Suomi tarvitsee uraauurtavan palkkareformin

Anonyymi-ap

Mum miälestäni on ihan hullua, että mitä enemmän työvuosia työntekijälle kertyy, sitä enemmän henkilölle maksetaan palkkaa. Asian pitäisi olla täysin päinvastoin. Mitä vanhempi ihminen on, sitä vaikeampi vanhuksen on pysyä nuorempien tahdissa ja sitä tuottamattomampia he ovat.

Siksi pitäisikin olla palkan ikävähennykset, eikä korotukset kokemuksen mukaan. Eläkeiän kynnyksellä palkka ei saisi olla enää kuin puolet vasta työuransa alussa olevan palkasta.

Ennen eläkeen alkua työntekijä on kaikista epämotivoitunein työhön. Ainoa tapa säilyttää vanha palkkatasonsa, olisi tehdä enemmän työtä. Tämä olisi samalla siis myös kannustin olla ahkerampi.

Asiantuntijatehtävät voitaisiin kuitenkin laskea erikseen, eikä tämä koskisi heitä. Ainoastaan duunareita!

11

204

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      sinkuille pitäisi maksaa enemmän palkkaa kuin naimisissa oleville kun joutuvat pyörittämään talouttaa aivan yksin

      • Anonyymi

        Toisaalta sinkuilla on enemmän vapaa-aikaa ja vapaa-aikaa pitää puolestaan verottaa ankarasti. Siksi alv pitäisi nostaa 50 prosenttiin, jotta ihmiset eivät käyttäisi aikaa kuluttamiseen ja vapaa-ajan hömpötyksiin vaan tekisivät ahkerasti töitä aamusta iltaan ansaitakseen elantonsa!


      • No ei tarvi. Toi talous hoituu hyvin kenttäkeittimellä. Nyt kun sinkkuja on niin paljon, niin ei oo enää järkee ees tehdä asuntoihin keittiöitä.

        Vähän erikoinen juttu että sinkkujen ylikulutus on silleen vaivihkaa hyväksytty.


    • Anonyymi

      Samaa mieltä.

    • Palkkaa pitää maksaa työn vaativuuden mukaan.

      Jos työntekijä kokee, että homma on hänelle vaativa, on työntekijälle maksettava enemmän palkkaa kuin muille, samasta työstä.

      Ja toisin päin.
      Ne jotka suoriutuvat työstä helposti, niiden palkkaa alennetaan.

      • Anonyymi

        Yees...lapiomiehelle kovempi palkka kuin kaivinkoneen kuljettajalle. Onhan se lapiointi raskaampaa ja vaatii fyysistä kuntoa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yees...lapiomiehelle kovempi palkka kuin kaivinkoneen kuljettajalle. Onhan se lapiointi raskaampaa ja vaatii fyysistä kuntoa

        Mitä palkkaa se kuski edes tarvitsee? Konehan sen työn tekee ja se saa palkakseen polttoainetta, uusia osia ja huollon.


    • Anonyymi

      Ennen aikaan tehtiin urakalla työt. Liksat oli sen mukaiset. Ja KTAt. Eli nuoret sai rakennettua omakotitalonsa.

      Ikälisät ovat kokemuksesta.

      Terveisin
      Mies 65
      Vanhempi Duunari

    • Anonyymi

      Mun miälestä on taasen aivan hullua jotta joku pojanjulli joka ei osaa yhtään mitään muuta kuin soittaa suutansa toistaen EK-mafian haittamölinöitä olisi muka tarpeellinen yksilö suomalaisessa yhteiskunnassa.

      Se on nyt vain niin jotta mestari opettaa kisälliä eikä suinkaan päinvastoin. Mistä finninaamaiset persujolliaiset olisivat muka mihinkään ammattiin pätevöityneet kun eivät ole töissäkään olleet kuten on heitä pätevämpi mestarigona sekä Yliasentaja.

      Ammattikoulutus on ajettu alas siksi kun nykyteinit eivät halua oppia mitään ja heräävätkin vasta aamukymmeneltä. 1970-luvulla Vallilan ammattikoulun työpäivä alkoi kello 7:05 jatkuen kello 15:50 ja auta armias jos et ilmaantunut oppitunneille vaan aloitit persumaisen mossotuksen jotta älä nyt maikka viitti räksyttää mulle taikka muuten mä puukotan sut. Persut ovat pilanneet Suomen eikä suinkaan sosiaalitantat.

    • Anonyymi

      Olen ihmetellyt tuota ikälisähommaa . Vanhemmiten työtahti hupenee ja kaikkea on jo. 51 vuotiaasta alkaen ikälälisät vähennetään joka 3 vuosi ja eläkeelle menään sitten perus palkalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      893
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      483
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe