Deathropy

Bändi, jossa ei yhtään alkuperäistä jäsentä🤔 Bändistä pois jäänyt kitaristi/säveltäjä käsittääkseni tehnyt kaiken musiikin itsekseen jo ennen bändin syntyä ja nyt jatkavat ratsastusta.
Musiikki-ihmisiltä kuultua, mutta ilmeisen tosi asia.
2169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tainnut pojilla nousta pissa päähän. Laulajallansa ainakin. Kävelee nenä pystyssä. Olemme saman työnantajan palveluksessa ja herran käytös muuttunut paikoin ylimieliseksi.

Äänestä
  • Eipä ole kauaskantoinen bändi. Onneksi meillä on Balance Breach ja BRHG, vaikka ei jälkimmäinen taida Mikkelissä pääosin enää asustaakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janikki kirjoitti:

Bändi, jossa ei yhtään alkuperäistä jäsentä🤔 Bändistä pois jäänyt kitaristi/säveltäjä käsittääkseni tehnyt kaiken musiikin itsekseen jo ennen bändin syntyä ja nyt jatkavat ratsastusta.
Musiikki-ihmisiltä kuultua, mutta ilmeisen tosi asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu