Limpparit maailman parasta metallia

"If I say fuck two more times, that's forty-six fucks in this fucked up rhyme"
:) Mun lempi Limppari biisi. Tosi hyvin keksityt sanat ja riimitykset.
Tykkäätkö muuten Rasmuksesta? Onx sulla mailiossoo?
Lauri 4EVER!

Usko nyt saatana, että Bimb Zhitzkit on vain sellaista perkeleen rimputusta, ruman puoliräppärin möykkäämänä.. Musakin on teinipopahtavaa, olkoon se kuinka "rankkaa" tahansa... Ensinnäkin mitä metallia on, jos laulaja vetää räppiä lökärit jaloissa?!? Ei todellakaan mitään metallia.. Tai no ehkä joidenkin mielestä(?)

kuulostaa rapilta

juu haista jo vittu! ei jotain senttua voi edes verrata Limp bizkittiin on se sen verran surkeeta mut ootko sä ees kuullu limp bizkitin sanotuksia NE ON LOISTAVIA!!! senttu on pohjassakkaa verrattuna limp bizkittiin.
ja musta Limp bizkit on sitäpaitsi parasta metallia mitä mä oon kuullu! tai ehkä Linkin Park menee edelle tai no ei sittenkään.
mut ei sellasta örinää oo kiva kuunnella ja esim
tulis nyt vaan se 4 albumi ni saatais sekin äänestettyä listojen kärkeen BÄND-Xssä!
onko muuten kellään tietoa että onko Grazy Townilta tulossa koska uutta levyä? nekin on niin hyviä että!

tosi metallimies kirjoitti:

juu haista jo vittu! ei jotain senttua voi edes verrata Limp bizkittiin on se sen verran surkeeta mut ootko sä ees kuullu limp bizkitin sanotuksia NE ON LOISTAVIA!!! senttu on pohjassakkaa verrattuna limp bizkittiin.
ja musta Limp bizkit on sitäpaitsi parasta metallia mitä mä oon kuullu! tai ehkä Linkin Park menee edelle tai no ei sittenkään.
mut ei sellasta örinää oo kiva kuunnella ja esim
tulis nyt vaan se 4 albumi ni saatais sekin äänestettyä listojen kärkeen BÄND-Xssä!
onko muuten kellään tietoa että onko Grazy Townilta tulossa koska uutta levyä? nekin on niin hyviä että!

Move in, now move out
Hands up, hands down
Back up, back up
Tell me what ya gonna do now
Breathe in, now breathe out
Hands up, hands down
Back up, back up
Tell me what ya gonna do now

Keep rollin’ rollin’ rollin’ rollin’ (what)
Keep rollin’ rollin’ rollin’ rollin’ (come on)
Keep rollin’ rollin’ rollin’ rollin’ (yeah)
Keep rollin’ rollin’ rollin’ rollin’

Now I know y’all be lovin this shit right here
L-I-M-P Bizkit is right here
People in the house put them hands in the air
Cause if you don’t care, then we don’t care
1,2,3 times two to the six
Jonesin’ for your fix
Of that limp bizkit mix
So where the fuck you at partna
Shut the fuck up, and back the fuck up
While we fuck this track up

Siis mitä loistavaa noissa on?hä?
kerro jo et me muutkin tajuttas

I HATE FRED "FUCKFACE" DURST 4-EVER!
KUOLKAA SAATANA!

toi nyt oli niin tyhmä juttu, että HUHHUH!

Metabolica666 kirjoitti:

Move in, now move out
Hands up, hands down
Back up, back up
Tell me what ya gonna do now
Breathe in, now breathe out
Hands up, hands down
Back up, back up
Tell me what ya gonna do now

Keep rollin’ rollin’ rollin’ rollin’ (what)
Keep rollin’ rollin’ rollin’ rollin’ (come on)
Keep rollin’ rollin’ rollin’ rollin’ (yeah)
Keep rollin’ rollin’ rollin’ rollin’

Now I know y’all be lovin this shit right here
L-I-M-P Bizkit is right here
People in the house put them hands in the air
Cause if you don’t care, then we don’t care
1,2,3 times two to the six
Jonesin’ for your fix
Of that limp bizkit mix
So where the fuck you at partna
Shut the fuck up, and back the fuck up
While we fuck this track up

Siis mitä loistavaa noissa on?hä?
kerro jo et me muutkin tajuttas

I HATE FRED "FUCKFACE" DURST 4-EVER!
KUOLKAA SAATANA!

Sä puhut asiaa, metbolica666!

Limp Bizkitiä mä en metalliksi luokittelisi, se on räppiä ja sillä selvä!! Eikä ne "Fuckfuckfuck"-sanoitukset tee siitä mitää rankkaa, enemminkin naurettavaa. Hyvä ja aito metalli voi kuulostaa raskaalta ja rajulta vaikka siinä ei joka toinen sana ole fuck... Kaikki käsittää senkin väärin, että metalli on aina sellaista "deathmetal-örinää." On sitä toisenlaistakin metallia olemassa, kannattaisi tutustua paremmin, ettei tarvi sanoa Limp Bizkitiä metalliksi. Sitä paitsi oikean metallin kuuntelijat (mä esimerkiksi) ei voi sietää sitä että jotain Limp Bizkitiä tai Linkin Parkia sanotaan metalliksi, sehän on vain räppiä mihin on lisätty vähän rumpuja ja kitaraa...

Aisuko kirjoitti:

Limp Bizkitiä mä en metalliksi luokittelisi, se on räppiä ja sillä selvä!! Eikä ne "Fuckfuckfuck"-sanoitukset tee siitä mitää rankkaa, enemminkin naurettavaa. Hyvä ja aito metalli voi kuulostaa raskaalta ja rajulta vaikka siinä ei joka toinen sana ole fuck... Kaikki käsittää senkin väärin, että metalli on aina sellaista "deathmetal-örinää." On sitä toisenlaistakin metallia olemassa, kannattaisi tutustua paremmin, ettei tarvi sanoa Limp Bizkitiä metalliksi. Sitä paitsi oikean metallin kuuntelijat (mä esimerkiksi) ei voi sietää sitä että jotain Limp Bizkitiä tai Linkin Parkia sanotaan metalliksi, sehän on vain räppiä mihin on lisätty vähän rumpuja ja kitaraa...

Jumalauta vittu alkaa kyrsimään tollanen: "Linkin Park on sitä aitoa ja rankinta metallia mitä löytyy" -meininki.. VOI HELVETTI.. SE ON NIMENOMAAN RÄPPIÄ, JOHON ON LISÄTTY RUMPUA, BASSOA JA KITARAA.. EI VITTU MITÄÄN MUUTA

OLET TAINNUT HIEMAN EREHTYÄ PALSTASTA. TUOLLA ON VARMAAN SULLE SOPIVIA FOORUMEJA JOSSAIN MUUALLA.

AIKA MIELENKIINTOISET MITAT MUUTEN SULLA

mä olisin kiinnostunu susta, mut en oikeen täytä sun vaatimuksia.. haluisin silti harrastaa kipeetä seksiä sun kanssa... käviskö tämmönen? *hih*

miina kirjoitti:

mä olisin kiinnostunu susta, mut en oikeen täytä sun vaatimuksia.. haluisin silti harrastaa kipeetä seksiä sun kanssa... käviskö tämmönen? *hih*

No mikäs siinä!
oonki ollu puutteessa jo jonkin aikaa...

Tepa kirjoitti:

No mikäs siinä!
oonki ollu puutteessa jo jonkin aikaa...

mä kans!! meillähän on uskomattoman paljon yhteistä!! jos sovitaan joku tapaamispaikka...? olis tosi kiva jos nähtäis ja pian! ps. käytsä usein täällä? =0)

Jumalauta tukehtukaa siihen teinipoppiinne perkele.... MENKÄÄ SINNE JONNEKKIN. VITTU TÄNNE ETTE KUULU!

afro kirjoitti:

Jumalauta tukehtukaa siihen teinipoppiinne perkele.... MENKÄÄ SINNE JONNEKKIN. VITTU TÄNNE ETTE KUULU!

Nää paskat teinipillu bändit kuten Limp Bitchkit vois kyl kuopata ja unohtaa ikiajoiksi. Siis se ei tuu olee koskaan metallia eikä oo koskaan ollukkaan. Siitä on turha riidellä, onhas se päivän selvä asia

oletko kenties juuri oppinut kiroilemaan??
siistihän kielenkäyttöäs.. sekää ei tee sun viesteistäs sen tehokkaampia..
..no höpise mitä höpiset.. argh

Ihan pelle bändi.. Itse luen sen teinipopiksi.. Hyi mitä kakkaa

"My army grows like the buddha I sold ya,
Every seed planted is another fuckin' soldier"

Vi****n Limp Bizkit!

kun ei tule näköjään edes bändin nimi oikein kirjotettua..
kjäh kjäh!

*West-Side NiGGah* kirjoitti:

"My army grows like the buddha I sold ya,
Every seed planted is another fuckin' soldier"

Vi****n Limp Bizkit!

Räppi on rautaa!

WoMan kirjoitti:

kun ei tule näköjään edes bändin nimi oikein kirjotettua..
kjäh kjäh!

painovirhe paholainen. tarkastapa samalla oman nimimerkkisi oikeinkirjoitus.
Limp BiZkit, keep on rollin' mothafuckas!

Janne kirjoitti:

painovirhe paholainen. tarkastapa samalla oman nimimerkkisi oikeinkirjoitus.
Limp BiZkit, keep on rollin' mothafuckas!

oman nimimerkkini oikeinkirjoitus???
hetkinen.. voihan haloo!! hehehe..
onko sulla ehdotuksia, kuinka mun nimimerkki pitäis kirjottaa??
OISKO SIINÄ JOKU "JUJU" ???

((ettet ois vähä hölömö.....................
aina huono veto nimittäin, sori vaan..))

Janne kirjoitti:

painovirhe paholainen. tarkastapa samalla oman nimimerkkisi oikeinkirjoitus.
Limp BiZkit, keep on rollin' mothafuckas!

oman nimimerkkini oikeinkirjoitus???
hetkinen.. voihan haloo!! hehehe..
onko sulla ehdotuksia, kuinka mun nimimerkki pitäis kirjottaa??
OISKO SIINÄ JOKU "JUJU" ???

((ettet ois vähä hölömö.....................
aina huono veto nimittäin, sori vaan..))

HYI MIKKO!

Terveisin: Hyi-Mikko


HÄH?!

Anneli kirjoitti:

HYI MIKKO!

Terveisin: Hyi-Mikko


HÄH?!

Aleksis Kiven elämä

















Alexis Stenvallin, Aleksis Kiven, elämäkerta perustuu yhä juha on homo tutkimukseen Aleksis Kivi. Elämä ja teokset, jonka V. Tarkiainen julkaisi jo 1915, J. V. Lehtosen ja Eino Kauppisen kokoamiin dokumentteihin sekä Aleksis Kiven Seuran albumeissa julkaistuihin runsaisiin aineistoihin. Varsinaisesti uutta lähteistä ei myöhempikään tutkimus ole tuonut esiin. Teorioita, tulkintoja ja todisteluketjuja Kiven persoonallisuudesta, henkilösuhteista ja traagiseksi kääntyneestä elämän loppuvaiheesta on esitetty; kaikki saman lähdeaineiston pohjalta. Tarkiaisen tasapainoinen esitys kestää, vaikka sitä on osattava lukea myös suomenkielisen kansalliskirjallisuuden rakentamishankkeena - J. L. Runebergin Kiven perintöjen linjanvetona Suomen kansan oikeasta kuvasta. Vasta myöhempi aika sovitteli yhteen Suomen kansalliskirjallisuuden luojiksi niin Elias Lönnrotin, J. L. Runebergin kuin Aleksis Kiven.

Tuskin yhdenkään muun suomalaisen kirjailijan kohdalla on sekä biografisten ja historiallisten seikkojen että itse teosten välillä nähty ja etsitty niin likeistä yhteyttä kuin Kiven.

Ei ole esitetty kuin yksi teoria - vailla lähdenäyttöä mutta kylläkin aihetodistein - joka voisi jossain mielessä selittää toisin kuin siihen astisesti Alexis Stenvallin elämäkerrallista kehystä. Jos, kuten Jaakko Puokka väittää kirjassaan Paloon Stenvallit (1979) uskoen ainakin Nurmijärvellä ja Raalan kartanon piirissä sitkeästi eläneeseen tietoon, kirjailija Kiven isä oli Raalan ja Siuntion kartanoiden isännän, laamanni Carl Henrik Adlercreutzin avioton poika, saattaisi moni Alexis Stenvallin elämäkerrallinen käänne tai persoonallisuuden piirre näyttäytyä uudessa valossa. Selityksensä saisi esimerkiksi tilanne, jossa Kiveä herroiteltiin ja hän sanoi ettei ole "mikään herra vaan kraatarin poika", tai Kiven repliikki että "suutarit ovat suden sukua mutta kraatarit karhun veljenpoikia", tai se että Kiveä, joka kirjoitteli koulukirjoihinsa aggressiivisen suomalaisia iskulauseita ja jota pilkattiin koulussa "finnkuuleks" -nimellä. Samalla voisi selittyä myös se, että Kivi ryntäsi Thomas Erik Adlercreutzin, siis osaksi verisukulaisensa, kimppuun kun tämä väitti ettei maahamme koskaan tule suomen kielisiä kouluja, ja kirjailija teljettiin siitä hyvästä sikakoppiin rauhoittumaan.


Kaikki tämä selittyisi psykologisesti tai sosiaalipsykologisesti siten, että Aleksis Stenvall kielsi osan "verenperinnöstään", sen mikä liittyi vaikka niukastikin ruotsinkieliseen kulttuuriimme ja sosiaaliseen yläluokkaan. Jos Puokan teoria pitää paikkansa, se vahvistaa käsitystä siitä, että Kivellä oli eräänlainen "Kullervon", sivullisen sankarin, osa koko suomalaisuusliikkeen kuviossa. Joka tapauksessa, olipa Kivi yhteiskunnallisesta asemastaan tavallaan suistunut tai ei, hän rakensi määrätietoisesti oman kirjailijan roolinsa. Sen vuoksi hän joutui alentumaan, ehkä viekastelemaan ja makeilemaankin, mutta ennen muuta nöyrtymään, vippaamaan, häpeilemään tai vetäytymään syrjään sinänsä hyvien ystäviensä, varakkaiden porvarispoikien, koulu- ja ylioppilastovereidensa maailmasta. Kyllä se jäyti itsetuntoa, mutta toisaalta: jos ei selitä Kiveä kurjuuden kultista lähtien, on ihailtava sitä, että hän itse asiassa pystyi kehittelemään liki röyhkeästi sen avustajarenkaan, mikä hänellä oli.

Suomalaisuusmiehille Kivi kelpasi nimenomaan siksi, että hänessä nähtiin kaivatun kirjallisen murroksen mahdollisuus. Heitäkin Kivi joutui siis kumartamaan - oman henkensä ja lopulta uransa pitimiksi. Kivi sattui monestakin näkökulmasta aina rajalle, sekä biografisesti, psykiatrisena rajatilapersoonallisuutena että kirjallisesti. Palojokelaisesta näkökulmasta hän oli vähintäänkin puoliherra, joka ei koskaan tehnyt ansiotyötä perinteisessä mielessä. Senpä tähden jokaisella palkkiolla ja sen menetyksellä oli paitsi rahallinen myös itse kirjailijan arvoon liittyvä merkitys.

Kirjallisuudenhistoriassamme Kivi oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija, jonka rooli oli suuri: hän käänsi koko proosamme, draamamme ja lyriikkamme suunnan uudelle uomalle. Siksi hänen loukattu ammattikunniansa - Ahlqvistin lokaama - oli hänen lopullinen ennenaikainen hautaan viejä.

Puoliksi siniverisenäkään Kiven teokset eivät tästä selityksestä muutu - ne seisovat omalla arvollaan - mutta saisivat kyllä pikantin biografisen kontekstin ja uusia tulkinnallisiakin ulottuvuuksia. Tarkiaisen piirtämä Kiven sukupuu sotamies-merimieskirkonrakentaja-talollinen-räätäli koristuisi jännittävästi kulmalla Adlercreutzien vaakunasta. Mutta miten ei Kivi-muistitietoon ennen Puokan kirjaa ole jäänyt ainuttakaan Adlercreutz-kytkentää? Miten ei Kivi missään inahdakaan tällaisista yhteyksistä? Tunsivatko Kivi-tutkijat V. Tarkiainen ja J. V. Lehtonen nämä väitteet, vaikenivatko he objektiivisuuteen pyrkivinä tutkijoina tällaisesta perimätiedosta? Tuntuu siltä, että monenlaista muutakin perimätietoa Stenvalleista ja Kivestä muistiinmerkinneille tutkijoille näitä tarinoita ei kerta kaikkiaan ole kerrottu siinä vaiheessa kun Aleksis Kivestä tehtiin kansalliskirjailijaa.

Kiven isän Eerik Johan Stenvallin syntymäajaksi Yrjö Blomstedt on merkinnyt kaksi päivämäärää ilman selityksiä: 17.2.1798 ja Helsingin lastenkirjan ja Nurmijärven lasten- ja rippikirjan mukaan 20.12.1798. Ensimmäinen dateeraus on oikea. Vanhemmat olivat 1798 avioliiton solmineet Maria Juhontytär Stenvall ja merimies Anders Johan Stenvall, jolla oli jo 1794 avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi. Yrjö Blomstedt on jäljittänyt Stenvallien sukua Janakkalan pitäjässä asuneesta Sakarias Matinpoika Tingvall -nimisestä sotamiehestä. Nurmijärveläissyntyinen Anders Johan Stenvall (1769 - 1840) oli merillä vuosikausia, hän omisti talon Helsingissä, mutta muutti Nurmijärvelle sotaa pakoon lähteneen perheensä perään 1811 viljellen torppaa Pekkolan talon maalla ja sitten itsellisenä kirkonkylässä.

Anders Johanin pojaksi merkitty Eerik (Eric) Johan Stenvall mainitaan Nurmijärven rippikirjassa ruotsinkieliseksi. Pitäjänräätäli Eerik Stenvall siirtyi 1825 Palojoelle, jossa hän toimi muun ohella kyläläisten kirjoitusmiehenä. Avioliittoon Stenvall meni 1824 viitisen kilometriä Palojoelta sijaitsevasta Tuusulan Nahkelasta kotoisin olevan Annastiina Hambergin kanssa. Hänen isänsä Antti Juhaninpoika Hamberg, alunperin tilannimen mukaan Hannula, asui veljensä pitämällä kotitilallaan toimien seppänä. Veljesten isä oli rakennusmestari, joka oli johtanut muun muassa Tuusulan kirkon korjaustöitä. Stenvallien perheeseen syntyi neljä poikaa: Johannes eli Juhani 1825, Emanuel eli Manu 1828, Albert 1831 ja Alexis (Aleksis) 1834 sekä 14-vuotiaana kuollut tytär Agnes 1837.

Palojoen kylään rakennettiin nuorelle parille tavallista mökkiä suurempi mansardikattoinen talo, mikä Puokan mukaan oli yksi todiste Adlercreutzien käytännöllisestä huolenpidosta Stenvalleja kohtaan.

Nurmijärvi tuskin paljon poikkesi aikansa maalaispitäjistä. "Nurmijärven rosvot" olivat tosin maakunnan häirikköinä tunnettuja, heihin kuului myös Eerik Johan Stenvallin veli Matti. Merimiesisoisän ja isosedän rosvo-Matin historiat tuovat aineksia ja värikkyyttä Kiven kirjallisellekin mielikuvitukselle. Kiven isä oli varmaan jonkinlaisena esikuvana kirjailijan käsityöläistyypeille ja kaiketi isän puolelta juontaa Kiven taipumus niin ajoittaiseen juopotteluun kuin komiikan tajuunkin. Annastiina Hamberg puolestaan toimellisena ihmisenä, lapsikatraan äitinä ja puuhakkaana pitokokkina on monien Kiven tomerien naistyyppien malli. Äitinsä kautta Kivi sai varhaislapsuudessaan kosketuksen myös paikkakunnan heränneisiin, joiden johtajia oli kirkkoherra J. F. Bergh. Jo kuusivuotiaana Kivi sai kirkollisen alkuopetuksen eli lukutaidon Malakias Costianderin paikkakunnan etevän, kirjallisesti lahjakkaan koulumestarin, Seitsemän veljeksen lukkarin esikuvan, opissa.

Kiven päivänpaisteisesta lapsuudesta on rakennettu kokonainen legendasto, jossa Aleksis toimii kylän lasten leikinjohtajana. Palojoen Taaborin vuori, läheiset metsät kallioineen, ahot ja nummet sekä vehreärantainen Vantaanjoki uimapaikkoineen ovat Kiven onnelaa. Palojoen ympäristö heijastuu tulevan kirjailijan teoksissa eräänlaisena perusmaisemana.

Lapsuuden katkaisi kouluun lähtö Helsinkiin 1846. Elämäkerran kirjoittajat ovat dramatisoineet tätä vaihetta; toisaalta sen ajan oloissa opintielle lähtö oli aina ankeaa, mutta tuskin Aleksiksen kohdalla sen järkyttävämpää kuin muillakaan maalta kaupunkiin lähteneillä suomalaispojilla. Ensimmäinen opinahjo oli entisen merimiehen C. Granbergin koulu, jossa pääasiana oli joltisenkin ruotsinkielen taidon hankkiminen; Kivestähän kehittyi ajan mittaan täysin ruotsin hallitseva myös kirjallisesti. Koulukortteeri hankittiin vankilan vahtimestarin Christian Winbladin luota.

Samaan aikaan, 1847, kun nuori ylioppilaspolvi koki snellmanilaista herätystään ja esimerkiksi ylioppilas Ahlqvist muiden mukana kulki Lönnrotin jalanjäljillä runonkeruumatkoilla ja kun "Suometar" alkoi ilmestyä, aloitti Aleksis Stenvall ala-alkeiskoulun Helsingissä. Alkumenestys oli hyvä. Yläalkeiskoulu, jonka rehtorina oli dosentti Fredrik Cygnaeus, sen sijaan alkoi tuottaa vaikeuksia. Sitä Aleksis junnasi vuoteen 1853 heikolla menestyksellä. Aivan epäilemättä yhtenä syynä oli alituinen puute, mikä ei hellittänyt kun hän erottuaan koulusta alkoi opiskella yksityisesti. Alexis asui tällöin varakkaan räätälimestari Palmqvistin luona rakastuen koulutoverinsa Edmund Palmqvistin sisareen Albiinaan. Stenvallin elättelemä kosinta kaatui varmaankin osaksi kosijan varattomuuteen, mikä annettiin tälle tiedoksi. Tämän jälkeen Kivi ei käynyt enää Palmqvisteilla, joiden laaja kirjasto oli ollut hänelle verraton aarreaitta ja väylä maailman kirjallisuuteen.

Kiven harrastus näytelmäntekoon oli ilmennyt jo silloin kun hän asui Winbladilla. Vankilan salissa esitettiin Aleksiksen kirjoittama "rosvonäytelmä" ja näyttelemistä jatkettiin niin Palmqvisteilla kuin Raalan kartanossa, jonka pehtoorin Lindforsin poikien ystävä Aleksis oli. Päivänvalon näkivät myös ensimmäiset kirjalliset kokeilut, kertomus Eriika, novelli Koto ja kahleet, muutamat ruotsinkieliset runot ja näytelmä Bröllopsdansen på Ljungheden. Tämä käsikirjoitus meni kiertotietä dosentti Fredrik Cygnaeuksen tietoon. Pojan kirjalliset lahjat pantiin merkille, ja Cygnaeuksen tiedetään käsikirjoitusta lukiessaan nauraneen niin että "vatsa hytkyi".

Rasittuneena mutta kuitenkin pakolliset luvut selvittäneenä Stenvall valmistui niin sanottusta ylioppilasleipomosta, joka toimi sekä Helsingissä että maaseudulla, ja pääsi yksityisellä, Fredrik Cygnaeuksen antamalla todistuksella yliopistoon kirjoittautuen sen historiallis-kielitieteelliseen osastoon 1859. Tämä oli viimeinen kerta kun ylioppilaaksi pääsi yksityistä tietä. Äidilleen Aleksis ilmoitti, että hänestä ei tulekaan pappi, kuten äiti oli toivonut, vaan hän aikoo runoilijaksi kuten Runeberg.

Se yhteisö, johon Aleksis henkilösitein liittyi, oli merkittävä. Ensinnäkin Suomalainen puolue ja sen jungfennomaaninen siipi Yrjö Koskisen johdolla alkoi hahmottua voimakkaaksi tekijäksi. Sille tuli oma äänenkannattajakin, Kirjallinen kuukauslehti, jonka "apumieheksi" pestattiin myös nuori lupaava kirjoittaja Aleksis Stenvall. Aleksiksen suosijoita ja jopa pienien taloudellisten tukien muodossa kannustajia olivat jo varhaisessa vaiheessa Cygnaeus ja itse Snellman, mutta vastustajat olivat yhtä kovaa luokkaa, puolueen konservatiivisiiveksi eli "vanhoiksi rehellisiksi" linnoittautuneet August Ahlqvist ja Agathon Meurman.

Ystäväin ja tukijain piiri oli ruotsinkielisiä fennoja, kuten hänen "paras ystävänsä ja veljensä" Robert Svanström, Edmund Palmqvist, E. A. Forssell (jonka "bolagistina" Aleksis asui kutakuinkin ilmaiseksi; virkaurallaan senaattoriksi ylenneen Forssellin vaimo oli aikanaan Kivenkin ihailema tarjoilija Britta Kristina Alm eli Töölönlahden Kerstin) ja tämän veli Theodor (valmistui agronomiksi), F. F. Holmström (tämän laivanvarustajan pojan, jonka huonetoverina asui kutakuinkin siivellä, Kivi peittosi ylioppilaskemujen päätteeksi), J. E. Salomonsson-Kallio, Thiodolf Rein (professori, yliopiston rehtori, Kiven monien käytännöllisten asiain hoitaja), A. G. Swan, Lindforsin veljekset, Emil Nervander (journalisti ja Kivi-kultin perustaja). Kivi oli näitä puolen kymmentä vuotta vanhempi, mutta joka tapauksessa tämä toveripiiri ylläpiti pitkälle lainoilla ja suoraan avustaen isiltään saamilla rahoilla ylioppilas Stenvallia, jossa nähtiin jotain poikkeavaa lahjakkuutta vaikka yliopisto-opinnot eivät mitenkään edistyneetkään. Kiven henkilökuvaukset, piirteet hermostuneisuuksineen, toisaalta tietty yksinäisyys ja umpimielisyys, silmiinpistävä askeettisuus ja piinaava itsensätarkkailu perustuvat juuri näiden tovereiden kertomuksiin.

Kivi osallistui vain vähän viikinkiromantiikan ja freudentalismin aikaa eläneen uusmaalaisen osakunnan toimintaan. Häntä pidettiinkin "raivokkaana ja parantumattona ihmisenä", joka mieluummin haki seuraa nuorsuomalaisten hallitsemasta pohjoispohjalaisesta osakunnasta tovereinaan muun muassa Kaarlo Forsman ja J. V. Calamnius.

Se kirjallinen maasto, johon Aleksis Stenvall Kivenä alkoi piirtyä, oli Runebergin hallitsema. Suomenkielisen runouden viljelijöitä olivat August Ahlqvist A. Oksasen nimellä ja Julius Krohn Suoniona. Varhemmista on mainittava vain Runebergin aikalainen, varhain kuollut Bergh, joka runoilijanimellä Kallio teki tilaa Aleksis Stenvallista esiin kuoriutuvalle Aleksis Kivelle.

Ensimmäisen kerran Kivi varsinaisesti astui kirjallisuutemme parrasvaloihin, kun hän voitti omalla kirjailijanimellään esiintyen Kullervo -näytelmällään 1860 Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa (SKS) toimeenpannun kilpailun, johon palkintosumman oli lahjoittanut varakas kauppias Kiseleff. Aino -näytelmä, Kullervon uusi versio ja Nummisuutarit -näytelmä oli tekeillä 1861 - 1863. Noina aikoina, G. G. Swanin mukaan jo 1859, tiedetään Kiven miettineen myös suurta romaania. Kivi asui sekä Siuntion Purnuksessa että Nurmijärven Myllymaalla, joissa hänen veljensä Juhani toimi tilanvuokraajana. Juhani Stenvallin elämän kaari oli laskeva: hän suistui lopulta täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.


Kertoessaan 1864 jo kirjoittavansa "följetonia", "novellia", Maiden ja merien takaa -nimiseen albumiin Aleksis asui Siuntiossa, aluksi jahtivouti Kareliuksen mökissä, josta hän muutti Fahnjunkarsin sotilastorppaan Charlotta Lönnqvistin luo. Jaakko Puokan indisioiden pohjalta, voi tässäkin ounastella Raalan ja Siuntion kartanon omistavien Adlercreutzien velvollisuudentuntoista Stenvallien hoitelemista. Niinkuin siinäkin että Stenvallin veljesten Juhanin ja Emanuelin parihäät pidettiin 1855 Raalan kartanossa Svante Gustav Engelbert Adlercreutzin toimittua "naimaisänä" eli puhemiehenä. Kartanossa Manu toimi koko ikänsä räätälinä ja Manun poika Arvid postimestarina. Onko Adlercreutz-vyyhti vain kohtalon oikkua?

Joka tapauksessa Charlotta Lönnqvist henkilökohtaisin uhrauksin antoi Aleksis Stenvallille mahdollisuuden kehittyä kansalliskirjailija Aleksis Kiveksi, kun tämä olisi ollut käytännöllisesti katsoen taloudellisella tuuliajolla parhaina luomisvuosinaan.

Kiven kirjailijakutsumus oli selvä viimeistään 1865 kun hän sai Nummisuutareilla valtionpalkinnon selättäen jo luomisvoimassaan ehtyvän Runebergin Salamiin kuninkaat, J. J. Wecksellin Daniel Hjortin ja A. Oksasen Säkeniä. Kivellä ei koskaan ollut mitään muuta kutsumusta - eikä hän myöskään muuhun toimeen koskaan tiettävästi ryhtynytkään - lukuun ottamatta 1869 päähänpälkähtänyttä ja haihattelevaa ajatusta ruveta pehtooriksi!

1860-luvun puolenvälin tienoille on ajoitettu yksi Aleksis Kiven romanttisista rakkaustarinoista. Tällöin hän matkustaessaan Anjanpellon markkinoille Vääksyyn tapasi Mäntsälän Ohkolan kestikievarin tyttären Aurora Hemmilän. Muistitiedon mukaan Kiven kerrotaan olleen Auroran kanssa kirjeenvaihdossa. Kiven kerrotaan myös jonkin tapaamisen yhteydessä lukeneen Auroralle silloin tekeillä ollutta romaaniaan.

Siuntion kautena Kivi julkaisi 1866 näytelmät Karkurit, Kihlaus ja Olviretki Schleusingenissä sekä itse kustantamansa runokokoelman Kanervala. Seuraavana vuonna ilmestyivät näytelmät Leo ja Liina, Yö ja päivä, Sankarteos, Lea ja Canzio. Nälkävuodet koettelivat tuolloin Suomea, kerjäläisiä saapui Siuntioonkin Pohjois-Suomesta asti. Nälän ohella koettelivat taudit. Kivi sai ensimmäisen lavantautitartunnan, mikä myöhemmin uusiutui ja kulutti muutenkin terveydeltään horjuvaa kirjailijaa.

Kiven kirjailijauraa ja kirjailijakuvaa varjosti August Ahlqvistin harjoittama jatkuva parjaaminen. Ensimmäisen kerran se kohdistui Kullervoon. Ahlqvist ei halunnut ymmärtää Kiven Kullervon traagillisuutta, katsoihan Ahlqvist itse olevansa Kalevalan tutkijana Lönnrotin perinnön vaalija. Suomen kielen professorina hänellä oli tyystin toinen käsitys kirjallisuuden, näytelmän ja runon keinoista ja kielestä kuin Kivellä, jonka taustavoimana olivat Fredrik Cygnauksen ja Kaarlo Bergbomin vahvat auktoriteetit. Aika kaukana toisistaan olivat myös Kiven ja hänen hyväntekijänsä Julius Krohnin käsitykset runoudesta. Krohn erehtyi korjailemaan Kiven tekstejä; Kiven siinä mielentilassa Krohn olikin "saksalainen lallallaa,omenasaksa".

Kiven vähintäänkin neurasteeninen mielenlaatu esti häntä kokemasta edes niitä muutamia juhlahetkiä, mitä hänelle olisi tarjoutunut. Niinpä hän pakeni Nurmijärvelle eikä osallistunut näytelmänsä Lean ensi-iltaan 1869. Tämä suomalaisen teatterin riemuvoitto esitettiin Uudessa teatterissa, pääosassa osansa ulkoa suomeksi opetellut hurmaava tanskalainen Hedvig Charlotte Raa, diiva jonka rooliasuun kuulunut "valkea liina" on nähty liehuvan salaisen rakkauden symbolina Kiven lyriikassa.

Tässä vaiheessa Kivi oli kuluttanut loppuun jo myös hyväntekijänsä Charlotta Lönnqvistin rahat. Olipa heidän välillään ollut eroottinenkin suhde tai ei, oli Kiveä viisitoista vuotta vanhemman Charlotan enää mahdotonta ylläpitää Kiveä. Paavo S. Elo tutkimuksessaan Aleksis Kiven persoonallisuus ja Veijo Meri teoksessaan Aleksis Stenvallin elämä ja siitä versoneessa näytelmässään ovat nähneet Kiven ja Charlotan suhteen voimakkaasti eroottisena. Nuoren miehen suhteesta vanhempaan neiti-ihmiseen on kyse myös Kiven Leossa ja Liinassa, joka tuo mieleen Fahnjunkarsin parin - heistähän supistiin tai puhuttiin puolijulkisesti paikkakunnalla. Jaakko Puokka on puolestaan korostanut Charlotan sosiaaliroolia osana Adlercreutzien huolenpitojärjestelmästä.

Kiven kirjallinen pyrkiminen keskittyi noina vaikeina vuosina kokonaan romaanin Seitsemän veljestä kirjoittamiseen ja julkaisemiseen. Teos lienee siis ollut tekeillä koko 1860-luvun. 1866 ilmestyneen Kanervala -runoteoksen takakannessa ollut teksti kertoi: "Kunnioitettavalle Yleisölle tarjotaan tilattavaksi seuraava teos: ´Seittemän Miestä´; ilosteleva (humoristiks) elämänkertomus seittemästä veljestä Hämeen metsissä. Tehnyt A. Kivi." Vuonna 1869 Kivi oli Gygnaeuksen ja Bergbomin avittamana päässyt siihen vaiheeseen, että oli valmis tuomaan käsikirjoituksensa luettavaksi. Kun sovittu kokouspäivä koitti, kirjailija oli niin juovuksissa ettei lukemisesta tullut mitään. Tapaus on mitä ymmärrettävin sen paineen jälkeen missä kirjailija oli ponnistellut. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle (SKS) virallisesti jätetty käsikirjoitus viipyi, jolloin Kivi jo epäili Bergbomin ja muiden runoustoimikunnan jäsenten sen hylkäävän. Silti hän oli vakaa omassa uskossaan: "minä itse en veljeksiä hylkää, vaikka te perin pohjin katsositte sen mitättömäksi." Vuoden lopulla toimikunta esitti lausunnon, jossa teoksen ansiot suomalaisen luonteen ja luonnon kuvauksena tuotiin esille, jos kohta pidettiin paikoin sen "pitkiä draamallisia kanssa-puheita" pitkästyttävänä. Joka tapauksessa oli loppupäätelmä, että "isänmaiselle kirjallisuudelle olisi suureksi vahingoksi, jollei sitä painon kautta saataisiin yleisön luettavaksi". Jupinaa tuli siitä, että palkkiosummasta 700 markasta tuli maksaa 100 markkaa kielentarkastaja A. Törneroosille, jota - Tuokko-nimisenä runoilijana tunnettua maisteria - Kivi äityneenä nimitti "niinkuin pieneksi kanssa -veljekseen Apollossa". Korjausluvun suoritti Julius Krohn, joka kuultuaan Kiven ahdingosta lähetti saamansa 100 markkaa Kivelle.

Seitsemän veljestä ilmestyi 1870 neljänä vihkona SKS:n kustannuksella. Kivi oli pannut kaiken toivonsa, niin arvostusta odottavana taiteilijana kuin palkkiota kipeästi tarvitsevana ammattikirjailijana, romaaniinsa. SKS:n kaunokirjallisen valiokunnan lausunnot saattoivat hänet odottamaan hyvää. Sitäkin musertavampi oli sitten August Ahlqvistin täydellinen teilaus Kiven eepoksesta Finlands Allmänna Tidningenissä. Syyte kohdistui niin teokseen kuin sen kustantajaan. Arvion summa tulevasta kansallisromaanista oli: "Teos on naurettavuus ja häpeäpilkku suomalaisessa kirjallisuudessa. Varsinkin sisältää se ilkeän häväistyksen suomalaisesta rahvaasta, tekijän kuvaukset kun ovat olevinaan luonnon mukaan tehdyt. Tämä rahvas ei ole missään semmoista - kuin tämän kirjan sankarit ovat; se hiljainen ja vakava kansa, joka on viljelykselle raivannut Suomen erämaita - on aivan toista laatua kuin Impivaaran uutisasukkaat."

Arvostelusta huolimatta SKS päätti julkaista teoksen yhtenä niteenä. B. F. Godenhjelm puolusti romaania Kirjallisessa kuukauslehdessä 1871 Ahlqvistia vastaan, mutta Cygnaeuskaan ei uskaltanut lähteä vastaiskuun samassa lehdessä kuin Ahlqvist - vaikka Kivi tätä toivoi. Eliel Aspelin piti Pohjalaisessa osakunnassa marraskuussa esitelmän Kiven elämänvaiheista ja kirjallisesta toiminnasta, mutta silloin Kivi oli jo hiipumassa loppua kohti. Käytännössä SKS pelästyi Ahlqvistin kritiikkiä niin paljon, että Seitsemän veljestä pantiin takavarikkoon kolmeksi vuodeksi. Julki se tuli vasta kun se oli itse kirjailijan kohtalon kannalta jo myöhäistä, Kiven kuoleman jälkeen huhtikuussa 1873. Tällöin romaaniin liitettiin Cygnaeuksen alkulause ja romaanin aatteellista osuutta selvittävä jakso, jonka kirjoitti itse Snellman. Sama kirjoitus julkaistiin myös Morgonbladetissa, mikä puolestaan sai Ahlqvistin iskemään Helsingfors Dagbladissa Kiven ja Seitsemän veljeksen kimppuun kirjoituksella joka oli otsikoitu pilkallisesti "Ett finskt snilleverk" eli "Suomalainen neroteos". Samat syytökset hän toisti vielä Kielettäressään 1874.

Kiven terveys oli murtunut täydellisesti 1870. Lavantaudin ja delirium-kohtausten - johon viitannee Kiven itsensä mainitsema "suuri haaksirikko" - vauhdittamana hänet vietiin 1871 Uuteen klinikkaan ja sieltä Lapinlahden sairaalaan. Kiven diagnoosiksi merkitsi häntä hoitanut ylilääkäri A. T. Saelan "loukatusta kirjailijakunniasta" johtuneen melankolian. Kalle Achte on käytettävissä olevien dokumenttien pohjalta tullut tulokseen, että kyseessä oli klassillinen skitsofrenia, jota olivat jouduttaneet Kiven kokemat voimakkaat ahdistustilat.

Ajan hoitokeinot olivat ankeat. Pakkolaitos vesihoitoineen oli yksi niistä. Kun Nurmijärven kunta 1872 antoi Kiven veljelle Albertille 4 tynnyriä rukiita, jotta tämä ottaisi parantumattomaksi todetun veljensä kotiinsa Tuusulan Syvälahteen, lienee yksi ajatus ollut, että riutuva kirjailija voisi Tuusulanjärven rantamilla saada tarvitsemaansa vesihoitoa.

Veljensä Alpertin ja tämän toisen vaimon Wilhelmiinan vuokramökissä Kivi vietti viimeiset kuukautensa. Kesällä häntä kävi katsomassa Charlotta Lönnqvist, myöhemmin ystävänsä Emil Nervander ja Eliel Aspelin-Haapkylä. Aspelin kertoo hyväntahtoisen ja hurskaan velimiehen hoitaneen "mielipuolta" kirjailijaa miten parhaiten taisi. Jotkut toiset tietolähteethän väittävät Kiven viimeistä kohtelua kehnoksi. Oli kohtalon ironiaa, että vanha pari sai surmansa ryöstömurhassa neljä vuosikymmentä myöhemmin; murhaaja kuvitteli saavansa Aleksis Kiven perintörahoja.

Kiven viimeisistä ajoista ja sanoista on paikkakunnalla esitetty lukuisia tarinoita - tosin vasta kymmeniä vuosia sen jälkeen kun kirjailija ummisti silmänsä uudenvuoden aattoyönä ennen aamunkoittoa.

Jo aamulla lähti Alpertti viemään kuolinsanomaa Helsinkiin. Vieraita saapui sieltä 18. Ennen kuin Tuusulaan saapuneet kirjailijan ystävät lähtivät viemään arkkua kirkolle, avattiin kansi ja E. A. Forssell piirsi hänen kasvoistaan luonnoksen, josta hän sitten muotoili kuvan elävästä Kivestä. Tästä puolestaan muokkasi Kiven kuvan Albert Edelfelt Suomen kuvalehteen 1873.

Muistajaiset, jotka vietettiin ystäväin kesken Saksan talossa, olivat mieliinpainuvat tarjoomuksineen. Kirjailijan veljen Manun mukaan ei aikaisemmin ollut "nähty niin juhlallista hautaus komentoa". Hautaan, "himmeän halavan alle" ei siis pantu ketä hyvänsä kunnan holhokkia. Vaikka itse hauta vuosikausiksi jäikin unohduksiin, alkoi Kiven kirjallinen jälkimaine pian syntyä. Siinä samalla rehotti myös elämäkerrallinen tarinasto, jolle V. Tarkiainen antoi suuren kertomuksen muodon ja merkityksen.

Ensimmäisiä Kiven löytäjiä olivat maaseututeatterit, jotka ottivat ohjelmistoonsa Kiven näytelmistöä. Ennen muuta Nummisuutarit ja Kihlaus osuivat näyttelemistä rakastavan kansan sydämiin. Seitsemää veljestä ryhdyttiin lukemaan kaikkialla suuriruhtinaskunnassa. Nuoret kirjailijat Volter Kilpi ja Eino Leino ehkä ennen muita nostivat Kiven esikuvakseen. Kivestä tuli kirjallisuutemme perusmitta, johon vertautui myöhempi kirjallisuutemme, ennen muuta proosaepiikka. Kiven kirjailijakohtaloon samastuivat niin Eino Leino kuin myöhemmin Väinö Linna ja Veijo Meri. Tarkiainen rakensi perusselvityksen Kiven elämästä ja koko tuotannosta, mutta suhteettoman myöhään, vasta 1953 Lauri Viljanen kirjoitti oivaltavan laajan tutkielman Kiven lyriikasta. Kiven näytelmistä ja romaanista etsi Aarne Kinnunen - pysyttäytyen yksinomaan teksteissä - peruskuvioita tutkielmissaan. Synteesinomaisesti Kiveä tulkitsivat niin V. A. Koskenniemi kuin Rafael Koskimieskin. Kiven biografian ja persoonallisuuden vastakohtaista arvoituksellisuutta ovat tulkinneet ennen muita Paavo S. Elo, Kalle Achté, Oiva Ketonen - erityisesti Ahlqvistin osuutta puntaroiden -, Veijo Meri ja Esko Rahikainen. He ovat rakentaneet uusia kertomuksia repien rikki kulttia Kiven elämän kurjuudesta, neroudesta, infantiiliudesta ja äkkiä mielen taittaneesta melankoliasta.

Kivi sai patsaansa Kansallisteatterin eteen, Nurmijärvelle, Tuusulaan ja Tampereelle, nimikkoseuransa Helsinkiin ja Turkuun, kansallisen merkkipäivänsä, jokavuotiset nurmijärveläisin amatöörivoimin esitetyt ulkoilmanäytelmänsä Taaborin vuorelle, museoksi uudelleen rakennetun syntymäkotinsa, pyhiinvaelluskohteensa Tuusulan kuolinmökille ja hautausmaalle, kaupunginosia, katuja ja nimiä veljestensä mukaan ristittynä, Jukolan viestin, Kaukametsä-salin Kajaaniin, Venla-patsaan.

Suomalainen teatteri on elänyt Kivestä. Uusia näkökulmia Seitsemään veljekseen toivat Kalle Holmbergin, Paavo Liskin ja Jouko Turkan näkemykset näyttämöllä ja televisioversioina. Suomi-kuvasta ei voi puhua ilman Eeron näkemystä "kotomaan koko kuvasta", suomalaista naista ja miestä ei voi kuvata ilman Kiven luomia hahmoja näytelmissään, runoissaan ja Nurmijärven eepoksessa. Viimeksi mainitun romaanin versioita ovat laillansa liki kaikki suuret eepoksemme Volter Kilvestä Väinö Linnaan. "Minä elän" on hyvin sattuva, vaikka sepitettykin Kiven tunnuslause.

Hannes Sihvo


LIITETIEDOT

Alexis (Aleksis) Stenvall Kivi S 10.10.1834 Nurmijärvi, 31.12.1872 Tuusula. V pitäjänräätäli Eerik Johan Stenvall ja Anna Kristiina Hamberg.

TUOTANTO. Romaani: Seitsemän veljestä. 1870. Näytelmät: Kullervo. 1864; Nummisuutarit. 1864; Kihlaus. 1866; Karkurit. 1867; Yö ja päivä. 1867; Lea. 1869; Margareta. 1871; Leo ja Liina. 1878; Alma. 1916; Canzio. 1916; Olviretki Schleusingenissä. 1916; Selman juonet. 1916. Kertomukset: Vuoripeikot. 1864; Koto ja kahleet. 1878; Eriika. 1922. Katso tarkemmin Suomen kirjailijat 1809 - 1916. 1993.

Elokuvat: Kihlaus. 1920, 1922, 1955; Nummisuutarit. 1923, 1938, 1957; Seitsemän veljestä 1939, 1979, 1989.

KIRJALLISUUS. K. Achté, Syksystä jouluun : Aleksis Kivi psykiatrian silmin. 1982; Aleksis Kivi Seuran julkaisut, Minä elän. 1945, Pilvilinna. 1947, Kaukametsä. 1949; Kultanummi. 1951; E. Ekelund, Aleksis Kivi. Ruotsiksi 1960. Suomeksi 1966; P. E. S. Elo, Aleksis Kiven persoonallisuus. 1950; M. Envall (toimittaja), Aleksis kiven maailmasta : esseitä ja tutkielmia. 1984; S. Haltsonen, Aleksis Kivi 1860 - 1960 : bibliografinen opas Kiven maailmaan. 1964; M. P. Hein, Die Kononisierungeines Romans : Alexis Kivis Sieben brüder 1879 - 1980 // Trajekt 4/1984. T. Itkonen, Nurmijärven murrekirja. 1989; E. Kauppinen, Koto ja maailma. 1951; E. Kauppinen, Runoilija ja arvostelija. 1966; O. Ketonen, Kohtalon vaihtoehdot : Aleksis Kivi, August Ahlquist ja sivistyneistön vähäinen kansalaisrohkeus. 1989; A. Kinnunen, Aleksis Kiven näytelmät. 1967; A. Kinnunen, Tuli, aurinko ja seitsemän veljestä. 1973; V. A. Koskenniemi, Aleksis Kivi. 1935; R. Koskimies, Aleksis Kivi : henkilö ja runous. 1974; K. Laitinen, Aleksis Kivi. 1987; J. V. Lehtonen, Aleksis Kiven satavuotismuisto. 1934; J. V. Lehtonen, Aleksis Kivi aikalaistensa arvostelemana. 1931; J. V. Lehtonen, Nurmijärven poika. 1934; J. V. Lehtonen, Toivioretki Nurmijärvelle. 1933; V. Meri, Aleksis stenvallin elämä. 1974; V. Meri, Elon saarel tääl. 1984, J. Puokka, Paloon Stenvallit. 1979; E. Rahikainen, Tähtiä kuin Otavassa : Veijo Meri ja jaakko Puokka Aleksis Kiven tuntijoina. 1980; E. Rahikainen, Kivi. 1984; V. Tarkiainen (toimittaja), Aleksis Kiven muisto. 1919; V. Tarkiainen, Aleksis Kivi : elämä ja teokset. 1915, 5. painos 1949; V. Tarkiainen, Runon kartanossa. 1928; Uusimaa II, Eteläsuomalaisen osakunnan julkaisema Aleksis Kiven 100-vuotisjuhlaan 10. 10.1934; L. Viljanen, Aleksis Kiven runomaailma. 1953;

Kaunokirjallisuus: E. Soini, Nuori Aleksis : elämäkertaromaani. 1947.

JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: W. Aaltonen. 1927, Tampere; W. Aaltonen. 1932, Valtion taidemuseo/Ateneum, Helsinki; W. Aaltonen. 1939, Helsinki; J. E. Stenberg. 1879; A. Veuro. 1934, Nurmijärvi. Piirrokset: A. Edefelt. 1873; A. Forsell. 1873. Aleksis Kiven syntymäkoti, Nurmijärvi; Aleksis Kiven kuolinmökki, Tuusula.

ALEKSIS KIVEN MUKAAN NIMETTY. Aleksis Kivi Seura, Helsinki, Turku; Aleksis Kiven koulu, Helsinki; kadut, aukiot ym. Helsinki, Hämeenlinna, Kerava, Loimaa, Tampere, Tuusula, Vaasa, Äänekoski; Postimerkki 1934, 1984.



Päivitetty 13.5.2002

[ Etusivu ]

[ Aleksis Kivi ] [ Tapahtumat ] [ Kirjasto ja kulttuuri ] [ Kuntainfo ]
[ Koulutus ] [ Liikunta ] [ Nuoriso ]
[ Asuminen ja ympäristö ] [ Elinkeinot ] [ Maatalous ] [ Sosiaali ja terveys ]
[ Päätöksenteko ]

[ Hakemisto ] [ Palaute ]

[ Svenska ] [ English ] [ Français ] [ Deutsch ] [ Eesti ]

Copyright
Nurmijärven kunta, 1998-2001 [email protected]

*omistaa black sabbathin kokoelman*

Hei svetlana!
Minua kiinnostaisi nähdä sinut tänä iltana,
minä olen melko hyvännäköinen.
Asun kopelon naapurissa asematunnelissa ja mietimme että voisimme kopelon kanssa panna sua!?
mitä olet mieltä?
Kopelo on melko hyvä ottamaan suihin ja osaan minäkin erikoisuuksia!
ota yhteyttä!

helvettiin mun alueelta! eti omat huoraamispaikkas!!!