Olen tässä istunut valvomotyötä tehden viisi vuotta, ja huolimatta työn suht leppoisasta kuvasta, olen ajatellut ettei tätä kestä, ei helvetti. Nykyinen korvaus ei riitä todellakaan kattamaan turhautuneisuutta ja tylsistymistä mitä työ tuo mukanaan.
Perheellisenä miehenä tosin minulla ei ole juuri vaihtoehtoa, näin on vain nähtävä että teen koko elämäni ilmeisesti tätä samaa työtä. Vai olisiko vielä tehdä jotain muutakin, työtä jossa voisi ajatella ja kenties edistyä jollain tavalla. Nykyisin ei tule muuten luettua kuin iltapäivälehtiä.
Ja kukaan ei ymmärrä meitä paperimiehiä, aina ollaan mollaamassa vaikka tehdään yhtä tärkeintä työtä Suomalaisille Suomessa. Edes jatko-opintoihin tämä työpaikka ei anna mahdollisuuksia koska mikään oppilaitos ei hyvitä paperitehtaan vaativia toimintoja hakupisteiksi tai edes opintoviikoiksi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja isi heitteli sua ilmaan kakarana ja otti vasta pompusta kiinni! Voi raukkaa!
..että.. "mikään oppilaitos ei hyvitä paperitehtaan vaativia toimintoja hakupisteiksi tai edes opintoviikoiksi."
Istut valvomossa ja painat nappia kolme kertaa tunnissa..
Todella vaativaa työtä!
Älä puuhu siintä mistä
et tiedä.
Jokainen joka on tehnyt,tietää
että olet tosi ulkona.
Suomennettuna HÖLMÖ!!!
Hahhah! Hajoa siihen!!
Haluttaisi sanoa, että hanki elämä.
Ai niin, mutta kun teillä on jo kuulemma sellainen haisevassa paperitehtaassa. Hankala uskoa...
Itse henkilökohtaisesti jatkan tässä lomailua elokuulle, käväisen ehkä Maltalla ja viikon Lapissa kalastelemassa. Voin nostaa kättä Kemin kohdalla paperitehtaille, kun ohitan Veiskan tehtaat :)
Pitää käydä syys- ja joululomia pystyttämässä mökki Pyhälle.
Tervetuloa pyhälle meillä paptyöläisillä on mökkejä pyhällä kymmenittäin.tule vaan niin saadaan kouluttaa sua....mökit ovat omia ei liiton
Mitä vitun virkaa on mökeillä jos sulla ei ole aikaa olla siellä kun pitää paskalta haisevaa paperikonetta kyylätä kolmivuorossa?
teppo, ne vuorovappaat.
Käy vatallesi jos koskee.
Oireet on selvät.
Apua on tulossa!!!!
..mutta muistan myöskin epäsäännölliset työajat virka-aikaan ja etätyöskentelyn :)
Muistatko sinä?