Semifinaalin esitys KAJ- yhtyeeltä ei ollut varsinaisesti huono, mutta mitään huipennusta ja nostatusta siinä ei valitettavasti ollut. Jos meinaa olla kärkiskolmikossa niin siihen loppupuoleen pitäisi tulla samaa räväkkyyttä, kuin mitä oli semifinaalissa Ruotsissa käydyissä kisoissa.
Lisäksi kappalehan saatetaan diskata myös myöhemmin, vaikka siitä ei nyt olekaan sanottu, ettei sitä saa sitä esittää sellaisena, kuin se nyt on sanoitukseltaan. Siinä mielessä ehkä kannattaisi sittenkin vaihtaa kielletty sana johonkin toiseen.
Vaikka yhtye on ollutkin veikkauksissa kärjessä, niin mitalisijoja, eikä voittoa ole vielä kenellekään jaettu. Yllätyksiäkin on aina tapahtunut. Lisäksi mailla on tapana antaa ääniä ns. kaverille, eli naapurimaalle ja tuomareiden äänet eivät välttämättä tule KAJ:lle.
KAJ yhtyeen voitto ei ole varma
Anonyymi-ap
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372746Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891184Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127989Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.61967- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos78888EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta102832Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684