tämä on päässyt unohtuun.
Mutta KAJ onkin suomenruotsalainen bändi, ei suomalainen. Yksikään suomalainen bändi ei laulaisi Ruotsin puolesta, sen sijaan rantaruotsalaisten henkinen kotimaa on Ruotsi. Siksi KAJ:lle sopii Ruotsi.
Mutta KAJ onkin suomenruotsalainen bändi, ei suomalainen. Yksikään suomalainen bändi ei laulaisi Ruotsin puolesta, sen sijaan rantaruotsalaisten henkinen kotimaa on Ruotsi. Siksi KAJ:lle sopii Ruotsi.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Mutta mediat hehkuttaa älyttömästi KAJ:ta.
Niin pitääkin.
Hyvä myös Suomalaisten ymmärtää, minkälainen maailman suosion saanut porukka Suomessa on.
Erika on myös hyvä, mutta KAJ on selvästi eritasolla Euroopassa.
Suomelle on oikein tarpeen jos jompikumpi voittaa. Suomessa voidaan vaikuttaa KAJn menestykseen äänestämällä KAJ voittoon lauantaina.
Erikan aiempi biisi Syntisten pöytä olisi ollut mahtava veto.
Erika ´häpäisee suomalaiset ja varsinkin naiset!!!
Väittää ettei nainen voi voimaantua muuten kuin pornolla!!!!
Ja säälittävintä on toimittajien yritys kääntää paheksunta vihapuheeksi!
Kyse on moraalin, säädyllisyyden ja sivistyksen puutteesta, eikä mistään vihasta!!!
Olen kanssasi täysin samaa mieltä, Erika häpäisee suomalaiset!
Todellakin muuten.
Olivatko heidän esi-isänsä aktiivisia Munsalan soutukerhossa v.1939-44?
Varmasti!
Kyllä on ala-arvoista skeidaa. Pakko olla riidankylväjä trollin juttuja. Ei Suomessa kukaan tällaista kirjoita.
Itäraja on kiinni ja Suomen ja Ruotsin yhteistyö senkus tiivistyy. KAJ tekee sitä hienosti ja vie Suomalaisuutta Ruotsiin.
Kyllähän se Trollia ärsyttää.
Hyvin mahdollista.
Avajaa sanoo vaan totuuden. Sekin pitää paikkansa, että yksikään suomenkielinen yhtye ei esiintyisi Ruotsin puolesta.
Niin ongelma on varmaan se mitä kirjoitat, Suomen kielellä on turha mennä Ruotsin melodifestifaaliin.
Voisiko Suomen kielellä yrittää Virossa? Tämän vuoden Viron esityksen toteutuksen roolissa on Suomalaiset. Hyvä Suomi.
Se on Suomen onni että meillä on kolme eri kieltä. Ja se on myös hyvä että se yksi ei ole Venäjä.
Eipä ole eikä tule suomenkielisillä yhtyeillä olemaankaan mahdollisuutta esiintyä Ruotsin puolesta! Eiväthän he voisi suomeksi laulaa!!!
Toiseksi. ruotsalaisilla on niin paljon tasokkaampaa musiikkia kuin näillä meidän suomalaisilla, ettei niitä kukaan edes halua!!
Jep, Ruotsin musiikkivienti on yli miljardin. Suomen muutama kymmenen miljoonaa, hikiset sata.
KAJ onneksi on yksi niistä jotka vie Suomea eteenpäin maailmalle.
Se ei vie suomalaisuutta Ruotsiin, pässi.
Olet takuulla rantahurri.
KAJ ei kiinnosta.
Mutta Euroopassa näyttää kiinnostavan. Vedonlyöntitilaston kärjessä.
Eikö se meille Suomalaisille kelpaa?
Euroviisut on myös show ja business.
Stubb on kunnon mies kun voiton tullessa saunoo Kaj miesten kaa . Erikan kans ei mee saunaan .
Ei kai presidentti voi mennä kannattamaan pornoesitystä jossa lauletaan naisen orgasmista!
Haloo!!!
Savolaiset ei oo suomalaisia.
Halaa ja höpöhöpö.
Ei oo ihme että jossakin Suomessa menee huonosti, kun on vielä tollasii niinkuin avaaja.
No joo, avaaja voi yli olla riidankylväjä trolli itänaapurista.
KAJ on hyvä. Harvoin Suomesta tulee tuollaista, joka saa noin vakavasti suosiota maailmalla.
Jep, ja mitä kansainvälisiä arvioita se on saanut ammattilaisilta. Tässä yksi, niitä on vaikka kuinka paljon eri puolilta maailmaa. Käsittämättömiä katsoja määriä ympäri maailmaa, euroviisujen videota yli 10 miljoonaa!
https://youtu.be/qzR2yN4JRMk?si=wmstwIHpMlvKHRRq
Tässä toinen
https://youtu.be/G7p2ju8Gk_I?si=BPPIekAuaR09wPt3
KAJ on kyllä uskomaton porukka ja Suomesta.
KAJ pitää hienosti myös Suomea esillä.
Viime vuonna Euroviisuja seurasi 169 miljoonas tv katsojaa. Mikä näkymä Suomelle myös ja Ruotsi-Suomi yhteistyölle.
Kyllä se Trullia ärsyttää.
Et selvästi tajua asiaa.
Tajuan oikein hyvin.
Mahtava näkymä Suomelle maailmalla, kun KAI pärjää Euroviisuissa. Ollut jo useita viikkoja.
Ja mikä hieno tilanne tiivistää lisää Suomen ja Ruotsin yhteistyötä.
Tämän jälkeen KAJ unohtuu pian.
Olet siis rantahurri ja tyhmä.
....Kannattaa muistaa, että KAJ hoilaa Ruotsin puolesta - ei Suomen..
KAJ hoitaa myös Suomen puolesta. Trolli yrittää ärsyttää turhaan.
Trolli voi kuunnella tuota, niin ärsyttää vielä enemmän
https://youtu.be/G7p2ju8Gk_I?si=BPPIekAuaR09wPt3
Hyvä Suomi ja Ruotsi ja yhteistyö.
Ei ole, ihan itäsuomalainen täällä. Mutta vain trollilta voi tulla tuollaista kuin avaajalta. Ei suomalaiselta.
Totuudet ei ole trollaamista, pässi.
Äänestäkää Kaitsua.
KAJ on lähtöisin Suomesta ja se riittää vaikka laulaisivat kaakkois-swahiliksi.
Kiva kun muistutit. Meillä vain porno-Erika.
Hienoa että Erika muuttaa käsityksiä tuppisuista ja huumorin tajuttomista Suomalaisista.
Suomessa saa naisen toteuttaa itseään, miten hueno juttu näyttää se Euroviisuissa.
Ja myös KAJ vie Suomea yhdistelmällä, huumori ja talent, maailmalle.
Nyt vaan lauantaina voi äänestää KAJta. Erik emme voi auttaa, mutta häneen me luotetaan. Peukkuja vahvoille Suomalaisille naisille.
KAJ hoitaa Suomalaisten puolesta Ruotsissa.
Tuossa muuta Ruotsin TVn lähetys:
https://youtu.be/Vr4MoDNsxBc?si=In6vvOlu-gpHyoJx
https://youtu.be/RCpkKdy5dyY?si=7wBBJaSJvre1kMCj
https://youtu.be/MYh4ofkIoDE?si=G9o-6beRCaql7m4d
https://youtube.com/shorts/_ywTCqtj5_I?si=b5WY8YM4xHcbuCmG
https://youtube.com/shorts/viYNg4-a6tw?si=n-weFDGBd0fwFhF9
He ovat olleet esillä mm. Englannin TV ssä ja Suomi esillä. Ja kundit osaa esiintyä myös englannin kielellä.
On se hyvä että Suomessa on erilaisia ihmisiä ja kulttuureita.
Mutta tasapuolista on se, että Vöyrin-murteella laulavaa KAJ:ta ei juuri ymmärrä ruotsalaiset eikä suomalaiset.
Englantia puhuvat näyttävät ymmärtävän kuinka lahjajas KAJ on. Uskomatonta hehkutusta maailmalla.
Ovat kundit myös tosi hyviä laulamaan.
Katsokaapa tuo video, jossa asiantuntija Arvio KAJn ehkä yhtä parasta kappaletta.
https://youtu.be/G7p2ju8Gk_I?si=BPPIekAuaR09wPt3
Nissan Bromsa.
Miten tuo voi olla ruotsin ehdokas jos nuo ovat suomesta?
Aika on muuttunut 70 luvulta...
Se että Ruotsi osaa pelin, ehkä me emme. Mutta Suomalainen KAJ osaa myös.
Norjalaiset osaa myös. Ovat edustaneet Ruotsia ja tänä vuonna Irlantia.
Ruotsin musiikki vienti on yli miljardin euron, Suomen on hiukset 100 miljoonaa. Onneksi nämä nuoret, kuten KAJ, vie myös Suomea eteenpäin oikeaan suuntaan. Toki myös Erika.
Että näin.....
Mieluummin KAJ kuin Erika.
Sata kertaa mieluummin.
Kumpi vaan, mutta me voidaan äänestää vain KAJ ta Suomessa lauantaina. Se ei ole pois Erikalta.
Kaksoisvoitto olisi jotain.
Onhan se Erika suuri häpeä suomalaisille!! Nyt koko maailma saa nähdäkseen mikä on suomalaisten moraalin ja sivistyksen taso!!!
Kuka ilkeää hurrata tälle esitykselle?!
Ei se ole häpeä. Raati vahtii kyllä, jos ihoa näkyy liikaa .
Mutta Euroopassa näyttää nyt purevan Suomalaisen KAJ yhtyeen esitys.
Ja se on hyvä meille Suomalaisille. Suomen on hyvä saada nyt itseään kartalle meidän talentien avulla.
Ja kumpikin on hyvä.
....Mutta KAJ onkin suomenruotsalainen bändi, ei suomalainen. ..
Trollilla ei ole ymmärrys minkälainen Suomi on. Noh, eihän kaikkea trolli ymmärrä.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vöyri
Vöyri näyttää olevan Suomen kunta. Trollille tiedoksi.
Voi tiettä se jo vähän liikakkii se trolli peikkonen heh.
Ylellä ei olisi turhien DEI-koulutettujen työntekijöiden suurien palkkojen vuoksi varaa järjestää Euroviisuja, joten toivottavasti Suomi ei voita.
Höpö, höpö!!! Yhtä suomalaisia ne "rantaruotsalaiset" ovat kuin stadin kunditkin!!!
Vai mihin tämä kommentoija on ajatellut Suomen rajan vetää?!!
Jep, taitaa olla avaajalla päätavoitteena jakaa Suomen kansaa. Ei onnistu. Rajat pidetään niinkuin ne nyt on.
Siis täähän on ihan uskomatonta, mitä superlatiiveja tuo Nissan Bromsa saa maailmalla ammattilaisilta. Tässä vaan muutama, kannattaa tsekata. Niitä löytyy vaikka kuinka paljon.
https://youtu.be/G7p2ju8Gk_I?si=LK4Zvky8qUnesdKS
https://youtu.be/fWcBBLi6YPc?si=jqew4VAZX5ZRfumv
https://youtu.be/0_57AbDB1RE?si=kQLkOs8broGQpqVR
https://youtube.com/playlist?list=PLay5TgYeBzWYUXBN7xub-LyGGDOgRcj3H&si=y7XVBP1UNUsG7Zey
https://youtu.be/NbFPSf7Z8HQ?si=o1xDhL_-YjdVc5rk
https://youtu.be/YNQ_EPwcbHA?si=rWAg2sZStJ0-pDVG
Toki myös bada bara bastu
https://youtu.be/JrpadsLVyP0?si=Vf78YMkfml3MwDPA
KAJ on parempi kuin porno-Erika!!
Kyllä, jos voittaa niin Ruotsin ottaa kunnian.