Kirkko: Väärän värisiä pakolaisia
Episkopaalinen kirkko on ollut yksi pakolaisten jälleensijoittamisessa auttavista järjestöistä. Trumpin kaudella sen pakolaistoiminta on kuitenkin ollut vaikeuksissa, koska uusia pakolaisia ei ole tullut. Kirkko kertoo joutuneensa irtisanomaan satoja pakolaistyössä mukana olleita työntekijöitään.
Toukokuun alussa episkopaalinen kirkko sai liittovaltion hallinnolta kirjeen, jonka mukaan kirkon on osallistuttava Etelä-Afrikasta tulevien valkoisten pakolaisten jälleensijoittamiseen, mikäli se haluaa säilyttää liittovaltiolta saamansa avustuksen.
Jäsenistölleen lähettämässään kirjeessä kirkon johtava piispa Sean Rowe kirjoittaa, että episkopaalinen kirkko ei voi osallistua valkoisten pakolaisten auttamiseen, koska se on sitoutunut “rodulliseen oikeudenmukaisuuteen”. Siksi kirkko aikoo lopettaa kaiken yhteistyön liittovaltion kanssa pakolaisten sijoittamisessa.
Piispa Mariann Budde, joka saarnasi Trumpin virkaanastujaisjumalanpalveluksessa läksyttäen Trumpia edustaa nimenomaan episkopaalista kirkkoa. Kohusaarnasta uutisoitiin laajalti myös Suomen mediassa. Saarnassaan piispa puolusti seksuaalivähemmistöjä ja laittomasti maassa olevia syyttäen Trumpia siitä, että “ihmiset ovat peloissaan”. Piispa vaati Trumpia auttamaan niitä, jotka “pakenevat sotia ja vainoa”, jotta he olisivat tervetulleita Yhdysvaltoihin.
Episkopaalinen kirkko on tähän asti saanut liittovaltiolta 50 miljoonan dollarin vuosittaisen avustuksen pakolaisten kotouttamiseen, mutta mikään rahasumma ei ole riittävän iso, jotta kirkko suostuisi auttamaan vainoa pakenevia valkoisia pakolaisia."
https://www.suomenuutiset.fi/yhdysvallat-otti-pakolaisia-etela-afrikasta-vasemmistolaiset-raivoissaan/
Väärän värisiä pakolaisia
Anonyymi-ap
1
400
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661387
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761210EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41137- 79855
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19800- 43688
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83672Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30646