KST Vartiointi työkokemus

Anonyymi-ap

Morjesta
Tulin tänne kertomaan kyseisestä puljusta oman versioni ja kokemukseni. Olin KST töissä Kuopiossa n. 2 vuotta ja lähdin sieltä pari vuotta. Kerron tässä oman näkemykseni ja mitä korviini on kantautunut työkavereilta jotka ollut töissä vielä kun itse lähdin/olevat vielä tänä päivänä töissä siellä.

Ensinnäkin työntekijöiden palkkoja viilataan esim. jos laitat esimiehelle viestiä että sunnuntain työvuoro meni 30min ylitöiksi, niin tämä ylityö aika saatetaan satunnaisesti merkata lauantain puolelle eli ei tarvitse maksaa sunnuntain tuplapalkkaa. Kerran oli yksi palaveri josta piti maksaa 2h koulutuspalkka mutta eipä näkynyt tilinauhalla eikä kuulemma kollegallakaan kun kysyin asiasta. Asiakkailta kyllä osataan oikea määrä laskuttaa mutta työntekijöille maksaminen ei oikein kyllä onnistu.

Luottamusmiestä ei ymmärtääkseni ole. Työvuoro ja lomatoiveita ei kuunnella. Päivärahoja ei todellakaan makseta, vasta sitten kun viet asian ensin PAM ja sitten oikeuteen.
Liitosta jos mainitset saatat saada vihaisia katseita johdolta sen jälkeen.

Mitä olen kuullut oman lähtöni jälkeen, niin työntekijät vaihtuvat suhteellisen nopeasti ja ''vanhat konkarit'' jotka työskennelleet firmassa useita vuosia ovat kaikki irtisanoutuneet lyhyen ajan sisään. Työntekijät itse olivat aivan mahtavaa porukkaa, mutta esimiehet/johto oli kyllä pohjanoteeraus. Työ itsessään nyt on perinteistä vartijan työtä josta ei sinänsä huonoa sanottavaa. Mutta jos johto kusee niin ei hommatkaan maistu.

Tässä lyhyesti pintaraapaisua. Jos vain johto olisi parempi niin voisi olla ihan OK firma olla töissä.

12

628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      P.S joskus koittivat omalla henk.koht. autolla ajattaa firman piiriajoa kun ei ollut tarpeeksi autoja ajossa.

    • Anonyymi

      Joo itsekkin puljusta lähdin kun meni hermo ongelmat kyllä muuallakin samoja että palkoista livistettiin ja muuta, esimiehet ilkeitä ja aina tanssimassa asiakkaan pillin mukaan työntekijöiden hyvinvointi aina kakkos sijalla, luottamusmies kyllä on mutta ei siitä kerrottu mullekkaan vaan piti itse selvittää, työkaverit oli loistavia mutta joo enpä suositelle tonne hakemaan.

      • Anonyymi

        Koko firmassa ongelma on ylin johto porras joka on aivan täysin pihalla miten tällä alalla pitäisi toimia ja miettii vaan miten heidän pussiin kilahtaa se isoin potti, työvuoro toiveita ei joo kuunneltu kyllä ja kun niistä antoi palautetta oli kostona aina vähemmän vuoroja, johto ei kestä todellakaan kritiikkiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko firmassa ongelma on ylin johto porras joka on aivan täysin pihalla miten tällä alalla pitäisi toimia ja miettii vaan miten heidän pussiin kilahtaa se isoin potti, työvuoro toiveita ei joo kuunneltu kyllä ja kun niistä antoi palautetta oli kostona aina vähemmän vuoroja, johto ei kestä todellakaan kritiikkiä.

        Ensin itse kysyvät mitkä ovat työvuorotoiveesi ja sitten kun kysymykseen vastaa niin vastauksena on kosto.


    • Anonyymi

      Ja kaikkihan tietää kuka on tjn rakki.

      Sosiaaliset taidot kiusallisen huonot ja kentälläkin hyödytön. Kova tarve "nousta" kiusatusta kiusaajaksi ja saada hyväksymisen tunnetta tjltä.

      Yrittää näyttääkin samalta, kuin tj :D

      • Anonyymi
        UUSI

        Tj oli kyllä yks ilkempimpiä ihmisiä mitä oon kohdannut, en ymmärrä miten tommonen on voinut päästä alalla niin pitkälle, ei ymmärrä alasta mitään itse ja kaataa kaiken alaspäin ja käärii itselleen rahat


    • Anonyymi

      Huutista koko tuutista koko firmalle😂 Ei kannata hakeutua firmaan jos ei tykkää tapella tai inttää jokasesta asiasta mistä voit itse kuvitella! Ainua juttu mikä siellä toimii hyvin ja varmasti on että saavat aivan mahtavia tyyppejä töihin joista osasta on tullu loppuelämän kavereita😊 -Kuopio

    • Anonyymi

      Voisi olla varma ennen kuin ottaa ihmisen kiinni yleisesti kaikkien nähden ja ei löydy mitään ,lisäksi voisi kaupat katsoa ettei hälyyttimet huuda vaatteelle jota kysenen kauppa ei edes myy. Todella törkeää käytöstä silmälääkääriin olisi hyvä mennä asia on melkein kunnianloukkaus surkea asiakaspalvelua!!!

      • Anonyymi

        Taitaa vain muutamia ammattitaitoisia vartijoita firmassa työskennellä, hekin varmaan lähtökuopissa. Palkkaavat nykyään näitä alalle sopimattomia ja kaiken maailman öyhöttäjiä vain täyttääkseen vuoroja. Säälin tätä ammattitaitoista vähemmistöä, jotka joutuvat näiden työtä välttelevien ja itsestään epävarmojen öykkämöykkien kanssa työskentelemään.


    • Anonyymi

      Vartijan oikeus joka miehen kiinniotto oikeus jos verekseltään varkaan onnistuu saamaan kiinni on paska ammatti ihmisiä kytätään kaupassa ei mitään jos saa oikean varkaan kiinni jättäkää ihmiset muuten rauhaan rehelliset . Kannattaa poliisit pyytää paikalle jos aiheettomasti ottavat kiinni sitten selviää asiat oikeasti. Vartijat oppivat sitten kantapään kautta.

      • Anonyymi

        Niin.. monesti kohdehenkilöt vaan luulevat olevansa kiinniotettuja, vaikka todellisuudessa näin ei välttämättä ole. Tyhmän olon vaan saa itselleen, kun ei ole tarkkaavainen vartijan kanssa asioidessa.


    • Anonyymi

      Voi voi sentään vartijakoulutus yhtä pitkäksi kuin muillakin turvaalalla muutaman kymmenen tunti aika vähän oppivat enemmän kuin silmien pyöritys ja selviää luonteen testaus ammattilaisella . Ollaan niin ammattilaisia että.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      238
      3286
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      359
      2946
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      16
      1970
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      78
      1836
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      62
      1759
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1642
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1503
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1456
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      0
      1380
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      468
      1374
    Aihe