kiinnostua vaan meidän pitää heti poistua ja ei hänen kanssaan uskalla mennäkään, kun ei tiedä mitä sammakoita hän päästää suustansa saadakseen nolattua minut.
Hienoa! Olet oivaltanut, ettei sinun arvosi riipu siitä, miten typerästi jotkut muut toimivat. Minä jäin pitkään siihen loukkuun, että annoin vaan tämän ns. ystäväni pompottaa. Näin jälkeenpäin tuntuu uskomattomalta, että näin annoin tapahtua, mutta jotenkin sitä vain uskoi, että no jos seuraava tapaaminen olisi parempi, jos vaikka hän olisi taas se kiva tyttö, johon tutustuin joskus lapsuudessa. Vaan eipä sitä päivää sitten koskaan tullut, enkä enää pian nelikymppisenä viitsi odotella :)
Varmasti löydät paljon mukavampia, oikeita, ystäviä. Tai ehkä tämä tyyppi, josta kerrot, kasvaa ja kypsyy tulevaisuudessa, tajuaa typeryytensä ja on sitten taas ihan hyvä ystävä. Niinkin voi joskus käydä, että ihminen todella korjaa virheensä, vaikkei tässä minun kertomassa tapauksessa niin käynytkään.
Ystävällistä :) kesää!
Jo oletus, että toinen ihminen, itsekin ei täydellinen "korjaa virheensä" kertoo säälittävästä, loppujenlopuksi toisen alistamiseen pohjautuvasta käyttäytymisestä. Siinä ihminen yksipuolisesti sanelee millainen käyttäytyminen ystävälle on sallittua ja millainen ei, muten ihan kiva ajatus, mutta kun kukaan ei meistä ole täydellinen eikä varsinkaan toisen käyttäytymismuottiin alistettavissa.
missä kunioitus kaikkia ihmisiä, etenkin ystäviä kohtaan, missä erilaisuuden sietokyky? Vai saneletko kenties itse omatakeiset ja omiin käyttäytymissääntöihisi, jotka olet luonut siis itsellesi, perustuvat käyttäytymissäännöt myös kavereillesi? Koetappa joskus hengittää ja opettele antamaan ensiksi anteeksi - itsellesi.
Vaikka joku joskus suuresti ärsyttäisikin, pohjalla lienee kuitenin vanha perustotuus.Ne virheet ja viat toisessa bongaa ja niihin huomionsa kiinnittää, jotka ovat myös itsellään. Ei siis toisia tuomita.
...varsin kiinnostava näkökanta. Ja tiettyyn rajaan asti aivan oikeinkin, minunkin mielestäni. En kuitenkaan näkisi asiaa aivan noin mustavalkoisesti. Vuosien myötä eteen saattaa tulla mutkikkaita ihmissuhteita, joissa ei kerta kaikkiaan pitemmän päälle (!) riitä se, että ainoastaan toinen osapuoli yrittää viimeiseen asti ymmärtää ja antaa anteeksi. Onnellista on, jos sinulle ei ole tullut vastaan tällaista.
Täydellisiä meistä ei kukaan ole, se on selvä ja olet siinä aivan oikeassa. Siitä ei mielestäni tosin missään vaiheessa ollut kysymyskään. Mitä tulee virheiden korjaamiseen, sitä mielestäni meistä jokaisen tulee aika ajoin miettiä, sillä jokainen meistä niitä tekee. En kuitenkaan ymmärrä, miten toive virheiden korjaamisesta liittyy toisen alistamiseen. Itse tarkoitin sen aiemmassa viestissäni viittaukseksi siihen, että koska viestissä, johon vastasin, kysymyksessä oli vasta parikymppinen ystävä, niin saattaisi olla mahdollista, että tämä iän myötä kasvaisi ja alkaisi nähdä ystävyyden ja siihen kuuluvat asiat vähän toisin.
Tottakai jokaiselle ihmiselle on sallittua käyttäytyä juuri niin kuin hän haluaa ja parhaaksi katsoo, ilman muuta. Mutta, samalla tavalla jokaisella ihmisellä on oikeus punnita, haluaako kanssaihmisenä/ystävänä/puolisona/tms. jäädä sellaiseen asetelmaan, jossa ei toistuvasti ole hyvä olla, syystä tai toisesta. Jos ei halua, niin se ei mielestäni ole toisen alistamista, se voi toki olla joissain tapauksissa liian pienistä asioista suuttumista, joka on sitten kokonaan toinen asia, tai sitten se voi olla esimerkiksi tervettä itsekunnioitusta. Jokaisella pinnan mitta, ystävyyden määritelmä, tarpeet ja odotukset jne. ovat myöskin erilaisia. Se, että kuuntelee MYÖS itseään (huomasitko, etten suinkaan sanonut aiemmassa viestissäni, että VAIN itseään), ei mielestäni ole toisen tuomitsemista. Se ei ole myöskään kunnioituksen puutetta erilaisia ihmisiä kohtaan.
Kysynkin, eikö kunnioituksen tulisi kuitenkin myös kattaa oma itse, ja toisin päin kääntäen, eikö tämän peräänkuuluttamasi kunnioituksen tulisi näkyä myös tämän ystävän käytöksessä? Itse ainakin pidän tärkeänä oikeassa ystävyydessä sitä, että molemmilla osapuolilla on siinä hyvä olla, ja että molemmat osapuolet saavat olla olemassa tässä ystävyydessä, yhtä tärkeinä, yhtä kuultuina ja yhtä kunnioitettuina. Toki eri aikoina saattaa olla, että toinen tarvitsee enemmän tukea kuin toinen, ja kenties jonkin ajan kuluttua tilanne on päinvastoin. (Mikä onkin ystävyyden ihanin asia, se, että voi luottaa toisen tukeen tarvittaessa!)
Joka tapauksessa, jotta ystävyys toimisi pitemmän päälle, mielestäni täytyy olla jonkinlainen perusluottamus. Sitä ei synny, jos ei kumpikin osapuoli koe tulevansa arvostetuksi, kuulluksi ja kunnioitetuksi. (Se on sitten kokonaan toinen asia, miksi, mistä syistä ja mistä lähtökohdista käsin kukin näitä asioita arvioi ja päätöksiään tekee.)
Nähtävästi meillä on melkoisen erilainen näkemys tästä asiasta. Hyvää jatkoa sinulle siitä huolimatta :)
Kuten täällä taidettiinkin jo aiemmin todeta, huonon itsetunnon omaavat ihmiset hakeutuvat seuraan, jossa he voivat pompotella ja suoranaisesti alistaa toista, jotta oma ego pysyisi eheänä. heidänlaisensa ei koskaan muutu, ja sinulle neuvoisinkin, kokemuksella, hakeutumaan uusien ystävien pariin. Ystävyys on tasa-arvoinen suhde, jossa kummankaan osapuolen ei pitäisi joutua miettimään asioita jota esim. sinä kirjoituksessasi toit esille. Itselläni oli hyvä ystävä, joka käyttäytyi juuri kuten sinun ystäväsi. Kuvittelin pitkään, että ne hyvät hetket, joita meillä oli, olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin hänen oikukkuutensa, mutta ennen pitkää ymmärsin, että olin hänelle kuitenkin vain kynnysmatto jonka yli kävellä koska vain. Itse annan ystävänä kaiken, ja silloin myös voin odottaa ystäviltäni samaa.