Eduskunnassa käydään ajankohtaiskeskustelu Gazan tilanteesta.
Päivi Räsänen (kd.) kertoo edustajien saamasta viestitulvasta.
– Keskustelua pohjustaa massiivinen masinoitu kampanja, kansanedustajille on tullut sadoittain vasemmistohenkistä postia, jota leimaa se, että terroristijärjestö Hamasin toiminnasta ei ole mitään huolta, mutta sen sijaan Israel tuomitaan, Räsänen kirjoittaa Facebookissa.
– Osa on nähnyt vaivaa ja muokannut saman pohjatekstin kirjeen saajalle sopivaksi. Erääseen viestiin oli jopa vahingoissa jäänyt viestin loppuun tekoälylle annettu komento muokata viesti kristillis-isänmaalliseksi Päivi Räsäselle sopivaksi, hän kertoo.
Räsäsen mukaan osa viesteistä on ollut selkeästi antisemitistisiä.
Tutkimuksenkin mukaan antisemitismi tulee nykyään nimenomaan äärivasemmistolaiselta taholta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Äärivasemmistolaiset agitaattorit siis vauhdissa.
Selvästi.
KD teki hamasin tunnustamisesta hallituskysymyksen ja aikovat lähteä jos hallituksessa joku suunnittelee tunnustamista.