Miten saa aikaan laihdutustulosta,liikunnan määrä

Jos haluaa tosissaan laihtua,kannattaa liikkua erittäin paljon.Vähintään 5 tuntia päivässä koska pienillä määrillä ei ole mitään merkitystä.
Ja syödä vain perusruokaa eli ravitseva lämmin ateria ja puuro sekä hedelmiä.Kalorit noin 2000-2300 päivässä.

Suuri liikunta määrä onnistuu aivan kellä vain,ei tarvitse tehdä muuta kuin lopettaa sohvalla makoilu ja tilalle liikuntaa.Kävelyä,pyöräilyä yms hyötyliikuntaa.
Vuorokaudessa on tunteja 24 eli kukaan ei voi väittää että tuohon ei ole aikaa 😳
Jos tuota tekee putkeen kaksi viikkoa laihtuu varmasti.
Laihtuu sitä niinkin että syö vähä,mutta sitä lihoo sillä tavalla tehtynä nopeasti takaisin.
15375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kannattaa syödä vähemmän.

Äänestä

Liikunta ei auta mitään,jos liikunnan aikana ei juo yhtä pulloa etikkaa,Etikka panee lihakset niin hapoille välittömästi,että energin kulutus nousee 3lmin kertaiseksi.Siksi jokaisella pyöräilyllä tai hiihdolla pitää olla repussa mukana rajamäen etikkaa.

Liikunnan jälkeen vain tavallista oikeaa ruokaa,alle 200taa g karkkia ja kakkukahvit.Mutta ei mitään muuta.

Äänestä

Se pitää vain lopettaa kaikki turha esim älypuhelimen käyttö yms Minullakin on mennyt siihen yleensä vähintään 5-6 tuntia päivässä.
Sekin yleensä että on vain jalkojen päällä vaikka 10 tuntia päivässä eikä makaa sohvalla laihduttaa

Liikunnassa on sekin hyvä puoli että siitä tulee hyvää oloa.
Laihduttaminen on erittäin vaikeaa huonon olon aikana.
Jos laihduttaa pelkällä vähällä syömisellä,olo ei ole paras mahdollinen.

Äänestä

5 tuntia päivässä. HAHAHA! Mistä olet kuule tuon saanut päähäsi? 😁Ratkaisevassa osassa on se mitä laitat suuhusi.

Äänestä
  • Niin on mutta ei sitä pysty olemaan muuten syömättä jos on liikaa kotona,eli liikunnalla pystyy korvaamaan syömistä.Sekin riittää että puolet liikunnasta on hyvin kevyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niin on mutta ei sitä pysty olemaan muuten syömättä jos on liikaa kotona,eli liikunnalla pystyy korvaamaan syömistä.Sekin riittää että puolet liikunnasta on hyvin kevyttä.

    Pieni määrä liikuntaa kuluttaa vain 200 kaloria päivässä ja suuri määrä 1000-1500 kaloria

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pieni määrä liikuntaa kuluttaa vain 200 kaloria päivässä ja suuri määrä 1000-1500 kaloria

    Lihavuus on laiskuutta 😳

    Äänestä

  • 3,5 tuntia tuli aloituksessa,yritän nyt lisätä sitä.
    Olo on jo nyt laihtuva,kahden viikon kuluttua tietää vähän paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    3,5 tuntia tuli aloituksessa,yritän nyt lisätä sitä.
    Olo on jo nyt laihtuva,kahden viikon kuluttua tietää vähän paremmin.

    Tärkeintä on saada lihakset etikalla hapoille.Kakkukahvit 2ksi kertaa päivässä,pikku pussi karkkia.Kaikki muu on oikeaa ruokaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pieni määrä liikuntaa kuluttaa vain 200 kaloria päivässä ja suuri määrä 1000-1500 kaloria

    "Pieni määrä liikuntaa kuluttaa vain 200 kaloria päivässä ja suuri määrä 1000-1500 kaloria"

    Riittää kun jättää ne 1500 kaloria karkkia syömättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    3,5 tuntia tuli aloituksessa,yritän nyt lisätä sitä.
    Olo on jo nyt laihtuva,kahden viikon kuluttua tietää vähän paremmin.

    Tuliko paineen tunne päähän?

    Äänestä

Jos puolet liikunnasta on kevyttä,voi puolet etikasta korvata maidolla.Muun ruuan pitää olla vain vähän karkkia ja sitten oikeaa ruokaa ja kakkukahvit.

Äänestä

Työntäkää etikkanne sinne minne päivä ei paista.
Ihminen laihtuu kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Kyse on kaloreista.
Laihduttaessa kannattaa varmistaa että proteiinia saa tarpeeksi (gramma per päivä per ihannepainon kilo), vaikka mitään karppaamista en suosittele.
Lihaskunnosta kannattaa laihduttaessa pitää huolta, että laihtuessa katoaa läski eikä lihakset.

Äänestä
  • Etikkaa pitää ottaa riittävästi,koska lihakset pitää saada hapoille.Loppuosa vain vähästä karkista ja oikeasta ruuasta,kahvikakkua kahdesti päivässä.

    Äänestä

"Vuorokaudessa on tunteja 24 eli kukaan ei voi väittää että tuohon ei ole aikaa 😳"

Normaaliin arkipäivään normaalissa elämässä kuuluu työ, parisuhde, perhe ja lapset, koti, puutarha ja piha työt ja harrastukset ja lemmikit joillain. Moni kotityö menee hyötyliikuntana ja esim portaiden kävely ja siivous on tosi rasittavaa, pihatyöt ja lumen luonti on todella kovia hyötyliikuntamuotoja.

Vuorokaudessa 8 h menee nukkumiseen. 8 h työssä oloon ja työmatkoihin jopa 1-3 h päivässä.

Sinulla ei taida olla laskutapasi perusteella elämässä muuta kuin syöminen ja nukkuminen eikä esim työelämää mitään velvollisuuksia eikä perhettä. Elämäsi eläkeläisenä ja vanhuksena täyttää pelkästään karkki ja pakonomainen liikunta. Kyllähän siinä tilaa on. Mutta ei se mitään normaali ihmisen elämää ole.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos haluaa tosissaan laihtua,kannattaa liikkua erittäin paljon.Vähintään 5 tuntia päivässä koska pienillä määrillä ei ole mitään merkitystä.
Ja syödä vain perusruokaa eli ravitseva lämmin ateria ja puuro sekä hedelmiä.Kalorit noin 2000-2300 päivässä.

Suuri liikunta määrä onnistuu aivan kellä vain,ei tarvitse tehdä muuta kuin lopettaa sohvalla makoilu ja tilalle liikuntaa.Kävelyä,pyöräilyä yms hyötyliikuntaa.
Vuorokaudessa on tunteja 24 eli kukaan ei voi väittää että tuohon ei ole aikaa 😳
Jos tuota tekee putkeen kaksi viikkoa laihtuu varmasti.
Laihtuu sitä niinkin että syö vähä,mutta sitä lihoo sillä tavalla tehtynä nopeasti takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu