Kaikilla ei ole sama ajatusmaailma ja elämänkatsomus

On sinisilmäistä ja naiivia luulla, että kaikilla olisi samanlainen ajatusmaailma ja elämänkatsomus. Näin ei todellakaan ole.

Tietyt ihmisryhmät ja kansat eivät yksinkertaisesti sovi elämään rinnakkain. Kaikki eivät ole toistensa kavereita ja ajattelevat täysin eri tavalla asioista.

Siksi onkin maita ja mailla on rajat ja esim. armeijat puolustamassa omaa maata ja kansaa.
12165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Olisi miellyttävämpää, jos emme joutuisi vastakkainasettelujen äärelle. Mutta aina päätöksenteko ja vastuunkanto ei ole miellyttävää. Viime kädessä meidän kaikkien on puolustettava suomalaista yhteiskuntaa." päättyy yksi presidentti Niinistön puheista.

Vastakkainasettelu tulee tiettyjen asioiden kohdalla vaan väkisinkin eteen. Tällöin pitää aina valita se vaihtoehto, joka on oman maan ja kansan kannalta parasta.

Äänestä
  • "Olisi miellyttävämpää, jos emme joutuisi vastakkainasettelujen äärelle. Mutta aina päätöksenteko ja vastuunkanto ei ole miellyttävää. Viime kädessä meidän kaikkien on puolustettava suomalaista yhteiskuntaa."

    Niin, tämä tuntuu olevan monella päättäjällä ja kansalaisella hukassa.

    "Vastakkainasettelu tulee tiettyjen asioiden kohdalla vaan väkisinkin eteen. "

    Käsittämättömän monella on tämäkin hukassa. Ja se vasta tässä raivostuttavaa on että jos et oikein halua sopeutua poppamiesten viidakkomeiniinkiin ja sormeasi heristät, olet vähintäänkin rasisti. Suvaitsevaisuus on OK vain tiettyyn rajaan asti, vain idiootti nielee kaiken paskan ja vieläpä pureksii sen.

    Äänestä

Menneisyyden kokemukset lapsuudesta alkaen, mitä ikävämpiä,sitä jyrkempi vastustus .

Äänestä
  • mitä kovempi kilpailu sen verisempi taistelu , kun kaikki ovat samanlaisia kilpailua ei juuri esiinny

    Äänestä

ihmisillä pitää olla tarve parantaa asioita , nyt en tarkoita mitään maailmanhalaamista
kun pienin askelin parantelee niin ei tule takapakkia eli haukkaa liian suurta palaa
yksi askel , kaksi askelta , eikä mitään pää edellä tuntemattomaan veteen syöksymistä

Äänestä
  • Ei ole meidän tehtävä parantaa muiden maiden asioita. Jos eivät osaa, niin se on heidän ongelmansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ole meidän tehtävä parantaa muiden maiden asioita. Jos eivät osaa, niin se on heidän ongelmansa.

    itse nousevat luonnollisen valinnan avulla eivät muuten

    Äänestä

"On sinisilmäistä ja naiivia luulla, että kaikilla olisi samanlainen ajatusmaailma ja elämänkatsomus. Näin ei todellakaan ole."

se on totta

on myös totta että ihmiset ei saa luotettavaa tietoa maailmasta, syynä on mm suomen vasemmisto media
esim tiedot vasemmisto sosialistien yhteiskunta kokeilujen aiheuttamista kärsimyksistä ihmisille poistetaan heti kaikilta keskustelu palstoilta, holokaustista saa koko ajan tietoa

Äänestä
  • haudata kuolleet vai krematoida , krematoriolla on se hyvä puoli että taudinaiheuttajat kuolevat , ei leviä taudit

    Äänestä

Poliitikoilla Suomessa on pitkään ollut jo pasmat pahemman kerran sekaisin, tarkoitus todella on edistää suomen ja suomalaisten hyvinvointia, mutta mitä tapahtuu?

Hukataan miljardeja ja taas miljardeja turhuuksiin ja kaikenlaiseen hömppään.

Surullista.

Äänestä

Irakissa hyväksyttiin lapsiavioliitot. Tuo on vain yksi esimerkki aiheesta, että ajatusmaailma eroaa huomattavasti länsimaisesta ajatusmaailmasta.

Äänestä

Liian erilaiset kulttuurit, ja uskonnot eivät vaan tule keskenään oikein toimeen, ennen se oli itsestään selvää, ja siksi jokaisella alueella oli oma valtauskonto ja -kulttuuri, jolle muut olivat alisteisia.

Muslimialueilla oli selvät säännöt esim. juutalaisille, juutalainen ei saanut asua muslimin yläkerrassa, tai ratsastaa hevosella, ettei taas asetu muslimin yläpuolelle.

Nykyään haihattelijat ja pilvilinnoissaan elävät haluavat sekoittaa kaikki samalle alueelle, eivätkä yhtään ymmärrä mihin se johtaa, he eivät tiedä näitä historiallisia asetelmiakaan, koska historia ja uskontojenkin ymmärtäminen on heillä täysin hukassa, juuri näitä tyyppejä, jotka eivät edes tiedä sitä, koska Suomi itsenäistyi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On sinisilmäistä ja naiivia luulla, että kaikilla olisi samanlainen ajatusmaailma ja elämänkatsomus. Näin ei todellakaan ole.

Tietyt ihmisryhmät ja kansat eivät yksinkertaisesti sovi elämään rinnakkain. Kaikki eivät ole toistensa kavereita ja ajattelevat täysin eri tavalla asioista.

Siksi onkin maita ja mailla on rajat ja esim. armeijat puolustamassa omaa maata ja kansaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu