Omituinen on tämä maailma, jossa me elämme

Se on vähän semmoinen juttu, että mitä vanhemmaksi tulee ja mitä enemmän tuolla oikeassa elämässä kaikissa sosiaalisissa kuvioissa pyörii, niin jotenkin sitä enemmän alkaa jollain tasolla närkästymään henkisesti ihmisiin. Vähän niin kuin olisi henkisesti jossain kuivausrummussa ja toivoisi ohjelman pikaista päättymistä.

Minä opin jollain tasolla hyvinkin varhaisessa vaiheessa pakon edessä lukemaan ihmisiä ja näkemään ennen näytöstä teatterin samettiverhon läpi. Ehkä jollain tasolla nykypäivänä ei edes vaivauduta piilottamaan, miten röyhkeästi ajetaan omaa taikka jonkun tietyn ryhmän etua, joka juonenkäänteessä.

Oman elementtinsä tähän antaa se, että ihmiset ovat aivan erilaisia, kun heidät kohtaa kahden kesken, mutta kun sosiaalinen kanssakäyminen muuttuu ryhmämuotoon, niin koko dynamiikka kääntyy päälaelleen.

Sitä haaveilee vain, että saisi vielä joskus elää jossain tiettömän taipaleen takana osapäiväerakkona askeettisissa oloissa ja vaikka poimia marjoja arjen pienen luksuksen rahoittamiseksi.
8779
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei pitäisi pyöriä sosialistisissa kuvioissa koska siellä närkästyy!😡✊

Äänestä
  • Ei tämä liitty millään tavalla sosialistisiin kuvioihin.

    AP

    2Äänestä

Juuri nyt todistamme kuvottavia näytelmiä. Sotia ja myös kotimaan vähäosaisten sivistymätöntä sortoa. Kymmenet tuhannet ihmiset tuskittelevat lompsa ja jääkaappi tyhjänä ja lapset masentuvat ja radikalisoituvat, eivätkä jaksa käydä nälkäisinä koulua. Rikkaat rikastuttavat ennestään rikkaita. ja suojelevat asemaansa lakeja säätämällä. ja tukkimalla opiskelu mahdollisuudet köyhien lapsilta. Rikkaitten hallitus ottaa velkaa surutta. Minne ne miljardit menevät ? Kavereittensa taskuihin. Missä 100000 uutta työpaikkaa? 60000 uutta työtöntä tullut tämän riisto hallituksen aikana. Elämme toivitonta aikaa.

Äänestä

Suomessa ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa. Suomessa on pahoinvointiyhtesikunta, joka käyttää 20-30 miljardia vuodessa verovaroja huonon elämän haittojen korjaamiseen.

Viimeisten 40 vuoden aikana ovat kasvaneet jopa moninkertaistuneet alkoholinkulutus, rikollisuus, liikalihavuus, elintapasairaudet, roskaruoka, liikunnan puute, sosiaalisen median käyttö, parisuhteisen katkeilu, lastensuojeluilmoitukset, tatuoinnit, mielenterveyden ongelmat, lasten huostaanotot ja masennuslääkkeiden käyttö.

Arvokas elämä ei synny hedonistisesta valinnan vapaudesta, nautinnoista ja kulutuksesta, vaan henkisiä ja aineellisia arvoja luovasta työstä, vastuuntunnosta ja eettisyyden tavoittelusta. Itsensä toteuttaminen työssä ja elämässä on koko yhteiskuntamoraalin ydin. Siksi yksilön vapaus sisältää myös yksilön vastuun.

Historiassa on yksi ehdoton totuus, jonka ortodoksinen kirkko on unohtanut ja pitkälti kieltää sen olemassaolon. Ainut varma asia maailmassa on muutos. On opittava katsomaan yhtä aikaa menneeseen ja tulevaan.

Jokaisen ajattelevan ihmisen ensimmäinen velvollisuus on itsenäisyys. Siksi ei pidä liikaa sitoutua puolueisiin, ajatussuuntiin, instituutioihin kuten kirkkoon ja erilaisiin järjestöihin. Pahinta on se, jos alkaa puolustaa vallitsevaa järjestystä. Se on ajattelun ja kaikenlaisen taiteen alennustila, älymystön loppu.

Ihminen, tunne itsesi. Ota selvää neljästä elämän peruspilarista, jotka ovat syyllisyys, seksuaalisuus, aika ja kuolema.

Äänestä
  • Hieman ristiriitaista ensiksi kieltää valinnan vapauden tärkeys ja sitten toitottaa itsenäisyyttä hyveenä.

    Äänestä

Jos olet osa susilaumaa, sinunkin pitää ulvoa. Muita vaihtoehtoja ei ole,

1Äänestä

"jossa me elämme"

Omituisempaa, ettei koulu ja media opeta ihmisiä kirjoittamaan oikein. Tuossa sanaa "me" ei tarvita, ja kirjoitus osoittaa tyypin olevan edelleen kivikaudella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se on vähän semmoinen juttu, että mitä vanhemmaksi tulee ja mitä enemmän tuolla oikeassa elämässä kaikissa sosiaalisissa kuvioissa pyörii, niin jotenkin sitä enemmän alkaa jollain tasolla närkästymään henkisesti ihmisiin. Vähän niin kuin olisi henkisesti jossain kuivausrummussa ja toivoisi ohjelman pikaista päättymistä.

Minä opin jollain tasolla hyvinkin varhaisessa vaiheessa pakon edessä lukemaan ihmisiä ja näkemään ennen näytöstä teatterin samettiverhon läpi. Ehkä jollain tasolla nykypäivänä ei edes vaivauduta piilottamaan, miten röyhkeästi ajetaan omaa taikka jonkun tietyn ryhmän etua, joka juonenkäänteessä.

Oman elementtinsä tähän antaa se, että ihmiset ovat aivan erilaisia, kun heidät kohtaa kahden kesken, mutta kun sosiaalinen kanssakäyminen muuttuu ryhmämuotoon, niin koko dynamiikka kääntyy päälaelleen.

Sitä haaveilee vain, että saisi vielä joskus elää jossain tiettömän taipaleen takana osapäiväerakkona askeettisissa oloissa ja vaikka poimia marjoja arjen pienen luksuksen rahoittamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu