Venäjän propaganda sivuuttaa itselle epäedulliset faktat

Venäläispoliitikot raivostuivat Suomen päätöksestä toimittaa Ukrainaan sotatarvikkeita Venäjältä jäädytetyillä varoilla.

Suomen päätöstä ovat toistaiseksi kommentoineet valtioduuman kansanedustaja Svetlana Žurova ja senaattori Vladimir Džabarov, joka toimii Venäjän liittoneuvoston eli parlamentin ylähuoneen kansainvälisten asioiden varapuheenjohtajana.

Džabarov väittää, että ”Suomen nykyjohto on menettänyt järkensä”.

– Tämä on maa, joka ensin saavutti itsenäisyyden Leninin ansiosta ja sitten palautti sen hävittyään toisessa maailmansodassa. Sitten se elpyi ja vahvistui halvan venäläisenergian ja puutavaran ansiosta, Džabarov sanoi RT:lle."

Leninin tunnustushan oli vain väliaikainen. Halusi aseellisesti kaataa saman porvarillisen Suomen hallituksen jolle oli 31.12.1917 tunnustuksensa antanut. Suomen nimeksi olisi Leninin vaatimuksesta tullut Suomen sosialistinen työväentasavalta jos punaiset olisivat sodan vuonna 1918 voittaneet.

Dzabarov sivuuttaa myös talvisodan jolloin NL pyrki Suomen valtaamaan mutta Suomi onnistui sen torjumaan.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7dd78b83-0c73-4515-b507-858b7f194c19?_gl=1*7p5n5z*_ga*NDE3MTUzMjg0LjE3NDU2OTg1NDM.*_ga_3L539PMN3X*czE3NDc4MTAyNzMkbzMkZzEkdDE3NDc4MTAzMDEkajAkbDAkaDA.
10275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Historian saa näyttämään mieleiseltään poimimalla sieltä vain sopivia asioita.

Äänestä

Suomen sosialistisessa työväentasavallassa 1918 sodan jälkeen tai O W. Kuusisen kommunistihallituksen johtamassa Suomessa talvisodan jälkeen elintaso olisi ollut yhtä matala kuin Neuvostoliitossa.

Suomen hyvinvointi perustuu näiden Leninin ja Stalinin tavoitteiden onnistuneeseen torjuntaan.

Äänestä
  • Venäjän propagandistit tämän kyllä tietää . Juuri siksi he siitä ei puhu mitään.

    Suomen sosialistisessa työväentasavallassa tai Terijoen hallituksen Suomessa elintaso olisi ollut yhtä alhainen kuin NL:ssa tai alempikin.

    Äänestä

Venäjä kuten NLaikoinaan on suuri maa - ja siksi valhepropagandakin on suurta

Äänestä

Lenin veti tukensa pois Suomen punaisilta, kun Saksa , joka bolsevikkeja rahoitti, teki rauhan ja ensimmäinen maailmansota loppui. Pari viikkoa sen jälkeen saksalaiset nousivat maihin Hangossa ja pitivät voitonparaatin Helsingissä joskus huhtikuusssa 1918.

Terijoen hallitukseen onnistuttiin löytämään muutama Stalinin vainoista selvinnyt Karjalaan muuttanut kommunisti. Tais hallituksen aika jäädä kuukauden mittaiseksi.
Stalin kävi neuvotteluita Suomen laillisen hallituksen kanssa talvisodan loppuun!

Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Höpöhöpö.

    https://histdoc.net/historia/1917-18/kv31.html

    https://fi.wikisource.org/wiki/Terijoen_hallituksen_julistus

    Lenin oli 1918 tosissaan ja Stalin 1939 . Lenin teki valtiosopimuksen Suomen sosialistisen työväentasavallan kanssa ja Stalin teki avunantosopimuksen Terijoen hallituksen kanssa.

    Venäjän propagandistit nämä sopimukset täysin unohtaa.

    Ei Suomen hyvinvoinnista voisi puhua mitään jos Lenin olisi 1918 onnistunut tai Stalin 1939.

    Suomen sosialistinen työväentasavalta toteutunut 1918 tai Kuusisen hallitus päässyt Helsinkiin 1939-1940.

    Äänestä

Venäjä on siitä hieno valtio, että sen historiassa ei ole mitään anteeksiannettavaa tai edes keskusteltavaa. Kansanmurhat, väestönjen pakkosiirrot, parin sadan miljoonan työleirit, joilla kaikki suurimmat teollisuuskompleksit ja rautatiet, kanavat ja maantiet rakennettiin! Ja sitten lahjoitettiin Putinin kavereille!
Venäjä taistelee vain rauhan puolesta. Putinin aikana Tsetseniasssa kahdesti ja pelasti sen sharia-lakia noudattavaksi muslimitasavallaksi, Georgiassa, Ukrainassa , ensin miehittämällä osan, tukemalla asevoimin separatisteja ja sitten hyökäämällä koko asearsenaalillaan!

Äänestä

----Venäjän propaganda sivuuttaa itselle epäedulliset faktat-----

Eikös jokainen maa teekin tuolla tavoin, Suomikin? Kerro ja nimeä jos tiedät poikkeuksen.

Äänestä

Suomen olisi pitänyt pysyä etäämmällä tästä sodasta vai painostiko EU taas tässäkin asiassa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäläispoliitikot raivostuivat Suomen päätöksestä toimittaa Ukrainaan sotatarvikkeita Venäjältä jäädytetyillä varoilla.

Suomen päätöstä ovat toistaiseksi kommentoineet valtioduuman kansanedustaja Svetlana Žurova ja senaattori Vladimir Džabarov, joka toimii Venäjän liittoneuvoston eli parlamentin ylähuoneen kansainvälisten asioiden varapuheenjohtajana.

Džabarov väittää, että ”Suomen nykyjohto on menettänyt järkensä”.

– Tämä on maa, joka ensin saavutti itsenäisyyden Leninin ansiosta ja sitten palautti sen hävittyään toisessa maailmansodassa. Sitten se elpyi ja vahvistui halvan venäläisenergian ja puutavaran ansiosta, Džabarov sanoi RT:lle."

Leninin tunnustushan oli vain väliaikainen. Halusi aseellisesti kaataa saman porvarillisen Suomen hallituksen jolle oli 31.12.1917 tunnustuksensa antanut. Suomen nimeksi olisi Leninin vaatimuksesta tullut Suomen sosialistinen työväentasavalta jos punaiset olisivat sodan vuonna 1918 voittaneet.

Dzabarov sivuuttaa myös talvisodan jolloin NL pyrki Suomen valtaamaan mutta Suomi onnistui sen torjumaan.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7dd78b83-0c73-4515-b507-858b7f194c19?_gl=1*7p5n5z*_ga*NDE3MTUzMjg0LjE3NDU2OTg1NDM.*_ga_3L539PMN3X*czE3NDc4MTAyNzMkbzMkZzEkdDE3NDc4MTAzMDEkajAkbDAkaDA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu