Mies huijasi 800e -lähdin

Pitkä parisuhde takana. Ollaan selvitty niin monesta asiasta. Mies jäi puoli vuotta sitten työttömäksi. Hänellä on "pöytälaatikossa" osakeyhtiö, jonka nimissä esim. auto on. Yhteiskunta katsoo hänet siis yrittäjäksi, eikä hän ole saanut mitään tukea. Hän on jotenkin riitauttanut asian, ja odottanut päätöstä.

Olen sitten laskujeni mukaan antanut hänelle 800e tämän vuoden puolella. Mies on koko ajan valitellut rahapulaansa, ja "ettei ole varaa edes ruokaan". Eilen minulle selvisi, että hän on aikoinaan ottanut työttömyysvakuutuksen, ja saanut siitä 10 000 EUROA!

Olin niin raivoissani, että hakkasin häntä käsilaukulla, keräsin kamppeeni, ja lähdin pois. Olen täysin typertynyt.

800e on minulle iso raha, mutta ei se raha niinkään. Vihaan yli kaiken kaikkia varkaita ja huijareita. Olen tarkka raha-asioistani, enkä ole koskaan huijannut tai varastanut mitään. En edes teini -ikäisenä karkkia kaupasta!

Miten joku voi olla noin röyhkeä ja kiero "omalleen"? En voisi kuvitellakaan, että kukaan esim. tuttavistani tai sukulaisistani tekisi näin. Ei kukaan kehtaisi.

Ikinä en tule saamaan euroakaan takaisin. Maksan kyllä 800e, jotta pääsen tuollaisesta kierosta luihusta eroon. Uskomaton päätös pitkälle parisuhteelle. Voisitteko te tehdä kumppanillenne näin, tai onko teille tapahtunut mitään vastaavaa?
6257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Empä jääny työttömäksi otin itte lopputilin kun on idioottien luoma järjestelmä jos käy niin huono tuuri että työterkkari on narsisti ni se pystyy estämään itsensä kuntouttamisen työsuhteessa olevalta joten onnea teille muille jotka ette narsistille munaa suostu antaa jos ei pää pysy kasassa tulee elämästä kertaheitolla helvettiä onnistuin viis vuotta elää toimimettomassa parisuhteessa narsistin kanssa sekoamatta vaati nää luonnetta et eipä ykskään narsisti mun elämään vaikuta millään tapaa

Äänestä
  • Narsistia on vaan vaikea tunnistaa.

    Äänestä

No jaa.. 🤔 Mä olisin antanut ton summan ihan hyvää hyvyyttäni, mut kukin tyylillään.

Äänestä
  • Annoin hyvää hyvyyttäni. Tai siis koin, että on "pakko". En voinut jättää toista näkemään nälkää. Sitten hänellä onkin 10 000e minulta pimitettynä! Valehtelu ja kieroilu raivostutti.

    Äänestä

Minusta luonne kysymys tällainen. Itse olen työtön, enkä voisi toimia näin. Ajattelen lähtökohtaisesti niin, että toimi ja pyri käyttäytymään toista kohtaan niin kuin toivoisit hänen käyttäytyvän ja toimivan sinua kohtaan. Olen kans tullut naisen kohdalla huijatuksi, halusin uskoa hänestä vain hyvää, vaikka epäilyjä oli myös hänen petollisuudestaan. Harmillisia ja opettavaisia kokemuksia tällaiset.

Äänestä
  • Niinpä. Meillä vaan todella pitkä parisuhde. Antaisin anteeksi, jos hän edes katuisi tekoaan. Tämän päivän aikana on vaan vahvistunut ajatus siitä, etten halua häntä ikinä enää elämääni. Piti olla yhdessä loppuun asti, ja selvitä tavalla tai toisella kaikista vastoinkäymisistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pitkä parisuhde takana. Ollaan selvitty niin monesta asiasta. Mies jäi puoli vuotta sitten työttömäksi. Hänellä on "pöytälaatikossa" osakeyhtiö, jonka nimissä esim. auto on. Yhteiskunta katsoo hänet siis yrittäjäksi, eikä hän ole saanut mitään tukea. Hän on jotenkin riitauttanut asian, ja odottanut päätöstä.

Olen sitten laskujeni mukaan antanut hänelle 800e tämän vuoden puolella. Mies on koko ajan valitellut rahapulaansa, ja "ettei ole varaa edes ruokaan". Eilen minulle selvisi, että hän on aikoinaan ottanut työttömyysvakuutuksen, ja saanut siitä 10 000 EUROA!

Olin niin raivoissani, että hakkasin häntä käsilaukulla, keräsin kamppeeni, ja lähdin pois. Olen täysin typertynyt.

800e on minulle iso raha, mutta ei se raha niinkään. Vihaan yli kaiken kaikkia varkaita ja huijareita. Olen tarkka raha-asioistani, enkä ole koskaan huijannut tai varastanut mitään. En edes teini -ikäisenä karkkia kaupasta!

Miten joku voi olla noin röyhkeä ja kiero "omalleen"? En voisi kuvitellakaan, että kukaan esim. tuttavistani tai sukulaisistani tekisi näin. Ei kukaan kehtaisi.

Ikinä en tule saamaan euroakaan takaisin. Maksan kyllä 800e, jotta pääsen tuollaisesta kierosta luihusta eroon. Uskomaton päätös pitkälle parisuhteelle. Voisitteko te tehdä kumppanillenne näin, tai onko teille tapahtunut mitään vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu