𝐌𝐞𝐡𝐢𝐥𝐚̈𝐢𝐬𝐞𝐭 𝐩𝐚̈𝐢𝐡𝐢𝐭𝐭𝐚̈𝐯𝐚̈𝐭 𝐬𝐮𝐩𝐞𝐫𝐭𝐢𝐞𝐭𝐨𝐤𝐨𝐧𝐞𝐞𝐭.
Yksi viheliäisimmän monimutkaisista matemaattisista laskentatehtävistä on niin sanottu ”Matkustavan kauppamiehen ongelma”. Tehtävänä on löytää lyhin kulkureitti annettujen paikkojen (esimerkiksi kaupunkien) välillä, joiden etäisyydet toisiinsa tunnetaan, ja joissa jokaisessa on käytävä, mutta vain yhden kerran. Kun sijaintipaikkojen lukumäärä kasvaa kourallista suuremmaksi, ongelman monimutkaisuus lisääntyy dramaattisesti, tyrmistyttäviin mittasuhteisiin.
Sellaiset laskutehtävät ”pitävät supertietokoneet kiireisinä päiväkausia”, sanoo Lontoon yliopiston professori Lars Chittka. Kuitenkin tuon yliopiston tiedemiehet ovat tietokoneella luotujen keinotekoisten kukkien avulla todenneet, että mehiläiset oppivat ratkaisemaan sellaisia ongelmia tehokkaasti ja äärimmäisen nopeasti. Ne ovat ensimmäisiä eläimiä, joilla on todettu tämä kyky – ja ne ratkaisevat tehtävän, vaikka sijaintipaikkoja on satoja.
Chittka sanoo, että mehiläiset kykenevät ”liittämään yhteen satoja kukkia tavalla, joka minimoi matkaetäisyyden, ja löytämään sitten luotettavasti tiensä kotiin – ei vähäpätöinen saavutus, jos aivosi ovat nuppineulan pään kokoiset!” Keinotekoisia tietokoneen ohjaamia kukkia käyttäen tutkijat havaitsivat, että mehiläiset kykenevät tähän, ”vaikka ne toteavat kukkien olevan erilaisessa järjestyksessä”.
Dr Mathieu Lihoreau, yksi tutkimuksen kirjoittajista, sanoo tämän osoittavan, että huolimatta aivojen hermosolujen rajallisesta määrästä, mehiläisillä selvästi on ”edistyneitä kognitiivisia ominaisuuksia”.
Tutkijat toivovat, että jonakin päivänä olisi mahdollista ymmärtää, kuinka niin hämmästyttävät käsittelyominaisuudet saadaan aikaan näennäisesti niin vähäisellä ”laitteistolla”.
Parhaat tietokoneiden laiteinsinöörit ja ohjelmoijat eivät toistaiseksi ole pystyneet suunnittelemaan supertietokonetta, joka olisi mehiläisen ”edistyneen” laskentatehokkuuden veroinen, sen aivojen tilavuustehokkuudesta puhumattakaan. Mitä tämä kertoo mehiläisen suunnittelijasta? Tämän ymmärtämiseen ei tarvita kummoisiakaan matemaattisia laskutaitoja (Room. 1:20).
Mehiläiset päihittävät supertietokoneet
6
239
Vastaukset 6
- Anonyymi
Tekoäly ohittaa ihmisälyn jossain vaiheessa. Vaikka tekoäly on kehittynyt paljon ja siitä puhutaan paljon, on se vieläkin aika alkeellista. Sitten kun koneoppiminen ohittaa ihmisen kyvyt, on luvassa kylmää kyytiä ihmiskunnalle.
Kvanttitietokoneet tulevat päihittämään mehiläiset.
- Anonyymi
Kyllähän kvanttitietokoneet tulevat aiheuttamaan sekosortoa. Pidän kuitenkin suurimpana esteenä vahvan tekoälyn saavuttamisessa keinotekoisen hermosolun kehityksen vaikeutta.
Eivät tule. Rakenna itse tuo tietokone mikä on mehiläisillä. Kyllä jää pojulta tekemättä, Jumala loi sen jo 6000 vuotta sitten.
Koko tuo hunaja tuotanto on käsittämätön. Ei se ole voinut itsestää tulla.Arto777 kirjoitti:
Eivät tule. Rakenna itse tuo tietokone mikä on mehiläisillä. Kyllä jää pojulta tekemättä, Jumala loi sen jo 6000 vuotta sitten.
Koko tuo hunaja tuotanto on käsittämätön. Ei se ole voinut itsestää tulla.Jo nykyisin on olemassa kvanttitietokoneita, jotka ratkaisevat sekunneissa tehtäviä, joihin muilta tietokoneilta menisi tuhansia vuosia.
Mehiläiset kuuluvat mesipistiäisiin, joita on ollut jo 100 miljoonaa vuotta. Evoluutio on kehittänyt mesipistiäisistä n. 20 000 eri lajia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591180
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571108Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7950- 96930
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5765Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27721Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192666- 71649
- 73627
