Dijar Guzel tulee karkoittaa Suomesta kuten Milan Jaffa

Kuten Trumpkin ehdotti Alcatrazin uudelleen avaaamista. Pohjoismaihin tulisi avata samanlainen paikka rikollisille ja pitää siellä siihen saakka kunnes heidät kuljetetaan pois Suomesta.

Jengirikolliset menettäisivät automaattisesti oikeutensa Suomeen niin ensimmäisen, toisen, kolmannen jne. polven tulokkaat.

Suomea eikä Pohjoismaita rakenneta sillä, että jengirikollisia valuu ja levittää toiminta Suomeen. Pohjoismaiden tulee yhdistyä. Tulijoita ei tule käsitellä samoin kuin paikallisia. Tuomiot vakaviin henkirikoksiin erittäin pitkiksi. Ei sopeuttamista ja vapauttamista Pohjoismaisiin yhteiskuntiin enää.
0158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuten Trumpkin ehdotti Alcatrazin uudelleen avaaamista. Pohjoismaihin tulisi avata samanlainen paikka rikollisille ja pitää siellä siihen saakka kunnes heidät kuljetetaan pois Suomesta.

Jengirikolliset menettäisivät automaattisesti oikeutensa Suomeen niin ensimmäisen, toisen, kolmannen jne. polven tulokkaat.

Suomea eikä Pohjoismaita rakenneta sillä, että jengirikollisia valuu ja levittää toiminta Suomeen. Pohjoismaiden tulee yhdistyä. Tulijoita ei tule käsitellä samoin kuin paikallisia. Tuomiot vakaviin henkirikoksiin erittäin pitkiksi. Ei sopeuttamista ja vapauttamista Pohjoismaisiin yhteiskuntiin enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu