Mitä ihmettä nuorille on tapahtunut. Silloin kun minä olin nuori niin ei tuollaisia tapahtunut koulussa että tyttöjä pistellään puukolla.
Onko nykyajan nuoret päävikaisia ?
Anonyymi-ap
18190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Varmaan ovat jälkeläistesi aiheuttamia
persujen syytä kaikki
Monet sai kulkea päikyillä housut kintussa. Oisko vähän sellaista traumaa jäänyt siittä sitte.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Maailma on muuttunut.
Totta on, että ennen ei tuollaisia tapahtunut. Ja kyllä taitavat olla päävikaisia, lähes kaikki.
Hyvä kysymys. Kun osaisimme vielä tarkentaa mistä on kysymys?
Ei ennen todellkaan tullut edes mieleen pistää puukolla suunnitellusti koulukavereita eikä tyttöjä. Nyt joillekin tulee mieleen kaikenlaista, eikä teoille ole estoja. Eikö teon taustamotiiveille ole vaihtoehtoja? Nuorten ei odottaisi olevan tunteettomia sosiopaattejakaan tai jotakin sellaista. Yleensä me säihkähdämme ja pyytelemme anteeksi, jos vahingossa vahingoitamme toista ihmistä.
Itse kun olen jo yli 40v niin olen nähnyt läheltä ja kaukaa miten koulukiusaajille käy. He ovat liian impulsiivisia opiskellakseen pitkälle. Yli puolet sortuneet huumeisiin, joista duurin osa kuolleet ennen 30v täyttämistään, joko huumeisiin suoraan tai muuten... ne jotka elävät vanhemmaksi eivätkä käytä huumeita, elävät joko jossain spurguluolassa tai juovat itsensä hengiltä. Olen siis nähnyt ja usein huomannut miten nämä koulukiusaajat joutuvat huonoille teille mikä johtaa heidän tuhoonsa.
Koulukiusaamista vastaan paras keino on hankkia liittolaisia ja liikkua aina ryhmässä. Siinä ei ole mitään väärää että pelkää kaltoinkohtelua.
Sama kokemus minullakin. Jouduin itse aikoinaan kiusatuksi koulussa, mutta näin keski-ikäisenä voin todeta, että paremmin minulla on elämässä mennyt kuin useimmilla kiusaajillani. Yksi heistä jopa hirtti aikuisena itsensä.
Vapaa kasvatus tuottaa satoaan
1950-luvulla koulukuri oli tiukkaa, ja opettajien auktoriteetti oli vahva. Fyysinen kuritus oli vielä jossain määrin hyväksyttyä, ja oppilaita saatettiin rangaista esimerkiksi karttakepillä.
Kasvatuksen historiaa käsittelevissä tutkimuksissa on tarkasteltu koulutuksen ja kurinpidon muutoksia, mutta yksittäisiä väkivaltatapauksia ei ole laajasti dokumentoitu. Koulutuksen kehittyessä ja yhteiskunnan muuttuessa 1960-luvulta eteenpäin fyysinen kuritus väheni, ja koulukiusaaminen nousi enemmän esille keskusteluissa.
jenkeistä tulee kaikki passka.
kilpailua ja täydellisyyttä haetaan joka paikassa.
lisänä älyttömät luurit ja tietokoneet, niillä on liian helppo yksinäistyä.
pillereitä popsitaan ja huuumeita, ryöstöjä, väkivaltaa seuraa ym huonoa käytöstä.
Vanhemmat herätys!
Ennen EI ollut KIINAN kyberaseen tik tok "haasteita" nuorille ym sontaa, sitten vaikutuksia saavat enemmän, nuoresta asti kaikkea hullua voivat saada vaikutetta..
Ei ollut tiktokkia eikä muita kännykkäjuttuja. Niillä voidaan nykyään pilata monen ihmisen asiat läväyttämälä kaikkien nähtäväksi jotain ilkeitä asioita.
Ei myöskään niitä kouluampumisia silloin tapahtunut.
Tämäpä
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000010778484.html
"tutkimus osoittaa, että yllättävän iso osa miehistä suhtautuu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan myötämielisesti"
Percel-ideologia on tuhoisaa!
Kusipäiset vanhemmat noita tekevät yhteiskunnan tuella.
Naiset rakastuvat renttuihin
Yksittäisiä nuorten tekemiä väkivaltarikoksia on tapahtunut aina ja koulukiusaamistakin esiintynyt aina. Mitään lintukotoa ei tässä mielessä ole koskaan ollutkaan. Mutta siinä missä vielä joskus 50 vuotta sitten nuorten vakavampia väkivaltarikoksia tapahtui harvoin ja satunnaisesti, niin nykyään niitä tapahtuu aivan jatkuvasti. Joskus 70-luvulla saattoi parin vuoden välein olla lehdessä uutinen, että joku nuori oli tehnyt jotain poikkeuksellisen väkivaltaista. Nykyään näitä uutisia on suunnilleen viikoittain tai vähintään kerran kuussa.