Euroviisujen 2. semifinaalin chattailu estettiin minulta

En haukkunut ketään, vaan kannustin Israelia chatissa. Chattailumahdollisuuteni katkaisiin 23.45. Tuo alla oleva teksti tuli näkyviin. Näin siellä chatissa monenlaista arveluttavaa tekstiä, mutta ne eivät häirinneet, toisin kuin minun viestini. En edes monta viestiä laittanut. Aika puolueellista toimintaa Yleltä.

"Keskustelun estäminen
Ylen moderaattorit saattavat tilapäisesti estää yksittäistä keskustelijaa lähettämästä viestejä.

Tähän voi olla syynä esimerkiksi palvelun väärinkäyttö, tarkoituksellinen palvelun toiminnan häiritseminen, epäasiallinen käytös tai käyttöehtojen vastainen kommentointi.

Esto on tilapäinen ja se poistetaan määräajan jälkeen. Toistuva häirintä voi johtaa pysyvään estoon.

Lisää tietoa aiheesta löydät Ylen keskusteluohje"
27198
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

"Keskustelusi on estetty. Päättymisaika 22.5.2025 23:43".

Äänestä
  • oikea päätös

    Äänestä

Antisemitistiset viestit näkyy hyvin kulkevan siellä chatissa. Palestiinaöyhöttäjät chattia moderoimassa?

1Äänestä
  • Mitä paleille viisut kuuluu? Israel laulaa siellä, ei sodi. Palet tunkee joka paikkaan määräämään vaikka itse ansaitsevat tuomion kokonaisvaltaisesta terrorismista.

    1Äänestä

Joko hullunkoiran esitys ohi

Äänestä

Olisi viimeinen maa, jota olisin äänestänyt!!! Tappaneet yli 50.000 , joista lapsia n. 22.000! No ne tietysti oli paras listiä, olisivat olleet tulevia hamasilaisia...

Äänestä
  • Golda Meir: "Jos arabit laskevat aseensa, tulee rauha. Jos israelilaiset laskevat aseensa, he lakkaavat olemasta."

    Älä sinä usko Hamasin terroristien tietotoimistoa. Israelilla on oikeus ja velvollisuus puolustaa rajojaan. Hamasin terroristit piiloutuvat sairaaloihin ym. laitoksiin, joissa on myös siviiliväestöä. Israel tekee kaikkensa, että voisi suojella siviiliväestöä, mutta Hamasin terroristit eivät välitä vähääkään siviiliväestöstä, vaan käyttävät heitä ihmiskilpinä.

    Hamas myös varastaa niitä elintarvikkeita mitä Gazaan on toimitettu. Hamas myy nämä varastamansa tuotteet suurella hinnalla. Hamas hyökkäsi 7.10.2024 Israeliin - tappoi, raiskasi ja otti panttivangeiksi paljon ihmisiä. Osa on edelleen panttivankeina.

    Lopeta Israelin syytteleminen ja hanki oikeata tietoa asioista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Golda Meir: "Jos arabit laskevat aseensa, tulee rauha. Jos israelilaiset laskevat aseensa, he lakkaavat olemasta."

    "Israelilla on oikeus ja velvollisuus puolustaa rajojaan."

    Mitä ihmeen rajojansa? Eihän nuo ole tunnustaneet Palestiinaa itsenäiseksi valtioksi? Palestiinalaiset on siis Israelilaisia muslimeita joiden kimppuun Israelilaiset juutalaiset on käyneet urakalla.

    Ei niitä mikään tieto kiinnosta kuin se koraaninsa ja muhamettinsa. Muhamettikin tappoi niin että veri vaan roiskui ja sitä esimerkkiä pitää noudattaa. Se ja valehtelu.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Israelilla on oikeus ja velvollisuus puolustaa rajojaan."

    Mitä ihmeen rajojansa? Eihän nuo ole tunnustaneet Palestiinaa itsenäiseksi valtioksi? Palestiinalaiset on siis Israelilaisia muslimeita joiden kimppuun Israelilaiset juutalaiset on käyneet urakalla.

    Palestiina ei halua olla valtio koska Israel siinä vieressä. On ne todella hulluja.

    1Äänestä

Israelin edustaja oli selvinnyt Hamasin tekemästä terrori-iskusta, se on katkeroittanut äärivasemmiston. Euroopassa on kuollut ihmisiä terrori-iskuissa, mutta samainen vasemmisto haluaa niitä vain lisää.

Äänestä

Semmosta se on "vapaissa" länsimaissakin.

Äänestä

Islam ei salli sananvapautta. Muslimit on tappajia jo uskontonsa kehotuksesta. Simple.

1Äänestä

Oli Israelin kanssa miten tahansa, niin muslimisaatio tulee estää. Kaikki normaali ja vapaus olisi mennyttä. Paras on ensi alkuun olla Israelin puolella, koska se on meidän puolellamme.

1Äänestä
  • Turha toivo tuo on että Israel ne tappaisi. Eikä se edes siihen pyri. Koittaa saatana saada ne lähtemään pakoloisina esimerkiksi Suomeen.

    Sunko mielestä pitäisi olla Israelin puolella joka koittaa ajaa miljoonat muslimit Suomeen veronmaksajien elätettäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Turha toivo tuo on että Israel ne tappaisi. Eikä se edes siihen pyri. Koittaa saatana saada ne lähtemään pakoloisina esimerkiksi Suomeen.

    Sunko mielestä pitäisi olla Israelin puolella joka koittaa ajaa miljoonat muslimit Suomeen veronmaksajien elätettäväksi.

    Ei ole pakko lähteä eikä pakko ottaa vastaan. Rauhanneuvottelut, oma valtio torjuttu, ainut mitä ne haluaa on jäädä siihen terrorisoimaan. Olisko Venäjän antama tehtävä Hamasille.

    1Äänestä

Palefanit järjestelee itsensä moderaattoreiksi.

1Äänestä
  • Minua on järkyttänyt miten paljon terro-faneja on Suomessakin. Kenelläkään ei ole yhtäkään syytä kannattaa terrorismia!(palet ovat tunnettuja jopa arabimaissa terrokäyttäytymisestä) Ennen tuosta olisi otettu tutkintaan..

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Minua on järkyttänyt miten paljon terro-faneja on Suomessakin. Kenelläkään ei ole yhtäkään syytä kannattaa terrorismia!(palet ovat tunnettuja jopa arabimaissa terrokäyttäytymisestä) Ennen tuosta olisi otettu tutkintaan..

    Palestiinalaiset vaan kosti juutalaisten edellisen terrori iskun ja eiköhän ne sitten kosta tämänkin juutalaisten tekemän terrori iskun.
    Seuraavaksi siis jos Palestiinalaiset tappaa iskussa 50 000 juutalaista joista 22 000 on lapsia niin voidaan kiittää palestiinalaisia tuosta etteivät sentään enempää tapaneet kuin juutalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mikä höpinä tuokin oli? Milloin Israel on iskenyt, kun on aina saanut torjua sodan aloituksia, terrori-iskuja? Se että Palestiina olisi kuulunut palestiinalaisiksi itseään kutsuville on silkka valhe. Pitää muistuttaa siitä palestiinalaisten joelta merelle hokemasta. Jos aloittaa turhaan sodan ja häviää, niin se on siinä. Maassa on näitä maahanmuuttoja jotka kanavoi kampanjaa Israelia, länsimaita ja maahanmuuttokriitikoita vastaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Nytkinhän se iskee parasta aikaa. Ei sinne Israeliin kukaan nytkään ole hyökännyt. Palestiinalaiset ei ainakaan voi Israeliin hyökätä koska eihän ole olemassa mitään Palestiinaa?

    Ja koska Palestiinaa ei ole niin Hamaskin on vain yksi Israelilainen terroristi järjestö vai kuinka?

    Äänestä

Muslimien typerä kiihko on tarttunut vasemmistoon, se on yhteistä niille. Olen piruuttani kokeillut eri palstoilla eri mielipiteitä ja hyvin hahmottuu mikä on meininki. Kaikki huomioon ottaen, historia, nykyinen laillinen tila, yleiskulttuuri, ei voi muuta kuin asettua Israelin puolelle. Kaikessa. Faneissa paistaa puhdas tietämättömyys, poliittinen tekokauhistelu, tahallinen vääristely ja hamaspropagandaan lankeaminen. Viisuyleisössä ja artisteissa varmaan korostetusti. Israelin pitää pitää pintansa ja toivottavasti Palestiina on lopullisesti rikki. Terroristivaltiohan se asiallisesti ottaen on. Isismummotkin tappoi jesidilapsia hyvällä mielellä, ei hamaslaisuus eroa siitä mitenkään. Lapsiuhrit ja nälänhädät on feikattua - tai ainakin vapaaehtoista.

1Äänestä

Kummasti julkaistut ovat hyvin saman suuntaisia. Ei se vastaa todellisuutta mielipiteiden hajonnassa. Ylellä on se agenda.

1Äänestä

Vuosia sitten haastateltiin kansalaisia Ylen läpinäkyvyydestä. Miksihän ei enää pitkiin aikoihin ole tästä aiheesta haastatteluja tehty? Vastaus lienee liian ilmeinen... 🤔

1Äänestä

On täysin oikein ja kunnollista estää chattailu henkilöltä joka kannustaa sellaista valtiota joka suorittaa kansanmurhaa. Israel pitäisi potkia pihalle koko kisoista.

Äänestä

Kurjaa jos ylpeyteen tuli ryppy.

Äänestä
  • Onko sinulla siitä kokemusta? Minkälainen on se rypytetty ylpeys? 😕

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

En haukkunut ketään, vaan kannustin Israelia chatissa. Chattailumahdollisuuteni katkaisiin 23.45. Tuo alla oleva teksti tuli näkyviin. Näin siellä chatissa monenlaista arveluttavaa tekstiä, mutta ne eivät häirinneet, toisin kuin minun viestini. En edes monta viestiä laittanut. Aika puolueellista toimintaa Yleltä.

"Keskustelun estäminen
Ylen moderaattorit saattavat tilapäisesti estää yksittäistä keskustelijaa lähettämästä viestejä.

Tähän voi olla syynä esimerkiksi palvelun väärinkäyttö, tarkoituksellinen palvelun toiminnan häiritseminen, epäasiallinen käytös tai käyttöehtojen vastainen kommentointi.

Esto on tilapäinen ja se poistetaan määräajan jälkeen. Toistuva häirintä voi johtaa pysyvään estoon.

Lisää tietoa aiheesta löydät Ylen keskusteluohje"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu