Hallitus lähtee siitä olettamuksesta, että köyhät, työttömät yms ovat itse itsensä tuohon ajaneet ja vain kepillä ja leikkaamalla heiltä kaikki paranee. Eikös hallitus tajua, että iso joukko kansalaisia,joilla meni hyvin vielä 1-2 vuotta siiien, on valumassa koko ajankohti henkilö/perhekohta köyhyyttä. Oli työ, oli otettu velkaa, perustettu perhe, lapset koulussa, tulevaisuus toivoa täynnä. Sitten pam ,työ alta eikä uudesta tietokaan, velat painavat ja omaisuutta realisoitava, vapaakuukaudet on käytetty. Puheet talouden noususta ei ketään lämmitä. Pari vuotta työttömyyttä on työtekoon vakavasti suhtautuneelle henkisesti rankkaa aikaa. Usko tulevaisuuteen horjuu. Niin ja se talousnousu ja työttömyyden lasku voi jäädä kokonaan tapahtumatta. 1990-luvun lopun ihmettä Nokioineen ei tapahdu, sen voi unohtaa.
Hallitus ei ymmärrä mitä kansalle on tapahtumassa
Anonyymi-ap
14125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Datakeskuksilla Suomi nousuun tai ainakin sähkön hinta. Jee, tällä me tienataan ja irvistellään vain.
Varastavat vielä Suomen tieto-taidon jenkkilään ja Kiinaan.
Purra leikkaa sähkötkin niin ettei uudelle teollisuudelle riitä käyttövoimaa. Persuille liian vaikea ymmärtää että digiloikkaan tarvitaan sähköä.
Miten käy mummojen pilleriautomaattienkin kun sähköt katkeaa. Kuka niille pillerit jakaa?
Seuraavan 2 vuoden aikana ministerit keskittyvät oman nahkansa pelastamiseen seuraavissa vaaleissa. Siirrytään typeryyden seuraavalle askeleelle eli katteettomat lupaukset potenssiin kaksi. Siinä ei enää muuta ehditä ajatella ja tehdä.
Velkaa Petteri ja Riikka ottavat jo ennätyksellisesti ja vaihdettako aikovat vielä kääntää kaakkoon loppukaudeksi 😖
Kolme sanaa, syynä sosiaalinen kyvyttömyys.
Ei Saksikädellä ole mitään tajua taloudesta, eikä myöskään mitään empatiaa köyhiä ja heikko-osaisia kohtaan, joita pitää hyödyttöminä loisina joilta pitääkin leikata kaikki.
Toivottavasti anti-Jytky jyrkkenee entisestään.
Purra ei itae ole ollut töissä vaikka täyttää kohta 50. Hänellä on kova kiire säästää omaan eläkkeeseen kun työeläkettä ei tule. Eiköhän vielä jokunen verohelpotus tule hänen palkkaluokkaansa.
Sen ensimmäisen isotuloisten verohelpotuksen piti tuoda 100 000 uutta työpaikkaa. Mutta tulikin 170 000 uutta työtöntä. Herää kysymys että seuraako hallitus omien tekojensa vaikutuksia ollenkaan kun nyt isketään päätä toistamiseen seinään niillä veroalennuksilla.
Itse ajattelin alkaa äänestämään demareiden muslimiveljeskuntaa, niin saadaa lisää vauhtia islamisaatioon SUOMESSA!
Liittykää tekin kansanliikkeeseen ikehitysmaamuslimeiden holtittoman lisääntymisen ja tulosiirroilla elämisen puolustamiseksi…
Hallintoalamainen saa ihan itse hoitaa asiansa.
Valtiouskoisuus kuuluu tyrannioihin.
Hyysääminen on pikkulapsille.
Ei aikuisille.
No nyt ne meinaa vaihtaa raideleveydenkin täällä. Ikäänkuin täältä peräkylästä mihinkään ulkomaille tartteisi junalla mennä. Sitä varten on laivat ja lentokoneet.
Konkurssi-ero-viina-lasten huostaanotto- vanhemmille pitäisi järjestää sopeutumisvalmennusta.
ei tarvi
hyysäys kielletty
siperia opettaa