Elikä siis. Olen aika nuori, pian 20-vuotias miekkonen. Ei kai ulkonäössä pitäis mitään vikaa olla, ainoa vaan että en ole mikään isokokoinen enkä lihaksikas. Pukeudun ihan ok-tyylillä puhtaisiin vaatteisiin eikä hygieniassa ole muutenkaan vikaa. Olen aika huumorintajuinen ja fiksu, siis keskustelutaitoinen.
Miksi sitten olen sinkku? Ehkäpä siksi, että olen juopottelemassa keskimäärin 4 kertaa viikossa ja minulla on suoraan sanottuna niin kieroutunut huumorintaju, että heikompia hirvittää. Aina jos jonkun naikkosen kanssa keskustelun aloitan, sanon jotain suorastaan vitun tyhmää tai outoa ja olen taas yksin alta aikayksikön. Tämä taitaa lähinnä johtua humaltuneisuudesta, mutta enpä tiedä, kai olisin yhtä oudon "pelottava" selvänäkin.
Miksiköhän edes kirjoittelen tästä asiasta tänne? Ehkä haluaisin jonkinlaisia mielipiteitä siitä, kannattaisiko minun muuttua johonkin suuntaan. Tai siis, olen ajatellut, että sitten kun (/jos) löydän sellaisen neitokaisen, joka ei juoksekaan karkuun, niin ehkäpä meidän välillämme voisi ollakin jotain, joka on parempaa kuin sellaiset vähemmän todellisiin persoonallisuuksiin perustuvat suhteet yhteensä. Tai siis, uskon että tajuatte, eli mietin nyt tässä korvaako laatu määrän.
Toisaalta sitäkin voi miettiä, että sattuuko minun kohdalleni joka paikassa ne kaikista huumorintajuttomimmat tai hermoheikoimmat ihmiset, kukapa tietää...
Miksi sitten olen sinkku? Ehkäpä siksi, että olen juopottelemassa keskimäärin 4 kertaa viikossa ja minulla on suoraan sanottuna niin kieroutunut huumorintaju, että heikompia hirvittää. Aina jos jonkun naikkosen kanssa keskustelun aloitan, sanon jotain suorastaan vitun tyhmää tai outoa ja olen taas yksin alta aikayksikön. Tämä taitaa lähinnä johtua humaltuneisuudesta, mutta enpä tiedä, kai olisin yhtä oudon "pelottava" selvänäkin.
Miksiköhän edes kirjoittelen tästä asiasta tänne? Ehkä haluaisin jonkinlaisia mielipiteitä siitä, kannattaisiko minun muuttua johonkin suuntaan. Tai siis, olen ajatellut, että sitten kun (/jos) löydän sellaisen neitokaisen, joka ei juoksekaan karkuun, niin ehkäpä meidän välillämme voisi ollakin jotain, joka on parempaa kuin sellaiset vähemmän todellisiin persoonallisuuksiin perustuvat suhteet yhteensä. Tai siis, uskon että tajuatte, eli mietin nyt tässä korvaako laatu määrän.
Toisaalta sitäkin voi miettiä, että sattuuko minun kohdalleni joka paikassa ne kaikista huumorintajuttomimmat tai hermoheikoimmat ihmiset, kukapa tietää...
Vastaukset 11
Vanhimmat
ehkäpä meillä synkkaisi :) mutta toi 4 kertaa viikossa juopottelu saattaisi kyllä karkottaa mut, ainakin jos se jatkuisi suhteessa. Kerran olen juoppolallia katsonut, toiste en aio sitä tehdä.. Naisia ei kiinnosta känniset miehet. jos olet baarissa liian jurrissa niin voit odottaa myös istuvasi iltaa ilman naisseuraa. On vaikka mitä muutakin aktiviteettia, muu kuin baareissa pörrääminen.. kesänjatkoa :) kyllä sä vielä naisen löydät
Itse asiassa oli tossa just sellanen 5 päivän ryyppyputki joka päättyi sunnuntai-iltaan.. Aamulla oli duunissa niin paha olo, että päätin olla juomatta ainakin koko viikon ja saa nähdä tuleeko ruisrockissakaan mitään otettua (enpä usko, luulenpa että menen muille sinne kuskiks).
Alkoi hieman huolestuttaa kun luin tarinaa eilen tyypistä joka oli juonu maksansa paskaks 16-vuotiaana ja sillä oli kuulemma 50/50 mahdollisuus selvitä 20 vuoden ikään...
Mutta siis, käyn jossain vaiheessa testaamassa maksa-arvot lääkärissä ja jos ei mitään vikaa löydy, niin jatka varmaankin tollasta 4 krt / vko linjaa... Miksi? Koska mulla on siihen todellakin varaa ja mulla on aika tylsä elämä. Jos siitä ei ole haittaa, niin miksi en joisi? Kalja on ihan hyvää... :)
Olen myös päättänyt, että heti kun löydän oikeasti mulle jotain merkitsevän naikkosen, tollanen hillitön ryyppääminen loppuu kuin seinään. En siis oo ikinä kokonaan lopettamassa, mutta vähennän dramaattisesti. Kaiketi olen sen verran alkoholisti etten voisi edes kuvitella ikinä kokonaan lopettavani, mutta kun löytyy parempaa tekemistä, niin voisin kuvitella juovani max. kerran viikossa.
Kannata dokaa noin paljon, menee hermot aika nopeasti perseelleen....mutta pakko se on rehellisyyden nimissä sanoa, hauskuuden pito ilman viinaa on kyllä ihan mahdotonta.
Moikka!
Mielestäni sinun pitäisi vaihtaa tuo "sitten kun" ja jossittelu pois vaan elä nykyhetkessä eli ajattele mieluummin n"yt kun". Vähennä juomista ja ehkä tapaat kivan naisen.
Vaikuttaako se juominen nyt sitten niin hirveästi mihinkään? Ei kai ne missä vain vastaan tulevat naiset voi tietää kuinka usein juon jos vaikka perjantaina kävelen twelvari kädessä jossain mestoilla?
Miksiköhän edes kirjoittelen tästä asiasta tänne? "Ehkä haluaisin jonkinlaisia mielipiteitä siitä, kannattaisiko minun muuttua johonkin suuntaan. Tai siis, olen ajatellut, että sitten kun (/jos) löydän sellaisen neitokaisen, joka ei juoksekaan karkuun, niin ehkäpä meidän välillämme voisi ollakin jotain, joka on parempaa kuin sellaiset vähemmän todellisiin persoonallisuuksiin perustuvat suhteet yhteensä. Tai siis, uskon että tajuatte, eli mietin nyt tässä korvaako laatu määrän"
Yo. tekstisi paljastaa jo sen, että sinussa ei ole miestä tekemään ITSE muutoksia vaan haluat sälyttää mahdollisuuden muuttumisesta tai muuttumatta jättämisestä jonkun tyttöparan harteille!
Jos brenkku maistuu tuohon malliin (4xvk) ja naisia nimittelet NAIKKOSIKSI (huorahtava nimitys), ei tarvitse ihmetellä sinkkuutta.
Epäilet johtuvan huumorintajuttomuudesta? Näytä se kohta viestissäsi missä pitäisi nauraa...
Mistäs lähtien naikkonen on ollut huorahtava nimitys? Tietääkseni siinä ei ole mitään negatiivista sävytettä.
Ja miten niin olen sälyttämässä vastuuta muuttumisesta jonkun muun harteille? Mietin vain että teenkö jotain väärin, ja olisiko syytä suhtautua asioihin eri tavalla.
Missä vaiheessa piti nauraa? Naura sitten kun saat tuon tarpeettoman negatiivisuuden kitkettyä itsestäsi...
Vinkiksi sinulle: JUO VÄHEMMÄN, HYMYILE ENEMMÄN. Naiset kaikkoavat kun huomaavat juomistahtisi. Jos käyt 4 krt viikossa baarissa, juomaharjoittelu näkyy. Kun minulla oli kova hakua päällä, kävin kyllä baarissa 4 krt viikossa, mutta viivyin vain 2 tuntia - katselin paikan miehet läpi ja lähdin pois viimeistään klo 1. Syystä että en pidä liian humaltuneista tyypeistä ja klo 1 jälkeen paikalla ei ole muita kuin niitä. Kun ei kerran löytynyt mielenkiintoista keskustelukaveria, oli parempi lähteä kotiin ja saada nukuttua tarpeeksi. Senkin kyllä huomasin, että kun on kova haku päällä jotenkin viestii juuri sitä eikä natsaa, ei millään. Sitten kun luovutin, meni vain kaverien seuraksi ja hajamielisesti katselin ympärilleni, hupsis vain, olikin kiinnostava tyyppi ihan vieressä juttelemaan tulossa. Niin se vain käy, vahingossa, ei etsimällä ja väkisin pakottamalla.
juopottelu näkyy ihmisessä monella tapaa. Ulkonäkö huononee (turvotus, liikunta vähenee -> lihakset pienevät ja kroppa "surkastuu", iho huononee). Aivojen toiminta heikkenee, kun kun alkoholin vaikutuksesta aivosolujen väliset haarakkeet tuhoutuvat. Nämä haarakkeethan lisääntyvät ihmisen oppiessa uusia asioita ja aivosolut verkottuvat keskenään ja tieto niiden välillä kulkee. Runsaasti alkoholia käyttävillä ihmisillä tämä verkosto on surkastunut. Tilanne paranee hitaasti, kun ihminen raitistuu. Eli runsas alkoholi tyhmentää...Sitten tietty ne terveyshaitat. Eli kaikkea kohtuudella.
Huumorintajusta sanoisin vielä sen verran, että kaikilla ei ole samanlainen huumorintaju. Rehellisesti sanottuna, itse en ole koskaan tavannut täysin huumorintajutonta ihmistä. Joidenkin huumorintaju vain on niin erilainen, että siitä perille pääseminen on vaikeaa. Ei toisia voi leimata huumorintajuttomiksi, jos se ei vastaa omaa huumorintajua.
Miehen on tärkeää käyttäytyä hyvin. Olin treffeillä erään kaiffarin kanssa, joka kiroili koko ajan. Totaalinen turn off. Niin huonoa käytöstä, etten voinut uskoa korviani! Herrasmiehet ovat aina IN :)
Että kiroileminenkin on oma taiteen alansa ja sillä saa ehkä hehkutettua vitsejä omalla tavallaan paremmin....tietenkin kohtuus kaikessa. Täytyy myöntää, että aidosti kerrottu vitsi on aina parempi kuin siveellisesti tai konservatiivinen huumori...oli siinä kirosanoja tai ei.