Kiltti kunnollinen mies

Anonyymi-ap

Kiltin kunnollisen miehen tunnistaa siitä että
- hän ei ole komea
- hän valokuvauttaa itsensä kukkakimppu kädessä.

Tämä riittää.

80

518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin minäkin luulin. Deittailin pitkään ei-komeita miehiä kun ajattelin että ehkä he osaisivat kohdella suht ok, osaisivat arvostaa sitoutumista. Toisin kävi. Petyin kerta toisensa jälkeen ja lopulta ymmärsin että heistä suurin osa oli todella heikkoitsetuntoisia, ilkeitä ja heistä suurinosa etsi kaunista kodinhoitajaa/äitiä. Useammalla oli päihdeongelma. Kauniina naisena totesin sitten hiljaa itsekseni että samaa pashgaa saa komeammassakin paketissa eikä pettymys ole sentään niin suuri. Noh, komeammat miehet osoittautuivatkin oikeasti monella tavalla paremmiksi. Tosin heissä ongelmana on se että tarjontaa on heille yllin kyllin jonka vuoksi housujen pysyminen jalassa saattaa olla heillä ongelmallista tai sitoutuminen ylipäätään.

    • Anonyymi

      Kiltti ja kunnollinen mies, myös:
      - vihainen ja katkeroitunut kokemattomuudestaan joka jatkunut myöhään aikuisiälle
      - ei ole korkeassa asemassa työelämässä, sillä on hiljainen hissukka
      - ei osaa eikä uskalla jutella naisille koska tietää että oma taso ei tähän riitä
      - keskipituinen tai lyhyempi (koskee myös elimen pituutta)
      - yh-äidin kasvattama ja nössöksi passaama tahdoton vässykkä nössykkä
      - pelaa videopelejä ja harrastaa muita naistenkarkoitusjuttuja
      - ei käy salilla eikä urheile, ei jykevää leukaa
      - mustapilleröitynyt naisten suhteen jo pidemmän aikaa

      • Anonyymi

        Minulla on kiltti ja kunnollinen mies, mutta mikään noista ei päde häneen.
        Hän on pitkä, komea, lihaksikas (ei käy kuntosalilla).
        Tavallinen duunari, mutta töissä lihakset kasvaneet, hartiat kuin ladonovet sanottiin ennen.
        Eikä ole vässykkä, uskaltaa jutella ja jutteleekin kaikkien kanssa.
        Todella upea mies.
        Eikä muut naiset pääse osille, muutama on lärpätellyt, mutta saaneet nenilleen, turha yrittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ei ei, ei voi olla kiltti ja kunnollinen jos on lihaksikas ja komea! Kaikki komeat ovat huonoja miehiä! Kaikki komeat ovat pettäjiä! Vain rumat ovat kilttejä. Varsinkin jos ottavat itsestään selfien jossa pitelevät kukkakimppua. Kukkakimppu on tae hyvyydestä.

      • Anonyymi

        Jahas betoniseinään pahki lapsena juossut täällä kihelmöi :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on kiltti ja kunnollinen mies, mutta mikään noista ei päde häneen.
        Hän on pitkä, komea, lihaksikas (ei käy kuntosalilla).
        Tavallinen duunari, mutta töissä lihakset kasvaneet, hartiat kuin ladonovet sanottiin ennen.
        Eikä ole vässykkä, uskaltaa jutella ja jutteleekin kaikkien kanssa.
        Todella upea mies.
        Eikä muut naiset pääse osille, muutama on lärpätellyt, mutta saaneet nenilleen, turha yrittää.

        Nii varmaan silloin kun olet itse ollu paikalla tuskin kertoo sulle ihan kaikkea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii varmaan silloin kun olet itse ollu paikalla tuskin kertoo sulle ihan kaikkea

        Sinähän se tiedät…

      • Anonyymi

        Lopettakaa jo tuo leuasta jauhaminen. Naisia ei sellaiset kiinnosta, se on HOMOJEN EROTIIKKAKUVASTOA.
        Itse tykkäätte salaa sellaisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopettakaa jo tuo leuasta jauhaminen. Naisia ei sellaiset kiinnosta, se on HOMOJEN EROTIIKKAKUVASTOA.
        Itse tykkäätte salaa sellaisista.

        Naiset tykkää läpällä näistä, mutta kyllä nämä "menestyjämiehet" on miesten juttuja 🙈

        https://like.fi/kirjat/tom-of-finland/

    • Anonyymi

      Naiset eivät saa orkkuja rumien tai tavallisten miesten kanssa. Sen takia miehenä on komea mies, mutta kun parisuhteet ei kestä, niin ne ei kestä.

      • Anonyymi

        Totta, parisuhteet ei kestä. Varsinkaan parisuhteet jotka on solmittu miehen kanssa joka ei houkuttele millään tasolla. Parisuhde tylsän taviksen kanssa ei kestä viikkoakaan.

    • Anonyymi

      Jostain kumman syystä palstalla muutama henkilö ottaa nokkiinsa siitä kun miehet kertovat faktoja pariutumisesta ja siitä kun naisten parisuhteet ei kestä.

      Naiset himoitsevat pientä miesjoukkoa ja komeita miehiä ei riitä kaikille naisille. Siinä syy miksi parisuhteet ei kestä. Naiset valitsevat miehen usein ulkonäkö edellä.

      • Anonyymi

        Ei, vaan nimenomaan tylsän, kestokärttyisen taviksen kanssa solmittu parisuhde ei kestä. Annattiloukkaantujan kanssa ei jaksa olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, vaan nimenomaan tylsän, kestokärttyisen taviksen kanssa solmittu parisuhde ei kestä. Annattiloukkaantujan kanssa ei jaksa olla.

        "kestokärttyinen tavis" 😁 ai että päästelet pahoja

    • Anonyymi

      Mies, joka valokuvauttaa itsensä kukkakimppu kädessä. Kuulostaa aika oudolta. Yksikään mun tuntemani kunnollinen mies ei tekisi noin, ilman jotain järkevää syytä.

      • Anonyymi

        Ja mitä ulkokuoreen tulee, miin väitteesi ei pidä paikkaansa. Komeissa on myös kunnollisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä ulkokuoreen tulee, miin väitteesi ei pidä paikkaansa. Komeissa on myös kunnollisia.

        On, on komeissakin kunnollisia. Tarkoitus ei ollut mitenkään yleistää.

        Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että naisten parisuhteet ei kestä. Tästä on ihan tutkijatkin puhuneet eli miesten tulevaisuus on kuolla lapsettomina kun taas naisten tulevaisuus on yh-äitiys ja pieni miesjoukko saa lapsia useiden eri naisten kanssa.

        Ja kun pieni miesjoukko saa lapsia useiden eri naisten kanssa, niin se ei tarkoita sitä, että syntyvyys paranee.

        Osa parisuhteista kestää ja osa ei. Kannattaa muistaa, että eivät naiset ole myöskään mitään puhtaita pulmusia, eivätkä kaikki parisuhteet pääty, koska mies teki jotain väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun pieni miesjoukko saa lapsia useiden eri naisten kanssa, niin se ei tarkoita sitä, että syntyvyys paranee.

        Sillä moniko mies saa lapsia, ei ole syntyvyyteen mitään vaikutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä moniko mies saa lapsia, ei ole syntyvyyteen mitään vaikutusta.

        Ei todellakaan. Sillä on merkitystä kuinka monta lasta nainen keskimäärin synnyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan. Sillä on merkitystä kuinka monta lasta nainen keskimäärin synnyttää.

        Kyllä. Syntyvyyden kannalta on oleellista se, että useampi nainen haluaisi saada enemmän lapsia. Siihen riittää käytännössä ihan kourallinen miehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Syntyvyyden kannalta on oleellista se, että useampi nainen haluaisi saada enemmän lapsia. Siihen riittää käytännössä ihan kourallinen miehiä.

        Näin on. On syntyvyyden kannalta aivan sama, kuinka monelle naiselle yksittäinen mies tekee lapsia. Syntyvyyteen ei vaikuta se, onko sadalla syntyvällä lapsella jokaisella eri isä vai ovatko jotkut lapsista keskenään puolisissaruksia.

        Olennaista on kuinka moni nainen tulee raskaaksi ja synnyttää.

        Mutta kun palstaprinssit vaahtoavat syntyvyyden laskusta, kyse ei ole siitä että lapsikatto huolestuttavien heitä. Muutenhan he tervehtisivät ilolla (eivätkä kateudella!) komeita miehiä, joiden he väittävät siittävän puolet lapsista. He liittyisivät näitä
        komistuksia.

        Kyse on perimmältään siitä että palstaprinssit itse eivät saa lapsia. Siinä ei ole mitään pahaa että haluaisi perheen ja lapsia. Se on luonnollinen tarve.

        Mutta. Palstaprinssit voisivat rehellisesti myöntää asian: heitä harmittaa se etteivät he saa toivomaansa perhettä. Ei sen myöntämisen pitäisi olla vaikeaa, kun tuossa toivomuksesta ei ole mitään pahaa.

        Kyse onkin siitä, pystyisivätkö nämä perheestä haaveilevat miehet isyyteen, parisuhteeseen ja perhe-elämään. Jotkut heistä kyllä, mutta pahoin pelkään että useimmat heistä eivät pystyisi.

        Palstaprinssit elättelevät mielessään jotain täysin epärealistista mielikuvaa lapsiperheen elämästä. Mielikuva on kuin suoraan 1950-luvun amerikkalaisesta keskiluokkaisesta valkoihoisesta perheestä: mies on hyvin palkatussa työssä, ja kotina kaunis tyylikäs ja iloinen vaimo hoitaa kotityöt ja lapset ja siinä sivussa pysyy nättinä ja hoikkana. Lapset ovat tietysti kuvin käyttäytyviä ja terveitä ja juoksevat töistä kotiin palaavaa isää riemuiten vastaan.

        Se unelma ei ole koskaan ollut totta Suomessa, eikä oikeastaan USA:ssakaan muuten kuin elokuvissa. Siihen unelmaan ei kuulu koliikkivaivojaan läpi yön huutava vauva, työssä käyvä äiti, unisten lasten kuskaaminen päiväkotiin eikä varsinkaan uhmaikä- ja murrosikäongelmat. Siihen ei kuilu vaipanvaihtoa, lasten kiukuttelu, riidat rahankäytöstä ja kotitöistä (koska palstaprinssit olettavat saavansa itse määrätä kaikesta), sukulaisten vierailut, harrastuksista luopuminen, oman ajan puute, ahdas asunto, sotkuinen koti, kiire eikä rahapula. Tietenkään siihen ei kuulu aviokriisejä, eron uhkaa, ihastumisia vieraisiin miehiin ja naisiin, sivusuhteita, viihtymättömyyttä eikä pahaa oloa. Se on pelkkää auvoa ja rikkumatonta onnea. Joka tietysti lankeaa palstaprinsseille ilmaiseksi ilman omaa panostusta, ponnistelua, omista toiveista tinkimistä ja kompromisseja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa parisuhteista kestää ja osa ei. Kannattaa muistaa, että eivät naiset ole myöskään mitään puhtaita pulmusia, eivätkä kaikki parisuhteet pääty, koska mies teki jotain väärin.

        Palstaprinssien mielestä erot johtivat aina miehen uskottomuudesta. Eivät vaimon uskottomuudesta, jomman kumman huonosta ja törkeästä käytöksestä, alkoholista, rahankäyttöä ja kotitöitä koskevista erimielisyyksistä tai yksinkertaisesti siitä että yhdessäolo tympii eikä enää ole tunteita. Palstaprinssien mielestä ero on aina jomman kumman syytä.

    • Anonyymi

      Onko se vaikea eroittaa vonkaajat ja tyhjänpuhujat kunnollisista , ei voi olla noin vaikeeta ?

      • Anonyymi

        Hmm.kyllä se voi olla todella vaikeaa varsinkin kun toinen on hyvä näyttelijä ja vetää roolinsa loppuun asti.Puhua voi hyvää ja kaunista tarkoittamatta mitään.

    • Anonyymi

      Voi kuule ei ole noin yksinkertaista kulissin kun voi pitää yllä niin monella eri tapaa olisin mä halutessani oppinu joltain haminassa senkin kuinka vaimoa hakataan niin ettei siitä edes jää kiinni en vaan muista kuka se oli joka yritti opettaa että naista hakataan kehoon ettei mustelmat näy

    • Anonyymi

      Kuulostaa ikävältä, kunnottaa huomioon, etten lainkaan pidä kukkakimpuista. En mä halua miestä, jolle pitää ostella kukkakimppuja.

      • Anonyymi

        Niin niin mutta eihän siitä ole kysymys. Kiltti mies ostelee tai lainaa kukkakimppuja selfietä varten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin niin mutta eihän siitä ole kysymys. Kiltti mies ostelee tai lainaa kukkakimppuja selfietä varten.

        Olen pyytänyt palstaprinssejä kertomaan mistä sen kiltin miehen tunnistaa. En ole saanut vastausta. He eivät siis itsekään tunnista kilttiä miestä tavatessaan sellaisen, mutta edellyttävät että me naiset tunnistamne kiltin miehen heti kättelyssä.

        Tosin yksi palstaprinssi jaksaa höpöttää kukkakimpun pitelemisestä valokuvassa. Se kuulemma todistaa että mies on kiltti. En ymmärrä mitä kilttiä siinä on että käy äidin luona kylässä ja lainaa äitinsä maljakossa olevaa kukkapuskaa selfietä varten. Enkä näe siinäkään mitään erityistä kiltteyttä ja sydämen hyvyyttä että ostaa sen puskan itse itselleen ja maksaa itse. Mitä minä siitä hyödyn että joku ostaa kukkia itselleen?
        Vastaava juttu kuin nämä kalanroikottajat jotka luulevat että nainen kiinnostuu heistä nähdessään valokuvan hauesta. Se hauki on miehen itse pyydystämä ja miehen oma, se ei liity naissuhteeseen mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin niin mutta eihän siitä ole kysymys. Kiltti mies ostelee tai lainaa kukkakimppuja selfietä varten.

        Mä en tykkää kukkakimpuista. Miksi siis haluaisin miehen, joka roikottelee kukkapuskia?

        Kuulostaa muuten minusta pikemmin laskelmoinnilta ja manipuloinnilta, jos mieskään ei itse niistä kukista tykkää, mutta haluaa sellaisen silti kuvaansa mukaan.

    • Anonyymi

      Kiltti ja kunnollinenn mies ei tituleeraa itseään sellaiseksi. Hänellä ei ole aikaa runggailla suoli sivuilla iteään ylentävästi rakkautta kerjäten . Hänellä on moninverroin parempaa tekemistä.🤷‍♀️

      • Anonyymi

        Millainen mies on jännämies? Kerro nyt kun tykkäät jännistä miehistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millainen mies on jännämies? Kerro nyt kun tykkäät jännistä miehistä!

        Mikä jännä mies? Kun en ole nähnyt? Menetinkö kenties jotain?😳🤷‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millainen mies on jännämies? Kerro nyt kun tykkäät jännistä miehistä!

        Kuka täällä on sanonut tykkäävänsä jännistä miehistä? Yksi nainen kertoi tykkäävänsä omasta miehestään joka on komea ja kiltti. Hän ei puhunut jännyydestä mitään, päinvastoin.

    • Anonyymi

      Onpa söpöä 😘🫶

    • Anonyymi

      Eikö tuollainen, että ottaa kukkapuskan peljäksi rekvisiitaksi, ole nimenomaan tarkoitushakuisuutta? Mitä kilttiä siinä on, että haluaa antaa itsestään mielikuvan, joka ei pidä paikkaansa? Eikö se ole valehtelua?

      • Anonyymi

        Sitäpä juuri. Mitä kukkapuskalla hyvittelee ja mitä nainen kuolleella kimpulla tekee? Kaikki mitä maailmassa on on elävää,kukatkin,ei niitä maasta irtirevitä/tapeta/ihmistä miellyttämään. Sekin että nyt lupiinejen murhaamisesta jopa maksetaan on sielutiedottomuutta. 🤷‍♀️

        Kaikki missä on elämää on sisariamme ja veljiämme. Sen miten heitä kohtelemme sen itsellemme /tilaamme/ansaitsemme. 🤷‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki missä on elämää on sisariamme ja veljiämme. Sen miten heitä kohtelemme sen itsellemme /tilaamme/ansaitsemme. 🤷‍♀️

        Miksi maailmassa nyt juuri on niin paljon pahuutta. Sen me ansaitsemme. 🤷‍♀️

    • Anonyymi

      Kiltti ja kunnollinen mies uskaltaa sanoa ääneen naiselle, että arvostaa naista. Eilen juurikin minulle sanoi mies näin, vaikka ei Barbien Keniltä näytäkään. Silti on ihan mukiinmenevä myös ulkonäöltään 👍👌

      • Anonyymi

        Se on juurikin näin. Kiltti ja kunnollinen arvostaa/nostaa. Ei hae omaa etuaan. Ei tee siitä numeroa. Aaitoja kilttejä kunnollisia arvostetaan. Jos koet ettei sinua,et ole aito🤷‍♀️

        Sellainen ei ole kiltti joka vonkaa seksiä ja kärttää huomiota.

    • Anonyymi

      Paha mies on sellainen joka omaa omia mielipiteitä, eikä mielistele aloittajaa. Senhän hän on tuonut ilmi.

      Kiltti mies on hänelle sellainen joka on hänen kanssaan kaikista asioista samaa mieltä. Ei tarvita kukkakimppua kunhan on samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Sinä se jaksat puhua siitä mitä mieltä minä olen. Mitä sinä siitä välität? Ei ole sinun asiasi kertoa mitä mieltä
        minä olen. Se on minun tehtäväni eikä sinun.
        Minun mielipiteeni ei ole tässä se olennainen asia. Minun mielipiteeni ei kiinnosta ketään, paitsi tietenkin sinua. Sinuahan se kyllä kiinnostaa kun puhut siitä ja vain siitä.

        Olennaista on totuus eikä mitkään mielipiteet.

        Kerro nyt lopultakin millainen kiltti mies oikeasti on. Siis oikeasti ja todellisuudessa. Mitä ominaisuuksia ja tapoja hänellä on? Olet kertonut että kiltillä miehellä on usein kukkia kädessään. Mutta eihän hän voi niitä pidellä 24/7? Kai hänenkin täytyy välillä saada kätensä vapaaksi? Mistä hänet tunnistaa silloin kun hän ei pitele kukkakimppuja? Nyt siis kysyn millainen on kiltti mies, ei paha mies. Älä ala kuvailla pahaa miestä. Äläkä yritä olla sarkastinen ja selittää mitä mieltä minä olen. Minä tiedän omat mielipiteeni itsekin, ja muita minun mielipiteeni eivät kiinnosta (paitsi sinua, mutta olet ai is).

        Kiltti mies - tunnusmerkit! Anna kuulua! Siis totuus!

    • Anonyymi

      Pliis ole kiltti ja lähde kanssani treffeille, sanoi nainen Tinderissä komealle mallimiehelle, mutta mallimies vikitteli muita naisia ja näin komea mallimies oli naisen silmissä paha mies.

      • Anonyymi

        Komea mies ei saanut Tinderissä tykkäyksiä kun YLE teki testin feikkiprofiileilla. Tekoäly teki todella hyvännäköisen nuoren miehen profiilin. Palstaprinssien mukaan komeista miehistä taistellaan. Ylen testi näytti muuta: komea mies ei edes kiinnosta, ei tule naisilta tykkäyksiä eikä treffikutsuja. Palstaprinssien täytyy keksi uusi selitys sille etteivät he kelpaa. Tähän mennessä he ovat väittäneet etteivät Ile tarpeeksi komeita. Naisten ulkonäkökeskeisyys ei tutkimuksen valossa päde ollenkaan.

        Se oli tosi feikin näköinen "nuorimies". Ne naiset ovat olleet ihan umpitolloja, jotka eivät tunnistaneet heti ai-profiiliksi.

    • Anonyymi

      Kikkeliarvioitsijat älköön vaivautuko.

    • Anonyymi

      Maanmiehet on alistettu täysin. Täällä alfat laittavat naisia paksuiksi ja betamiehet niitä alfan lapsia sitten uusperheessä elättävät. Pitävät niitä kuin ominaan.

      Tuo jos mikä alistaa valkoihoista, lihaa syövää ja autolla ajavaa heteromiestä!

      • Anonyymi

        Jos tunnet kuuluvadi siirrettiin vähemmistöön koska olet valkoihoinen, syöt lihaa ja ajat autoa, niin voit itse omilla valinnoillasi vaikuttaa asiaan. Osta polkupyörä ja rupea kasvissyöjäksi niin sinua ei enää sorreta.

      • Anonyymi

        ”Täällä alfat laittavat naisia paksuiksi ja betamiehet niitä alfan lapsia sitten uusperheessä elättävät”

        Missä täällä? Kerro paikkakunta! Tulen sinne heti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Täällä alfat laittavat naisia paksuiksi ja betamiehet niitä alfan lapsia sitten uusperheessä elättävät”

        Missä täällä? Kerro paikkakunta! Tulen sinne heti!

        Minä haluaisin lapsen komean miehen kanssa, jotta lapsella olisi jo ulkonäkönsä vuoksi hyvät lähtökohdat elämälle. Voisin aivan hyvin asua ja kasvattaa lapseni jo kun vähemmän komean mutta kunnollisen ja kiltin miehen kanssa, koska miehen ulkonäkö ei Ile minulle tärkeä asia. Kerro missäpäin Suomea löytyy komea mies siittäjöksi ja kunnollinen tavis elättäjäksi! Kerroit että ”täällä” sellaista tapahtuu. Millä paikkakunnalla tarkkaan ottaen? Muutan sinnne heti.Työ ei ole minulle este koska ammattini on sellainen että voin työskennellä etänä. Voin siis muuttaa sinne vaikka kokonaan.

      • Anonyymi

        Maanmiehet on alistettu täysin. Täällä alfat laittavat naisia paksuiksi ja betamiehet niitä alfan lapsia sitten uusperheessä elättävät. Pitävät niitä kuin ominaan.

        Tuo jos mikä alistaa valkoihoista, lihaa syövää ja autolla ajavaa heteromiestä!”

        Sen sijaan sama kohtelu ei alista pyöräilevää mustaihoista kasvissyöjät. Pyöräilevä mustaihoinen kadvissyöjä elättää toisten lapsia mielellään eikä tunne olevansa alistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä haluaisin lapsen komean miehen kanssa, jotta lapsella olisi jo ulkonäkönsä vuoksi hyvät lähtökohdat elämälle. Voisin aivan hyvin asua ja kasvattaa lapseni jo kun vähemmän komean mutta kunnollisen ja kiltin miehen kanssa, koska miehen ulkonäkö ei Ile minulle tärkeä asia. Kerro missäpäin Suomea löytyy komea mies siittäjöksi ja kunnollinen tavis elättäjäksi! Kerroit että ”täällä” sellaista tapahtuu. Millä paikkakunnalla tarkkaan ottaen? Muutan sinnne heti.Työ ei ole minulle este koska ammattini on sellainen että voin työskennellä etänä. Voin siis muuttaa sinne vaikka kokonaan.

        Sen tavallisen näköisen kiltin miehen ei tarvitsisi varsinaisesti edes elättää lastani. Komea siittäjähän olisi elatusvelvollinen, ja minulla on vakituinen työ. Riittäisi kun se kiltti tavis asuisi minun ja kauniin lapseni kanssa ja eläisimme normaalia perhe-elämää. Kiltti tavis tietysti maksaisi puolet vuokrasta, ruoasta ja muista kuluista ja viettäisi mielellään aikaa minun ja lapsen kanssa. Hyvällä lykyllä lapsen komea isukki, joka asuisi samalla paikkakunnalla, olisi sen verran kiinnostunut lapsesta että haluaisi joskus viikonloppuisin tavata tätä, ja sillä aikaa minä ja tavismies viettäisimme laatuaikaa kahdestaan.

        Minun puolestani on ihan sama onko se kiltti tavismies lihansyöjä, kasvissyöjä vai vegaani, samaten on yks hailee onko hänen ihonvärinsä tumma vai vaalea, ja sekin on samantekevää ajaako hän autolla. Minä joka tapauksessa ajan, minulla on ajokortti ja uudehko Ford Fiesta. Pääasia että hän on kiltti mies. Hänen ei tarvitse myöskään olla rikas, pieni- tai keskituloinenkin riittää. Mutta haluan työssä käyvän miehen. Työtöntä laiskimusta en rupea kotiini ottamaan, saati elättämään, kun itse olen hyväpalkkaisessa vakituisessa etätyössä.

        En ihan ymmärrä millä tavoin tämä järjestely ”alistaisi” sitä tavismiestä. Hänhän saisi rusinat pullasta eli hyvän vaimon, kauniin terveen lapsen ja toivomansa perhe-elämän ilman isyyteen liittyvää elatusvelvollisuutta. Luultavasti hän saisi iloa siitä huomiosta että lapsi kiintyisi enemmän häneen kuin biologiseen isäänsä. Isää se voisi harmittaa, mutta minkäpä sille mahtaa, se olisi hänen ongelmansa.

        Vai onko se niin että tämä järjestely alistaa tavismiestä vain jos hän on lihansyöjä ja/tai autoileva mies, mutta ajokortitonta miestä se ei alista, eikä myöskään kasvissyöjämiestä?

        Mikä siis on se paikkakunta josta löytyy sekä komea vapaaehtoinen siittäjämies että kiltti perhekeskeinen tavismies? Muutan sinne heti!

    • Anonyymi

      ""Voit itse omilla valinnoillasi vaikuttaa asiaan. Osta polkupyörä ja rupea kasvissyöjäksi niin sinua ei enää sorreta.""

      Juu ja ala homostelemaan, niin saat taputuksia naisilta. Kuules, minä en hae hyväksyntää, enkä pisteitä yhtään keneltäkään. Mikäli naiset eivät pidä minunlaista valkoihoista heteromiestä suuressa arvossa, niin se on heidän häpeänsä. Minä en muutu sen takia kun joku nainen haluaa minun syövän kasviksia tai pukeutuvan tietynlaisiin kuteisiin.

      Työkaverini laittoi naisensa toivosta rusetin eräisiin juhliin. Kyllä rusetti miehellä on nolo ja mikäli nainen on tuossa päälle päsmäröinyt miestänsä, niin kyllä miestä alistetaan surutta.

      • Anonyymi

        Mikäli mies käyttää kravattia, niin mies on naisten silmissä toksinen mies. Tästä syystä toksinen maskuliinisuus pyritään hävittämään rusetilla. Silloin mies on feminiiminen eli naismainen.

        Näkeehän tuolla kaduilla jo sähköpotkulautailevia miehiä, joilla on päällä Nalle Puh T-paita.

      • Anonyymi

        Eli sinua ei haittaa etteivät naiset pidä sinusta? Sittenhän kaikki on hyvin. Sinä jatkat lihan syömistä ja autolla ajamista kuten ennenkin, ja uskotteley itsellesi että suosion puute johtuu lihansyönnidyä ja autolla ajamisesta eikä mistään muusta. Uskot sen johtuvan siitä myös nsilloin kun naiset eivät edes tiedä että ajat autoa ja syöt lihaa (esim. kun istut kahvilassa nauttimassa kahvit ja viinerit) . Silloinkin Nauset jättävät sinut huomiotta kuuri siksi että autoilee ja syöt lihaa. Epäsuosiossa johtuu siitä ja vain siitä.

        Mutta se ei haittaa sinua joten ei hätiä mitiä.

      • Anonyymi

        Tunnen monta valkoihoista autoilevaa lihaa syövää hetetomiestä jolla on nainen joka sormelle. Sinun yksinäisyytesi johtuu kyllä jostain muusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli mies käyttää kravattia, niin mies on naisten silmissä toksinen mies. Tästä syystä toksinen maskuliinisuus pyritään hävittämään rusetilla. Silloin mies on feminiiminen eli naismainen.

        Näkeehän tuolla kaduilla jo sähköpotkulautailevia miehiä, joilla on päällä Nalle Puh T-paita.

        Tunnen kravattia käyttäviä miehiä joilla ei ole vaikeuksia löytää naisseuraa. Naisenpuutteesi johtuu jostain muusta kuin kravatista.

      • Anonyymi

        Kun nainen pukeutuu miehen käskystä minihameeseen ja korkokenkiin niin se on ihan samanlaista alistamista. Korkokengät ovat sitä paitsi epäterveelliset, ne vääntävät jalan väärään asentoon. Seurauksena on kivuliaat vasaravarpaat ja vaivaisenluut. Rusetista kaulassa ei ole miehelle terveyshaittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen monta valkoihoista autoilevaa lihaa syövää hetetomiestä jolla on nainen joka sormelle. Sinun yksinäisyytesi johtuu kyllä jostain muusta.

        Missä minä ensinäkin sanoin olevani yksinäinen ja/tai naisia saamaton? En missään. Tuo on jälleen sinun omaa päättelyä kun viestini eivät miellytä sinua.

        Itsehän sinä sanoit, että minun pitää tehdä sitä, tätä ja tota, että voisin parhaani mukaan miellyttää naisia, mutta kun en ole mikään miellyttäjätyyppi. Jos mies ei kelpaa omana itsenään, niin ei miehen kannata muuttua, koska nainen sitä haluaa.

        Tuskin sinäkään muuttuisit jos mies niin haluaa? Tai ehkä miellyttäisit komeaa mallimiestä pesemällä päivät pitkät tämän pskasia kalsareita, siivoamalla ja kokkaamalla hänelle?

        Ok, sinulla ei siis ole mitään ongelmaa, pärjäät ilman naisiakin. Se on hyvä. Mutta jos niin on, niin miksi vaivaat päätäsi sillä millaisia miehiä naiset arvostavat? Mitä sinä siitä välität?

        Varsinkin kun päättelysi menee niin päin mäntyä kuin olla ja voi. Sinä kuvittelet että kun normaali keskivertonainen tapaa miehen, hän ensi töikseen selvittää ajaako mies autoa ja syökö tämä lihaa, ja jos vastaus molempiin tai edes jompaan kumpaan kysymykseen on myöntävä niin nainen antaa miehelle pakit. Kuvittelet että tuo auto- ja lihajuttu on naiselle se asia numero yksi.

        Silkkaa puppua! Oletko ihan tosissasi?

        Epäilen ettet ole tosissasi. Epäilen että tiedät että tuo on potaskaa.

        Tai sitten uskot siihen oikeasti eli petät itseäsi. Sinun piti keksiä joku höpöhöpöselitys sille ettet saa naista, ettet joudu myöntämään että kyse on luonteesta, persoonasta ja ulkoisesta olemuksesta. Asialla ei ole sinulle suurta merkitystä koska et ole pimperoriippuvainen, mutta silti pitää harrastaa itsepetosta.

        Jos vähän katselet ympärillesi niin huomaat että suurin osa parisuhteessa elävistä miehistä ajaa autoa ja syö lihaa. Suurin osa on myös valkoihoisia.

        Tunnen naisia jotka ovat kasvissyöjiä, mutta kukaan heistä ei vaadi samaa mieheltä. En tunne yhtään naista jolle miehen ajokortti on kauhistus.

        Ja ennen kuin höpötät että kyse on minun yksittäisistä kokemuksistani joista ei voi tehdä isoja yleisiä johtopäätöksiä, niin vastaan: nimenomaan se on yksittäinen ja äärimmäisen harvinainen poikkeustapaus, jos nainen vaatii että miehen pitää olla kasvissyöjä ja ajokortiton kelvatakseen hänelle. Jos olet sellaiseen naiseen törmännyt niin olet törmännyt harvinaiseen poikkeusyksilöön jonka perusteella ei voi päätellä yhtään mitään.

        Tosin kysymys on kohdallasi puhtaasti teoreettinen koska et kaipaa naisseuraa. Siitä annan sinulle plussan. Pimperoriippuvaiset miehet ovat naisille inhon ja halveksunnan kohde numero yksi.

    • Anonyymi

      Kukkakimpuilla ette vakuuta.

      Vedätte naisia magneetin lailla puoleenne kun menette treffeille kännissä haisten vieraalle naiselle.

      • Anonyymi

        Haisten vieraalle naiselle? Melkoinen värkki täytyy naisella olla jos sen haistaa seksin jälkeen täysissä pukeissa olevan miehen vaatteiden läpi. kun tavataan kahvilassa ja tutustutaan kahvia juoden.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti et ole koskaan harrastanut seksiä jos luulet että pimpin haju on noin voimakas. Yleensä ihmiset sitä paitsi peseytyvät seksin jälkeen. Jos mies on siivoton ettei vaivaudu peseytymään, sinne housuihin jää sperman eikä pimpin haju. Sekään haju ei ole niin voimakas että sen haastaisi ellei mies ole alasti.

        Säälittäviä nämä kommentit siitä miten mies haisee vieraalle naiselle. Kuule, ei haise vaikka tulisi suoraan toisen nausen sängystä. Noilla kommenteilla paljastat että olet neitsyt joka ei ole nähnyt alastonta naista sen jälkeen kun lapsena oli saunareissulla äidin kanssa.

        Peset komean mallimiehesi pskaisia kalsareita, siivoat ja kokkaat hänelle pitääksesi mallimiehesi tyytyväisenä. Muutenhan hän ottaa ja lähtee seuraavan kaunottaren matkaan.

        Mun mieheni osaa pestä itsekin pyykkiä ja pesee usein myös minun vaatteeni. Hänen kalsareissaan ei ikinä ole paskaa. Hän osaa pyyhkiä peppunsa (hyvä peppu muuten). Hän osaa myös kokata ja ruoanlaittovuorot menee tasan. Hän muuten myös siivoaa pyytämättä. Eikä hän ole lähdössä kenenkään mukaan, kun yhdessäkin naisessa on tarpeeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti et ole koskaan harrastanut seksiä jos luulet että pimpin haju on noin voimakas. Yleensä ihmiset sitä paitsi peseytyvät seksin jälkeen. Jos mies on siivoton ettei vaivaudu peseytymään, sinne housuihin jää sperman eikä pimpin haju. Sekään haju ei ole niin voimakas että sen haastaisi ellei mies ole alasti.

        Säälittäviä nämä kommentit siitä miten mies haisee vieraalle naiselle. Kuule, ei haise vaikka tulisi suoraan toisen nausen sängystä. Noilla kommenteilla paljastat että olet neitsyt joka ei ole nähnyt alastonta naista sen jälkeen kun lapsena oli saunareissulla äidin kanssa.

        Mulle tuli kyllä ensimmäisenä mieleen hajuveden lemu. Kyllä mä olen sellaissin ihmisiin törmännyt, joista tarttuu hajusteen löyhähdys jo vähän vähemmänkin intiimissä kanssakäymisessä. Jos se jää vaatteisiin kiinni, niin se ei noin vain haihdu.

    • Anonyymi

      ""Miksi vaivaat päätäsi sillä millaisia miehiä naiset arvostavat?""

      Kysymys kuuluu minkä takia näiden asioiden pohtiminen suututtaa sinua niin vietävän paljon, että revit pelihoususi riekaleiksi? Nyt kannattaa muistaa, että tämä on keskustelupalsta. Keskustelupalstalla on tarkoitus keskustella.

      • Anonyymi

        Asian pohtiminen ei suututa minua ollenkaan. Kummastuttaa vain.

    • Anonyymi

      ""Sinä kuvittelet että kun normaali keskivertonainen tapaa miehen, hän ensi töikseen selvittää ajaako mies autoa ja syökö tämä lihaa, ja jos vastaus molempiin tai edes jompaan kumpaan kysymykseen on myöntävä niin nainen antaa miehelle pakit.""

      Mielikuvitus sinulla ainakin laukkaa! Mitään tuollaista en ole kirjoittanut. Olen kirjoittanut vain, että se alistaa miestä kun mies ottaa toisen miehen lapset siipiensä suojaan.

      • Anonyymi

        Kerroit että se alistaa nimenomaan valkoihoista autolla ajavaa lihaa syövänä miestä. En ymmärrä miten autoilu, lihansyönti ja miehen ihonväri tähän asiaan vaikuttaa. Jos se alistaa miestä niin se alistaa häntä joka tapauksessa, riippumatta miehen ajokortista, ruokavaliosta ja ihonväristä.

    • Anonyymi

      Herra jumala. Se vasta olisikin jotain jos luonto loisi ihmisiä niin, että komealla / kauniilla olisi aina ihan pasha luonne 😄

      • Anonyymi

        Minun kokemukseni mukaan komeilla miehillä on keskimäärin kivempi luonne kuin taviksilla. Se voi olla silkkaa sattumaa, siis vain minun kone
        Ukseni jota muut naiset eivät jaa - tai sitten ei. Jos se ei ole sattumaa niin luulen että kyse on siitä että taviksellaon alemmuuskompleksi, joka tekee hänestä kärttyisän ja epäystävällisen.

        Minun mielestäni ihmiset luokittelevat mielellään ihmisiä lokeroihin, väkisin, ilman reaalipohjaa. Otetaanpa ihan käytännön esimerkki. Jos olet jossain somessa keskustelemassa ja tutustumassa toiseen ihmiseen. Voit saada kehuja miten mukava olet ja osaat keskustella henkevästi. Sitten jos erehdyt laittamaan kuvasi, keskustelun sävy muuttuu hetkessä, tulee seksipyyntöjä myös varatuilta ihmisiltä ts. sinua ei oteta enää vakavasti.

    • Anonyymi

      Kaunottaret arvostavat miestä joka on vahva, fyysisesti sekä henkisesti, miestä joka uskaltaa, miestä joka on naiselle fyysinen turva. Kiltti mies, joka ei edes uskalla vaatia omalta naiseltaan mitään, saati antaa käskyjä hänelle, on heikko pelkuri.

    • Anonyymi

      Palstatotuus joka ei missään nimessä pidä paikkaansa: vanhat Nauset muka joustavat vaatimuksissaan kun etsivät miesseuraa! Kyllä se on juuri päinvastoin. Nuorena oli kiltti, joustava ja myöbtyväinen ja suostui miehen mieliksi sellaiseenkin mitä ei halunnut.

      Vanhemmiten olen paljon nirsompi.

      Siihen on kaksi syytä: 1. Ylipäänsä en enää ole riippuvainen miehen läheisyydestä, pärjään mainiosti ilmankin. Nuorempana kaipasin miestä vierelleni, ja kaipuu oli niin suuri että katsoin sormieni läpi sitä sun tätä.

      .2 Syy numero kaksi: olen ylipäänsä kronkelimpi seurani suhteen, siis muutenkin kuin miesten ollessa kyseessä. En huoli seurakseni myöskään kaikkia tuttuja ja sukulaisia. En tuhlaa aikaani sellaisiin ihmisiin jotka ikävystyttävää tai ärsyttävät minua. On sitten kyse serkuista, naapurista, työtoverista tai Tinder-miehestä, niin en kuluta aikaani ihmiseen joka suututtaa tai ikävystyttää minua. Haluan viihtyä ihmisten seurassa.

      • Anonyymi

        Pskanmarjat! Deittisovelluksissa tulee jatkuvasti mätsejä vanhemmilta naisilta, jotka etsivät komeaa ja nuorta miestä, koska heidän ikäiset miehet on pöhöttyneitä kaljamahoja. Kyllä niihin tarpeensa tekee, mutta siinä se..

      • Anonyymi
        UUSI

        Niin juuri. Kyllä nuoriin miehiin tarpeensa tekee, mutta siinä se. Molemmin puolin. Kumpikin saa mitä tahtoisin eli irtoseksiä ilman sitoumuksia. Joten kaikki hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      67
      3414
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      143
      2380
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      93
      1919
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      171
      1639
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      90
      1523
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      66
      1467
    7. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      76
      1464
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      71
      1236
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1160
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      35
      1128
    Aihe