Orpon hallitus ei tunnusta Palestiinan valtioo?

Hallituksen sisällä vastustusta,ja lämpimät suhteet Usaan ja Israeliin kärsisi.
790
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi jonkun Suomen pitää tunnustella yhtään mitään?

Jos vaan keskitytään hoitaan tämä EU:n itäraja positiomme kunnialla.

1Äänestä

Ei ole eikä tule mitä tunnustaa. Tyhmien vouhotusta koko juttu.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

Ensin jonkun pitäisi pystyttää rajapyykit

Äänestä

Ei juuri nyt voi palkita Palestiinaa koska Hamas kokee sen niin, aika tulee joskus myöhemmin kun rauha on tullut.

Äänestä

Palestiinalaiset ansaitseva suvereenin valtion ja itsemääräämisoikeuden. Rajat voidaan sopia niihin,jotka silloin vuonna 1948 sovittiin.Juutalaiset saivat haltuunsa yli puolet Palestiinasta, vaikka heidän osuutensa Palestiinan väestöstä oli alle puolet. Palestiinan arabit, joita auttoivat vapaaehtoiset muista maista, taistelivat sionistisia joukkoja vastaan, mutta 14. toukokuuta 1948 juutalaiset olivat saaneet täyden määräysvallan YK:n jakamaan Palestiinan osaan ja myös jonkin verran arabialueita.

Äänestä

Ettei vaan kärsis KD:hen. Miks Persut nyt on hiljaa kun yks pienpuolue hajaannuttaa hallitusta? RKP:stä manku kokoajan, just.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallituksen sisällä vastustusta,ja lämpimät suhteet Usaan ja Israeliin kärsisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu